5.7.2006  Maarianhaminassa

Höga Kustenilta takaisin Ahvenanmaalle

Maanantai 26.6. meni Örnsköldsvikissä kaikissa pikkuaskareissa mm. pesimme pitkästä aikaan pyykin ja kävimme kaupassa. En tiedä, millainen tilanne Suomessa on juhannuksen jälkeen, mutta nyt tuntui, että maanantaina kauppoihin ei oltu saatu juuri mitään tuoretta, mm. pakatut lihat olivat juhannusta edeltävältä ajalta. Olisimme ostaneet kalaa, mutta niin tuoretta kuin savustettuakin kalaa löytyi vain vakuumipakattuna. Kyselimme jopa turisti-infosta, olisiko heillä tietoa, mistä saisi ostettua kalaa pakkaamattomana, mutta ei tuntunut löytyvän. Kummallisella rannikkoalueella olemme, kun emme saa kalaa!

Tiistaina starttasimme ennen klo 10 heikossa tuulessa paluumatkalle. Tuuli virisi mukavasti ja purjehdimme ensin Trysundaan katsomaan, josko sieltä löytyisi kalaa. Nyt tärppäsi. Löysimme kyltin perusteella vanhan papparaisen, joka myi savusiikaa ja jutusteli mukavia. Jatkoimme matkaa ja kertoilimme vhf:llä Cabanelle löytäneemme lopultakin kalaa. Sovimme menevämme jo tulomatkalta tutuksi tulleeksi ja mukavaksi havaittuun Mjältöön lahukkaan, jonne saavuimme klo 15.20 ja matkaa oli takana 27 mailia. Cabane oli lahdella ankkurissa ja heti rantaan päästyämme Pehr souteli hakemaan meidät Cabanelle, jossa nautimme yhteisen kala-aterian. Illalla Ari lämmitti jälleen saunan.


Trysundaa

Keskiviikkona odottelimme ensin vähän aikaa tuulen viriämistä ja lähdimme liikkeelle klo 10.30. Purjehdimme sitkeästi todella heikossa tuulessa, kunnes tuuli loppui tyystin ja ajoimme koneella Berghamniin. Päivän matka oli vain 20 mailia. Matkan aikana näimme hylkeen uimassa; oli se veikeä, kun kiikarin kanssa katselimme, miten tarkasti se seurasi katseellaan meidän kulkuamme. Berghamn on pieni kalastajakylä, jonka vieraslaituriin mahtuu ankkurin kanssa alle 10 venettä. Yhden rantavajan seinässä oli jääkaappi, jossa oli itsepalveluperiaatteella myytävänä kalaa, hinta oli kalan päällä ja vieressä oli lipas, johon kalan saattoi maksaa. Emme kuitenkaan ostaneet kalaa, koska ne olivat vakuumipakattuja eikä päällä ollut mitään merkintää, milloin ne oli savustettu tai graavattu. Saunan Pehr ja Ari kuitenkin lämmittivät tässäkin paikassa. Saunasta oli komea näköala ulos, kun yksi seinä oli lähes pelkkää ikkunaa. Pesuvesihomma sujui nyt totutulla tavalla: kannoimme ämpäreillä vettä ja lisäksi lämmitimme veneellä kattilassa vettä. En tiedä, peseytyvätkö ruotsalaiset itse meressä vai eikö heidän saunomiseensa kuulukaan peseytyä samalla, mutta ihmettelen, ettei saunoissa ole pataa tai edes kiukaan syrjässä olevaa kuumavesisäiliötä. Se, että kiukaalta saa kunnon löylyt on kuitenkin ollut näissä saunoissa poikkeavaa moniin muihin ruotsalaisiin saunoihin. Näissä saunoissa on ollut kiukaalla reilusti kiviä eikä vain pelkät vastukset.


Trysundan rantavajoja.

Berghamnia.

Yöllä tuuli yltyi sen verran, että yksi jos toinenkin kävi kiristämässä ankkuriaan tai muuten vaan katsomassa, onko kaikki kunnossa. Meillä Ari otti varmuuden vuoksi venettä vähän kauemmaksi laiturista ja kiristi ankkurin. Hieman myöhemmin kuului kolahdus. "Osuiko keula kuitenkin laituriin? Ei osunut. Mikä se oli?" Tällaiset ajatukset kävi mielessämme ennen kuin tajusimme, että naapuriveneen ison jalus oli irti ja puomi heilui holtittomasti puolelta toiselle ja ohi mennessään osui meihinkin. Vahinkoa se ei tehnyt. Naapuriveneessä nukuttiin sikeästi, sillä eipä kukaan tullut kannelle Arin koputtaessa. Ei auttanut muu kuin sitoa jalus kiinni heidän kaiteeseensa. Aamulla he olivat kiinnittäneet sen oikealle paikalleen. Ihmettelimme vähän, etteivät he sanoneet tai kysyneet asiasta mitään.

