20.7.2008  Skånen lounaiskärjestä Saimaalle kotisatamaan

Falsterbon kanavassa (Skånen ja samalla koko Ruotsin lounaiskärjessä) ei ole sulkua, mutta sen ylitse kulkeva silta avataan täysin tunnein alkaen klo 6 (mutta ei klo 8 ja 16). Tämä saneli sen, että lähdimme klo 7. Tuuli vaikutti hyvältä, lounaistuulta, aluksi ei tosin kovin voimakasta, mutta eteenpäin vievää kuitenkin. Päivän mittaan tuuli voimistui mukavaksi, 6-8 m/s ja lämpötila oli reilut 20 astetta. Vähän oli keikkuvaa keliä (välillä aika paljonkin keikkuvaa), kun aallot tulivat takamyötäisesti ja Etelä-Itämerellä aallot ovat usein sen verran korkeita, että ne keikuttelevat. Hanön lahdelle saavuimme illan tullessa. Vallitseva tuuli ja sääennuste vaikuttivat hyviltä, joten päätimme jatkaa matkaa yön ylitse. Keikutus jatkui ja sen mukana purjeiden läiske heikkenevässä tuulessa. Aallokko oli jäljellä, mutta tuuli heikkeni niin paljon, että ennen puolta yötä otin keulapurjeen sisään ja pistin koneen käyntiin. Ari omalla vahtivuorollaan puolen yön jälkeen laski isopurjeenkin ja vähitellen kulku hieman tasoittui.

Minun vahtivuoroni alkoi klo 3, jolloin olimme ylittäneet Hanön lahden ja sivuutimme Utklippanin saaren. Pikkuhiljaa tuuli virisi jälleen, mutta ajelin oman vuoroni klo 6 asti koneella, jotta Ari sai paremmin nukuttua (ei tarvinnut kuunnella purjeiden läiskettä vanhassa mainingissa). Vahtivuoron vaihtuessa nostimme purjeet ja minä nukuin reilut unet. Vasta tuntia ennen Kalmariin saapumistamme Ari herätteli minut, jotta ehdin syödä aamupalan ennen satamaan tuloa. Tuuli oli yltynyt ja Kalmariin saapuessamme klo 12 se oli jo 10-11 m/s (+ puuskat päälle). Matkaa oli taitettu tällä rupeamalla 155 mailia. Sää oli ollut hyvä, mutta nyt alkoi sadella, illalla jälleen kirkastui.

Iltapäivän aikana olimme tehokkaita: vaihdoimme moottorin öljyt, pesimme pyykit, uusimme spinnupuomin kannattimen köyden ym. ja lopuksi pääsimme vierasvenesataman saunaan. Päivän aikana tuuli vielä hieman voimistui. Illalla kuulimme VHF:stä mayday-kutsun (hätäkutsun), kun jokin vene oli uppoamassa.

Mielenkiintoinen havainto Kalmarin satamaa lähestyessämme oli se, että nyt otimme poijuhaan esille vasta neljännen kerran (Byxholmen, Vänö, Bergin alasatama) koko reissumme aikana. Joskus aiemmin olimme ihmetelleet, miksi esimerkiksi saksalaisilla (ja ruotsalaisilla) ei ollut poijuhakoja, vaan he vetivät köyden poijusilmukan läpi tai välillä tekivät kovalla kiireellä solmua. Kun itse menimme ensimmäisen kerran Etelä-Itämerelle, tajusimme syyn poijuhakojen puutteeseen: Suomessa poijukiinnitykset ovat ehkä niitä yleisimpiä kiinnitystapoja, mutta Kalmarin eteläpuolella ei juurikaan ole poijuja. Yleisiä kiinnitystapoja ovat tolpat, puomit (aisat) ja kiinteät pohja-ankkurit, lisäksi kylkikiinnityksessä saattaa olla useita veneitä rinnakkain. Nykyisin myös Etelä-Itämeren alueen veneilijät ovat hankkineet poijuhakoja pohjoiseen päin tullessaan.

Pari päivää sitten olimme suunnitelleet siskoni kanssa yllätystä isällemme, jolla reilun viikon päästä on syntymäpäivä (mutta jota hän ei juhli, eikä ole kotona). Minä vähän epäilin, ehdimmekö Suomeen ja Saimaalle ajoissa, mutta siskoni kehotti laittamaan vauhtia veneeseen. No, purjeveneen vauhtiin ei kovin paljoa voi vaikuttaa, mutta päätimme Falsterbosta lähtiessämme tehdä matkaa reippaaseen tahtiin, jos vain kelit sen sallivat.

