1.8.2006  Ristiinassa

Mereltä kotisatamaan

Heinäkuun 13. päivä jätimme Suvisussun Sipoon Karhusaareen ja vietimme välillä  mökkielämää Mäntyharjulla. Syynä tähän oli heinäkuun lopulla olevat Kotkan meripäivät, joiden yhteydessä olevaan Suurten vesien seilorien -kokoontumiseen mekin olimme saaneet kutsun.

Tiistaina 25.7. palasimme Suvisussulle ja matkamme jatkui kohti itää. Reissumme loppumatka on tavallisesti ripeää ja välillä tylsääkin siirtopurjehdusta kotisatamaan, mutta tänä vuonna kesälomareissumme viimeiset 200 mailia tarjosi runsaasti uusia elämyksiä. Päästyämme klo 14 tienoissa Karhusaaresta liikkeelle ja saatuamme purjeet ylös kiikaroin ympärilleni Sipoon selällä enkä ollut uskoa silmiäni nähdessäni reilun mailin päässä takanamme tutun oloisen veneen hahmon. Tartuin puhelimeen, soitin Prusakeille (s/y Serenada) ja kysäisin, ovatko he Sipoon selällä ja olivathan he. Uskomatonta, olimme seilanneet vajaa kaksi vuotta sitten yhdessä useita viikkoja kunnes erosimme Pohjois-Espanjassa Bayonassa ja nyt seilaamme jälleen yhdessä! Tässä välissä me olimme palanneet vuoden reissultamme ja tehneet jo vuoden töitäkin, kun taas Serenada oli nyt kotimatkalla Etelä-Amerikan kierroltaan.

Päivä oli hyvää purjehdusta länsituulella ja illalla ankkuroiduimme 27 mailin jälkeen yhdessä Serenadan kanssa meille tuttuun Byön lahukkaan (Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen Bockhamn-retkisatama). Voi sitä tapaamisen riemua! Yksi harmittava tapaus sattui juuri Byön salmen suulla: Serenada otti sisäänajoreitin hieman eri kohdasta kuin me (salmen suulla meitä idempää) ja jysäytti kivelle. Teräsvene ei siitä sen pahempaa tykännyt, mutta Jendrek ja Seija olivat mustelmilla ja kiveltä poispääsy vaati oman työnsä. Itse olemme ajaneet sisään ties kuinka usein, emmekä ole lainkaan olleet tietoisia tuosta kivestä. Heillä kaiku näytti koko ajan kivellä ollessakin ihan riittäviä lukemia, joten ilmeisesti kysymyksessä oli yksinäinen kivi, joka nousi korkealle.


Iltahetki Jendrekin ja Seijan kanssa Byön lahukassa

Keskiviikko 26.7. valkeni aurinkoisena kuten lähes kaikki muutkin aamut koko kesän aikana. Syötyämme yhdessä Prusakien kanssa aamupalan lähdimme klo 9 kohti Kotkaa. Tuulen piti olla lännestä, mutta se oli pohjoisesta. Myötätuulen sijaan jouduimmekin nousemaan välillä aika tiukkaakin vastaista. Aamulla Cabanen väki otti yhteyttä ja kyseli, missä olemme. Olimme eronneet heinäkuun alussa Ruotsin puolella ja nyt totesimme seilaavamme jälleen samoilla vesillä; parin tunnin purjehduksen jälkeen olimmekin jo näköetäisyydellä heidän tultua Loviisasta ulos. Tuuli oli reipasta ja tosi puuskaista. Etenimme täydellä isolla ja keula osittain sisällä 6-7 solmua. Puuskien aikana olisi jo reivi ollut tarpeen, emme olleet koko kesänä kallistelleet niin paljoa, mutta hyvin Jonimme purjeensa kantoi. Vauhdikkaan purjehduspäivän päätteeksi kiinnityimme klo 15.30 Kotkan kantasatamaan ja matkaa oli takana 38 mailia. Varsinaisesti Suurten vesien seilorien -kokoontumisen oli tarkoitus alkaa torstaina, mutta jo ennen meitä siellä oli viisi venettä ja meidän (Cabane, Serenada ja Suvisussu) jälkeemmekin saapui vielä yksi vene, joten jo keskiviikkona oli 9 venettä koolla. Tapahtuman puuhamiehiä olivat kotkalaisen s/y Iiriksen väki Kärkkäiset. Keskiviikkoiltana olimme ulkoilmakonsertissa ja sen jälkeen heidän kotonaan saunassa ja iltapalalla.

Torstaina saapui lisää veneitä ja iltapäivästä nostimme juhlaliputuksen. Illan ohjelmassa oli paraati, johon osallistuimme kantaen eri maiden kohteliaisuuslippuja. Paraati koostui mm. eri  yhdistysten jäsenistä, jotkut osallistujat lauloivat ja soittivat, pukeutumista ja muuta rekvisiittaa oli monenlaista ja osallistujajoukko oli suuri. Katsojia joku väitti olevan kymmeniä tuhansia. Pian paraatin päätyttyä suuntasimme kaupungin kutsuvierasvastaanotolle. Illan päätteeksi istuimme hetken Suvisussulla Prusakien ja Hopeavuon Leenan ja Timon (s/y Tinja, 10 vuotta Palloa kierrelleet) kanssa.