Berghamista lähdimme klo 9.30 ja aluksi teimme pienen kierron nähdäksemme nyt hyvässä säässä Högakustenbron. Matkalla huomasimme, että on sitä Itämerellä virtapaikkoja muuallakin kuin Kalmarsundissa, Tanskan saaristossa, Puumalanvirrassa tai Olavinlinnan kupeella, sillä meillä oli välillä 0,8 solmun vastavirta. Silta on 1800 m pitkä riippusilta ja sen alikulkukorkeus on 40 metriä.  Aurinko paistoi, lämpötila oli n. 20 astetta ja tuuli luoteesta. Sillan nähtyämme etenimme täysmyötäisessä aluksi pelkällä keulapurjeella, vähän myöhemmin nostimme isonkin ja purjehdimme virsikirjalla (iso purje ja keulapurje eri puolilla). Iltapäivästä tuuli välillä tyyntyi ja heräsi sitten uudelleen, mutta nyt kaakosta. Samalla lämpötilakin laski 14 asteeseen. Pääsimme juuri ja juuri nousemaan haluamaamme suuntaan. Vielä kertaalleen tuuli heikkeni niin, että tunnin verran ajelimme koneella, kunnes jälleen virisi suorastaan reipas tuuli. Klo 19.40 olimme purjehduksellisesti vaihtelevan päivän päätteeksi jo tulomatkalta tutuksi tulleessa Sundsvallin satamassa, päivämatka 52 mailia.


Högakustenbron. Sillan alla oleva valkoinen täplä on ihan reilun kokoinen vene.

Sundsvallin laitureille ei vieläkään tullut vettä, joten lähdimme kanistereiden kanssa vieressä olevalle huoltoasemalle. Täytimme ensin minulle kaksi vesikanisteria ja minä lähdin kävelemään veneelle, kun Ari jäi vielä täyttämään polttoainekanisteria. Siitä tulikin hieman hupaisa vedenkantoreissu. Ensin ohitseni käveli yksi vanhempi pariskunta, joka voivotteli, että on huono homma, kun satamaan ei tule vettä. Seuraavaksi pysähdyin hetkeksi lepuuttamaan käsiäni, jolloin toisen kävelyllä olevan pariskunnan mies tarjoutui kantamaan kanisterit veneelle. Koetin estellä ja vakuuttelin kyllä jaksavani, mutta hän vaan lykkäsi kädessään olevan kukkakimpun minulle ja tarttui kanistereihini. Ystävällistä ja avuliasta väkeä!

Perjantaina 30.6. kauppa-asioinnin jälkeen olimme liikkeellä klo 10. Ajettuamme Sundsvallista tunnin verran koneella vastatuuleen kulkusuuntamme muuttui niin, että lähes koko päivän etenimme virsikirjalla. Aurinko paistoi edelleen, kuten pääasiassa koko matkamme ajan, ilman lämpötila vaihteli 13,5 ja 17 asteen välillä (olimme avomerellä) ja veden lämpötila oli 11-14 astetta. Välillä etenimme 5 solmua, välillä livuimme alle 3 solmua purjeiden läiskiessä pienessä mainingissa. Kulku oli niin leppoisaa ja meri autio, että ruokailimme molemmat sisällä veneessä pöydän ääressä. Illalla tuuli heikkeni ja ajelimme koneella loppumatkan. Päivän aikana olimme nähneet useamman kerran hylkeen uimassa ja illalla vähän ennen rantautumista näimme niitä useammankin. Olimme Agön-saaressa klo 22.15 ja taivalta oli takana 63 mailia. Satama oli jälleen tuollainen Virkistysalueyhdistysten tyyppinen paikka. Hyvä laituri, johon kiinnitytään ankkuroiden, mutta ei juuri muita palveluja (oli toki puusee ja ilmeisesti nytkin olisi jossakin ollut lämmitettävä sauna). Yöpymismaksu oli 20 kruunua (reilu 2 euroa), joka maksettiin lippaaseen.