Sääennusteet lupasivat meille edelleen hyviä kulkukelejä, joten irrotimme köydet lauantaiaamuna 12.7. klo 6.20. Matalapaineen osakeskuksia oli liikkeellä vähän siellä sun täällä, joten päätimme, ettemme suuntaa suoraan Visbyn kautta Suomeen. Ajattelimme ensin purjehtia rannikon läheisyydessä pohjoista kohti ja sitten sopivasta kohdasta oikaista Suomen puolelle. Alku oli pläkää (täysin tyyntä), sitten ennen puoltapäivää etelätuuli virisi sen verran, että pääsimme "virskirjalla" 3-3,5 solmua. Iltapäivästä etenimme jo 5,5 solmua. Lämpötila oli noin 20 astetta, ukkospilviä kulki mantereen päällä ja välillä oli auringossa suorastaan lämmin. Yhden sadekuuron saimme päällemme mennessämme Västervikin kohdalta sisään (=rannikkoväylälle). Illalla sää selkeni ja suuntasimme Västervikin pohjoispuolelta ulos (=avomerelle) kohti Landsortia. Tuuli oli täysin takana, joten kelasimme keulapurjeen kokonaan sisään ja etenimme pelkällä isolla purjeella. Yöllä emme käytä "virskirjaa", sillä puomimme on niin raskas, että emme viitsi yöllä sen kanssa yksin temppuilla.
Meille sopiva vahtisysteemi on se, että minun vuoroni ovat klo 21-24 ja klo 03-06, Arilla klo 00-03 ja klo 06-09 (tai usein niin pitkään kuin minä aamulla nukun). Vuoden reissullamme minun molemmat vuoroni olivat pimeän aikaan, mutta nyt Itämerellä näen puolestaan sekä auringonlaskun että -nousun. Lisäksi jo Etelä-Itämeren ja Tukholman saariston välillä on selvästi havaittava ero pimeän ajan pituudessa. Etelä-Itämerellä en nähnyt lukea, ulkona enää kovin kauan klo 21 jälkeen, mutta nyt tämän yön aikana näin lukea huomattavasti kauemmin. Ari sanoi, ettei varsinaista pimeää tällä kertaa ollutkaan. Ensimmäisen vahtivuoroni lopulla tuuli jälleen heikkeni ja Arin vahtivuoro meni koneella ajellen. Klo 03 vahdin vaihtuessa saimme nostettua uudelleen ison purjeen ja vauhtia oli 4-5,5 solmua. Tuuli voimistui (ja aallokko kasvoi) niin, että klo 06 Arin tullessa vahtiin teimme reivin. Yö oli muun liikenteen kannalta hiljainen: minä näin klo 03-06 vuorollani vain yhden purjeveneen, en yhtäkään laivaa. Aution meren ja todella kostean (ei satanut, vaan oli puolikirkasta) yön takia istuinkin suuren osan vuorostani sisällä ja luin. Huomasin kuitenkin, että kun tavallisesti olen tottunut vahtivuorollani istua kököttämään ulkona tai kulkuaukossa, niin nytkin säntäilin varmaankin 5 minuutin välein kurkkaamaan ulos, näkyykö mitään.
Auringonnousu - huomaatko kannen märkyyden. Yön lämpötila oli 12-14 astetta.
Sunnuntaiaamuna klo 10.30 saavutimme Landsortin, jolloin minä heräsin ja totesin tuulen edelleen yltyneen ja aallokon kasvaneen. Koko päivän jatkui reipas tuuli (8-10 m/s) ja etenimme Tukholman saariston läpi hyvää vauhtia. Sääennusteet kuulostivat sellaiselta, että päätimme jatkaa saman tien toisenkin yön. Kun tuuli jatkui reippaana edelleen illalla, emme viitsineet lähteä Sandhamnin kohdalta avomerelle keikkumaan, vaan valitsimme pienen kierron (alle 20 mailia) ja lyhyemmän avomeriosuuden Ahvenanmeren ylitse perinteistä Kapellskär-Nyhamn -reittiä pitkin. Ennen puolta yötä tuuli heikkeni nopeasti ja saapuessamme Kapellskärin laivaväylälle ja Arin tullessa vahtivuoroon oli jälleen vuorossa koneajo, kuten muinakin öinä tähän aikaan. Minä painuin nukkumaan ja Ari jäi seikkailemaan laivojen sekaan; niitä oli kuulema tullut vastaan ja mennyt ohitse lukuisia. Yhden laivan aaltoihin minäkin heräsin. Klo 03 minun vahtivuoroni alkaessa myös etelä-pohjoissuuntainen laivaväylä oli sivuutettu ja minulle tuli helppo vahtivuoro.
Harmaa saari on merimetsojen valtakuntaa Dalarön lähellä - harmaus johtuu kuolleista puista. Merimetsot näyttävät lisääntyvän vuosi vuodelta.