Juhlaliputetut Suurten vesien seilaajat

Perjantaina olivat veneet iltapäivästä avoinna yleisölle ja paljon väkeä olikin liikkeellä tutustumassa veneisiin ja kyselemässä matkoihimme liittyviä kuulumisia. Osa porukastamme kävi tutustumassa museojäänmurtaja Tarmoon ja koko porukka olimme jälleen koolla merenkulkuoppilaitoksen esittelyssä. Siellä näimme mm. laivasimulaattoreita ja planetaarion. Ilta jatkui yhteisellä saunaillalla. Jotkut jatkoivat vielä iltaa Kotkan kuuluisassa Kairo-ravintolassa.

Lauantaina suuntasimme koko joukko puoliltapäivin kirjaston auditorioon, jossa Hopeavuon Timo esitteli s/y Tinjan purjehduksia muille purjehtijoille epätavallisilla reiteillä: Japani, Vladivostok, Alaska, Tasmania, Chile, ... Mielenkiintoisen tarinan lumoissa hujahti reilu tunti ja toinen tunti oli varattu paneelille, johon oli koottu väkeä viidestä eri veneestä. Yleisöä oli mukavasti paikalla ja kysymyksiä riitti. Lauantaina seurassamme olivat ilman veneitä juuri myydyn s/y Kristiinan väki Aulinit (palasivat vuosi sitten mm. Grönlantiin ja Alaskaan suuntautuneelta reissultaan) ja  s/y Merivuokon Duncker.


Taisi näillä kippareilla juttua riittää, on kaikilla niin paljon maileja takanaan.

Perjantai oli ollut niin tiivis päivä, ettemme olleet lainkaan ehtineet tutustua toistemme veneisiin. Niinpä päätimme lauantaina pitää itsellemme avoimet ovet. Siinä vierähti mukavasti muutama tunti veneestä toiseen siirtyessä. Oli mm. mielenkiintoista vertailla omaamme ja toista paikalla olevaa Jonia keskenään. s/y LaVida on 4 vuotta Suvisussua nuorempi ja kummasti niistä eroja löytyi, jokin asia tuntui olevan paremmin toisessa, jokin muu taas toisessa.

Oli nautinnollista tutustua tähän seiloriporukkaan ja aika vierähti niin hyvin, että varsinaisille meripäiville emme juuri ehtineet. Lauantaiaamuna kävimme Arin kanssa kävelyllä katsomassa suojalkapalloa: kaukaloon ajetussa turpeessa pallon potkiminen ei näyttänyt olevan ihan helppoa. Kaupunki oli siistissä kunnossa heti aamulla ja ilmeisesti koko Meripäivät sujuivat rauhallisesti. Mielenkiintoinen yksityiskohta: kun sunnuntaina odotimme pari minuuttia kaupan aukeamista klo 12, niin eipä olisi tullut mieleen, että ihan jonottamaan joutuu. Meillä oli ruokaostokset mielessä, mutta suurin osa ihmisistä kantoi pullokasseja palautusautomaatteihin. Meripäivät lienee olleet joillekin hyvä bisnes pullojen keruun merkeissä.

Lauantai-illan aikana Cabanen väki keksi mainion idea: he ilmaisivat olevansa kiinnostuneita lähtemään mukaamme Saimaan kanavalle ja Saimaalle. Sehän sopi meille mainiosti; aina on mukava saada lisää käsiä kanavahommiin, vaikka se kaksinkin sujuu mainiosti ja tällä kertaa saimme todella kokeneen miehistön. Sunnuntaina yhdistelimme vähän veneittemme ruokatarvikkeita ja teimme pientä täydennystä kaupasta, minkä jälkeen olimme klo 12.30 valmiit matkaan. Tuuli ei enää suosinut, ajelimme koneella kevyessä itätuulessa Suomen rajalle Santioon. Pitkästä aikaa päivä oli pilvinen ja viileä, klo 17 Santiossa oli vain 16 astetta. Viranomaiset tulivat heti veneelle. He katsoivat passit, leimasivat 6 kpl miehistö-/alusluetteloita ja täytimme tullikaavakkeen. Soitin vielä Inflotiin ja ilmoitin meidän ylittävän rajan seuraavana aamuna. Venäjän alueella saa liikkua vain klo 8-20 Venäjän aikaa (klo 7-19 Suomen aikaa). Näin oli viralliset asiat hoidettu.