Lauantaiaamuna Ari kävi pitkällä kävelylenkillä minun vielä nukkuessa. Hän kävi katsomassa saaren toisessa päässä olevaa majakkaa ja parin kilometrin päässä olevaa viehättävää kylää. Kävellessään hän aluksi ihmetteli kuulemaansa ääntä ennen kuin keksi sen olevan hylkeiden ääntelyä. Hylkeitä hän ei kuitenkaan nähnyt. Lähdettyämme Agön-saaresta kuulimme jälleen hylkeiden ääntä ja lopulta kiikaroidessamme keksimme luodon, millä ne olivat. Tarkemmin katsottuamme tajusimme niitä olevan kymmeniä ellei satoja, mahtava kokemus.


Agönin rantakivikkoa.

Agönin kylän satama.

Olimme matkanneet Cabanen kanssa pari päivää omia reittejämme. Kun nyt otimme yhteyttä ja kertoilimme olevamme matkalla jo tulomatkalta tuttuun Segelvikiin, niin he totesivat juuri saapuneensa sinne. Klo 14:n jälkeen rantauduimme heidän viereensä 22 mailin päivämatkan jälkeen.  He olivat käyneet läheisessä Söderhamnin kaupungissa kauppaostoksilla ja ostaneet sen verran ruokaa, että tarjosivat ruuan meillekin. Siinä syödessämme Märtha kertoili hupaisan tarinan. He olivat matkalla aikoneet mennä Sanna-nimisen paikan laituriin, jossa oli ollut kyltti RASRISK. Märthan kotikieli on ruotsi, mutta hän pohti ihan tosissaan, mitä ihmettä tuo voi tarkoittaa: "ras tarkoittaa rotua/heimoa; mikä ihmeen roturiski, mistä ihmeen rasistisesta asiasta oikein varoitetaan?" Sitten hän tuli kysyneeksi asiaa Pehriltä ja Pehr tajusi, että ras tarkoittaa myös sortumaa/vyöryä/romahtamista. Siis varoitettiin laiturin heikkoudesta. He valitsivat laiturin sijaan ankkuroitumisen.

Segelvik on paikallisen pursiseuran kohde ja kerhorakennuksessa oli TV, jossa ruotsalaisia, suomalaisia ja saksalaisia veneilijöitä oli sulassa sovussa katsomassa illalla jalkapallon mm-ottelua Portugali-Englanti (Portugali voitti rangaistuslaukauksilla). Illalla oli matkamme ensimmäinen ukonilma ja vähän sadettakin.

Sunnuntain 2.7. matkasuunnitelma oli ottaa suora kurssi Ahvenanmaalle. Oli luvattu etelä-/lounaistuulta ja sillä kuvittelimme pääsevämme mukavasti joko Eckeröön Ahvenanmaan luoteisosaan tai Maarianhaminaan. Totuus oli toinen: tuuli kaakosta. Ari lähti liikkeelle jo klo 6.40 ja suojaisten saarten jälkeen minä totesin keulapunkasta käsin, että taitaa olla vastatuulta ja -aallokkoa, joten siirryin jatkamaan uniani keskikajuuttaan, jossa keikkui vähemmän. Oikeasti tuulta ei ollut juuri lainkaan, mutta maininki oli vastaista, minkä perusteella Ari teki uuden suunnitelman: purjeet alas ja ensin koneella vähän etelämmäksi, sitten lähdemme ulos avomerelle purjehtimaan ja katsomme, mihin suuntaan pääsemme. Noin 20 mailin koneajon jälkeen nostimme purjeet. Huomasimme heti, että tuuli oli sen verran vastainen, ettemme pääse nousemaan kohti Ahvenanmaata. Olimme vakaasti sanoneet edellisenä päivänä Cabanen väelle, että me emme ainakaan lähde luovimaan, mutta siinä me nyt sitten kiltisti luovimme. Otimme 5-10 mailin halsseja aina suuntaansa. Toisella halssilla kulku oli ihan leppoisaa autopilotin ajaessa, mutta toisella halssilla aallokon suunta oli sellainen, että vettä roiskui kannelle ja kulku oli välillä vähän tökkivää. Tuuli oli koko ajan kaakosta 6-9 m/s eikä luvatusta etelä- / lounaistuulesta ollut tietoakaan. Illan suussa päätimme mennä Örskärin luota Öregrundin ohitse menevälle sisäväylälle ja ajaa saarten suojassa koneella. Kapeikosta tulimme Ahvenanmerelle klo 2 yöllä ja nyt saimme jälleen purjeet ylös. Ilma oli lämpimähkö, alimmillaan yöllä 16 astetta ja tuuli oli mukavan kevyt (lounaasta 5 m/s), aallokkoa ei juuri lainkaan ja vene kulki 4-6 solmua. Vahtivuoromme olivat sellaiset, että minä menin nukkumaan klo 4. Aria vähän huvitti, kun minä aamulla tietämättä kellosta mitään herättyäni kysyin Arilta, pitäisikö minun nousta ja päästää hänet nukkumaan. Siihen hän totesi: "Ei minä nukkumaan halua, mutta voisit kyllä nousta, sillä kohta täytyy laitella lepuuttajia paikalleen." Kyllä oli ollut Ahvenanmeren ylitys leppoisaa! Maarianhaminan Länsisatamassa olimme maanantaiaamuna Suomen aikaa klo 9.30 (Ruotsin aikaa klo 8.30) ja lokimme mukaan matkaa oli tullut 140 mailia, mikä lienee vähän alakanttiin, sillä lokimme oli vähän oikutellut pysähtyen välillä ja sitten taas näyttäen ihan oikein. Muuten vanha lokimme on pelannut ihan hyvin Arin keväisen piirilevyn puhdistuksen ja kosketusten parantelun jälkeen.