Maanantaiaamuna klo 05 (Ruotsin aikaa, klo 06 Suomen aikaa) aurinko paistoi, kun sivuutimme Nyhamnin eli olimme Ahvenanmaalla, siis Suomessa. Koneajo jatkui edelleen Arin vahtivuorolla klo 06 jälkeen ja herätessäni oli Ahvenanmaan saaristo lähes ohitse. Olimme täysin tyynellä Kihdillä. Pian tuuli virisi ja etenimme ihan mukavasti heikohkossa tuulessa. Jälleen totesimme, miten heikollakin tuulella vene kulkee ihan kelvollista vauhtia, kun ei ole isoa aallokkoa.

Pikapysähdys Korpoströmin kauppaan ja septin tyhjennys. Sitten heikon sateen keskellä matka jatkui vielä tuttuun Gullkronaan, jossa olimme klo 18.30. Lokimme ei edelleenkään toiminut, mutta Ari mittaili kartalta matkan pituudeksi 295 mailia ja aikaa meni melko tarkasti 2½ vuorokautta. Vertailun vuoksi kesällä 2005 Biskajan ylitse teimme matkaa 337 mailia ja aikaa kului 5 tuntia tätä vähemmän (2 vuorokautta 7 tuntia). Tällä kertaa olimme nukkuneet toisen yön niin hyvin, että olimme täysin virkeitä (ensimmäinen yö tulee yleensä aina nukuttua vähän huonosti). Olisimme hyvin voineet jatkaa matkaa, mutta emmehän toki halunneet jättää Gullkronan saunaa väliin. Ari oli jo aamupäivällä soittanut ja varannut sauna-ajan. Savukala oli valitettavasti päässyt jo loppumaan, mutta ostimme kirjolohifileen. Se maistui hyvältä voissa paistettuna uusien perunoiden kera.

Tiistaina 15.7. aamulla aurinko paistoi ja olimme jälleen liikkeellä klo 6.10 tai siis minä heräsin sen verran, että saimme ankkurin ylös ja pääsimme liikkeelle, minkä jälkeen menin takaisin nukkumaan. Högsåran pohjoispuolella tuli pieni koneajopätkä, mutta muuten etenimme vilkkaasti purjeilla. Tuuli oli etelä-lounaasta ja puolenpäivän tuulihavainto 9 m/s. Matka taittui mallikkaasti, lähes koko matka 6-7 solmun nopeudella. Kun saavuimme Elisaareen klo 17.30, tuntui kuin päivän matka olisi jäänyt vähän kesken, vaikka takana olikin reilu 70 mailia.

Siskoni ohjeen mukaan pistimme vauhtia matkan tekoon ja keskiviikkoaamuna Ari lähti liikkeelle jo klo 5.30 (huh, huh, totesin minä katsoessani kelloa, joka oli jäänyt Ruotsin aikaan ja siis näytti 04.30, käänsin kylkeä). Tuulta oli 9-11 m/s ja etelä-lounaasta, mikä tiesi Porkkalan selälle märkää keliä. Minä välillä nukuin, välillä havahduin ja katselin, kun vesi velloi, siis ei roiskunut, vaan ryöppysi, keulaluukun ylitse. Porkkalan selkä on alle 10 mailia, joten eipä sen ylitys kauaa kestänyt (reivi päällä nopeutta 7-8 solmua) ja pian olimme Porkkalan niemen kupeella ja kulkusuunta suhteessa tuuleen oli jälleen hyvä. Noustuani ylös huomasimme, että vaikka kansi ei ole vuotanut vesisateilla eikä kantta huuhdellessa, niin nyt keulapunkka oli kastunut; minä olin nukkunut tyynesti pienessä vesilätäkössä, mutta ei minulle ollut tapahtunut vahinkoa ;). Ari tutki tilannetta ja epäili, että keväällä asennetun ankkurivinssin ankkuriketjun läpivienti oli tullut yhdestä kohdasta huonosti tiivistettyä. Koska vuotoa ei ole ollut kovillakaan sateilla, niin korjaus sai jäädä kotisataman hommiksi.