Maanantaiaamuna Ari ja Pehr irrottivat köydet jo ennen klo 7. Valitettavasti itätuuli jatkui ja ajelimme koneella. Vartiovenettä ei näkynyt, meitä ei käyty tunnistamassa, eikä tällä kertaa kutsuttu edes VHF:llä.  Vysotskissa (Uuraisessa) ei tarvinnut pysähtyä ja alasululla Juustilassa (Bruschnitsnoessa) olimme 47 mailin jälkeen klo 14.30. Tässä täytettiin Venäjän tullikaavake ja jokin toinen kaavake, lisäksi luovutimme yhden miehistöluettelon ja venetodistuksen kopion. Jouduimme odottamaan sulutusta noin tunnin verran vilkkaan laivaliikenteen vuoksi. Merellä lämpötila oli ollut aamulla vain 14 astetta ja taivas pilvessä, mutta nyt aurinko paistoi ja lämpötila oli kohonnut jo 22 asteeseen.

Sulutukset etenivät mukavasti, vaikka vielä parillasululla jouduimme hieman odottelemaan laivojen sulutusta. Viimeisellä Venäjän puoleisella sululla Pällissä oli Venäjän passintarkastus ja jälleen luovutimme yhden miehistöluettelon ja venetodistuksen kopion. Klo 20.30 olimme jälleen Suomessa Nuijamaan tarkastuspisteessä, jossa katsottiin passit ja jätimme Santiossa täytetyn tullikaavakkeen sekä jälleen yhden miehistöluettelon. Kaiken kaikkiaan tällä kertaa tarvittiin kaksi venetodistuksen kopiota ja neljä miehistöluetteloa. Jatkoimme vielä illan mittaan kanavan ylös asti ja pimeäkin ehti jo saapua. Saimaan puolella ajelimme muutaman mailin Parkonsaaren mutkaan, jossa pudotimme suojaisessa lahdessa ankkurin pohjaan klo 00.30. Taivalta oli taitettu noin 75 mailia (matka osittain arvio, sillä loki nollautui välillä) ja matka oli sujunut helposti.


Miehistön hoidellessa köysiä jäi meille aikaa puuhastella muuta, vaikka ottaa kuvia.

Aamulla Ari ja Pehr nostivat klo 6.40 purjeen ja ankkurin, tässä järjestyksessä. Ankkuri olikin tällä kertaa todellinen tukkiankkuri: ankkuriliina oli kietoutunut kolmemetrisen tukin ympärille ja nostossa kysyttiin voimaa, mutta nousi se ankkuri sentään. Tuuli oli heikkoa ja väylä kapea, mutta sitkeästi miehet luovivat. Näkyvyys oli huono savun vuoksi. Venäjän puolella oli metsäpaloja, joiden savuja mekin olimme maanantaina nähneet ja yön aikana sieltä oli tullut sankka savu Suomen puolelle. Minun ja Märthan herättyä noin klo 9 oli jo lämmintä ja näkyvyyttä haitannut savukin hävinnyt, haju kyllä tuntui edelleen. Sitkeästi purjehdimme heikossa tuulessa, tuuli vaihteli suuntaansa jatkuvasti, välillä nostimme spinnunkin kunnes hetken kuluttua tuuli olikin jo luovituuli. Jossakin vaiheessa tutkimme junien aikatauluja Kotkaan ja totesimme olevan sen verran kiirettä, että pistimme koneen käyntiin. Klo 17.30 olimme kotisatamassa Ristiinassa 46 mailin päivätaipaleen jälkeen. Kasasimme tavaroitamme ja suuntasimme Mäntyharjulle, Cabanen väen saatoimme junalle ja me menimme mökille saunan lämmitykseen.


Saatiin spinnu vetämään, vaikka edellisestä nostosta olikin aikaa.

Takana oli monin tavoin poikkeava reissu. Olimme tehneet kolme viikkoa matkaa yhdessä Cabanen kanssa, jolloin aika oli mennyt todella nopeasti, olimme nauttineet toistemme seurasta, minkä seurauksena kirjojen lukeminen jäi tavallista vähäisemmäksi. Säät olivat olleet lomalaisen kannalta aivan uskomattomat: aurinko paistoi lähes aina, sadevaatteet lojuivat naulassa ja tuulet olivat niin sopivat, että polttoainetta ei kulunut paljoakaan, kovia tuulia ei ollut ja vastatuuliakin todella vähän, aallokko pientä, ... Mitä vielä purjehtija voi toivoa! Kaikki sujui niin leppoisasti helpoissa keleissä, että tuntui kuin olisimme tehneet ihan pienen reissun. Olihan matka lyhyempi kuin Etelä-Itämeren kierroksemme, mutta kyllä tästäkin maileja tuli kasaan noin 1500 mailia. Jäljellä on vähän haikea olo siitä, että kesälomapurjehdus on ohi. Tämän jälkeen ehdimme enää muutaman kerran syksyn viikonloppuina vesille, mutta ensi kesänä sitten taas uudet reissut.
 

Paluu kesän 2006 lokikirjaan
Paluu Suvisussun etusivulle