Maarianhaminassa olemme nyt viettäneet kaksi yötä ja ehkä olemme vielä huomisenkin päivän. Kalasataman kalakaupasta olemme jo kaksi kertaa noutaneet savukalaa, kävimme Eckerö Linesin "ilmaisella" risteilyllä ja olemme puuhailleet kaikenlaista pientä veneellä. Cabanen kanssa tiemme erosivat, he suuntasivat Ahvenanmaan pohjoisosaan. Tiistai-iltana oli harvinainen tapaus: kaksi Ristiinan pursiseuran venettä oli yhtä aikaa Maarianhaminassa, s/y Pontoporeija oli saapunut Itäsatamaan ja heidän kanssaan kului ilta rattoisasti jutustellessa. Olemme vuosien mittaan tavanneet vain muutaman kerran ristiinalaisia veneitä merellä.

Näin on kolmeviikkoinen Ruotsin reissumme takana. Oli mukava seilata jälleen yhdessä Cabanen kanssa ja heidän tarinoitaan maailman meriltä on aina ilo kuunnella. Muutamia asioita vielä Höga Kustenilta. Se hämmästytti, miten todella monessa paikassa satamamaksut olivat itsepalveluperiaatteella. Näköjään ihmisiin vielä luotetaan. Satamamaksut olivat myös paljon halvempia kuin Suomessa tai Tukholman saaristossa; ne vaihtelivat 20 kruunusta (reilu 2 euroa) 100 kruunuun (n. 11 euroa). Ei satamien palvelutasokaan aina ollut ihan huippua: aika usein ei ollut poijuja, vaan kiinnityttiin omalla ankkurilla, mutta ne olivat pienehköjä viihtyisiä satamia. Kauppojen vähyys ihmetytti. Jos emme olisi välillä etsiytyneet kaupunkeihin, olisi saaristosta löytynyt kauppa kovin harvoin. Veden kylmyys yllätti; täytyy kotiin mentyä ottaa ihan selvää, onko noin alhaiset veden lämpötilat normaaleja vai oliko tänä kesänä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Säät suosivat meitä: aurinkoista säätä oli jatkuvasti, sadetta ei juuri lainkaan ja mennen tullen tuulet sattuivat todella kohdalleen (yhdellä polttoainetankillisella selvisimme koko Ruotsin reissun, jolle matkaa tuli reilu 650 mailia). Lahden poukamat punaisine rantarakennuksineen olivat viehättäviä, mutta aika toistensa kaltaisia. Väkeä oli vähän liikkeellä; kovin usein meidän tapaamme niin suomalaiset kuin ruotsalaisetkin suuntaavat lomapurjehduksensa etelään päin, mutta kyllä joskus kannattaa ottaa suunta pohjoistakin kohti. Sellaisia vaaramaisemia, mitä Höga Kustenilla on, ei purjehtija ihan heti kohtaa ellei sitten Pielisellä Kolin maisemissa.


Vielä muutama kuva Höga Kustenin maisemista. Märtha, Pehr ja Ari Högabondenilla.

Bönhamnissa. Kuvan keskellä Ari virvelöi.

Kuva ei tee oikeutta maisemille, mutta sinne voi kukin kuvitella itsensä.

Paluu kesän 2006 lokikirjaan
Paluu Suvisussun etusivulle