Helsingissä teimme pikapysähdyksen, piipahdimme kotona ja jatkoimme vielä matkaa. Kotona käydessämme oli Helsingin ylitse pyyhkäissyt sadekuuro, mutta nyt paistoi jälleen aurinko. Samanlainen hulppea purjehdustuuli jatkui edelleen. Illalla klo 22.15 laskimme ankkurin Byön lahukan pohjaan, joka on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen viehättävä kohde (Bockhamn). Bockhamnissa on laiturikin, mutta tällä kertaa paikalla oli harvinaisen paljon veneitä ja laituri oli täysi, samoin lahdella olevat poijut. Lahti on niin suojaisa ja pohja pitävä, että ankkurissa on ihan mukava olla ja uni tulee aina hyvin. Pitkä oli päivä (75 mailia), mutta leppoisasti matka oli taittunut lukuun ottamatta Porkkalan selän märkyyttä.

Kuten arvata saattaa torstaiaamuna 17.7. Ari nosti ankkurin jälleen anivarhain, klo 6.30. Tuuli oli heikohkoa, välillä vähän pisaroi vettä, välillä aurinko näyttäytyi. Klo 15.30 kyllästyimme lipumaan ja loppumatka huristeltiin koneella Santioon, jossa olimme klo 18 ja matkaa oli takana 56 mailia. Tässä vaiheessa saatoin soittaa siskolleni, että kyllä me ehdimme ajoissa Saimaalle, matkamme oli edennyt uskomattoman hyvin!

Illalla Santioon saapui vene (s/y Tillfällig), jonka kipparin olimme tavanneet kesäkuun lopulla 2005 Katajanokalla. Silloin oli käynyt ilmi, että hän on aikoinaan purjehtinut meidän veneellämme kilpaa veneen ensimmäisen omistaja aikana (olemme kolmas omistaja). Kun seuraavana päivänä teimme matkaa yhdessä Saimaan kanavalla, saatoimme jälleen kuulla tarinoita mm. Själland Runt -kisasta, jossa kisaan oli lähtenyt 2000 venettä, suuri osa keskeytti, mutta Jonimme oli ollut kokonaiskisan 7. ja luokkansa 2.

Aamulla klo 6.45 lähdimme s/y Tillfälligin kanssa yhtä matkaa Venäjän puolelle ja kohti Saimaan kanavaa. Me toimimme heille "luotsina". Heillä ei ollut VHF:ää ja nykyisin ei tarvitse tilata luotsia, jos veneessä on VHF-puhelin ja englannin tai venäjän kieltä osaava henkilö. Kun illalla oli tullut suomalaisten passintarkastajien kanssa puheeksi VHF:n puute, niin he olivat ehdottaneet, että tämä vene menisi meidän "luotsauksessamme". Sellainen oli kuulema onnistunut aiemmin kesällä yhdelle veneelle, joka oli ensin yrittänyt yksin ilman VHF:ää, mutta oli käännytetty Vysotskista takaisin (noin 30 mailin matka Santioon). Niinpä s/y Tillfällig ilmoitti Inflotin kautta, että he tulevat toisen veneen kanssa, jossa on VHF. Vähän jännitin Tillfälligin puolesta, kelpaako tämä systeemi, mutta hyvin näytti toimivan. Aamulla lähtiessämme minä vain ilmoitin VHF:llä  molempien veneiden saapumisen rajalle ja henkilömäärät, eikä kukaan kysellyt mitään muuta.

Pidimme vauhtia yllä koneella, koska tavoitteemme oli ehtiä vielä saman päivän aikana joko Saimaalle asti tai ainakin Nuijamaalle. Klo 14.30 olimme alasululla Juustilassa (Brusnitchnoessa), jossa piti jättää matkustajaluettelo, kopio venetodistuksesta ja tulliselvityskaavake (EI Santiossa täytettyä) Venäjän tullille, aikaa kului 10 minuuttia. Sitten matka jatkui kanavaan. Viiteen ensimmäiseen sulkuun pääsimme ajamaan suoraan sulkuun sisälle. Pällissä eli viimeisellä Venäjän puolen sululla oli passien tarkistus ja sitten Nuijamaalla Suomen passintarkastajat jo odottivat. He ottivat vastaan Santion tullikaavakkeen ja katsoivat passit. Klo 18.40 oli Nuijamaa selvitetty ja otimme tavoitteeksi Lappeenrannan.

 Jäljellä oli enää kolme sulkua, mutta nyt oli laivaliikennettä sen verran, että meillä alkoi pienet odottelut. Soskuassa odotimme noin 40 minuuttia ja Mustolassa 15 minuuttia. Klo 22.25 oli viimeinenkin sulku, Mälkiä, sulutettu ja jäljellä oli 3 mailin matka Lappeenrantaan. Sulutuksista pohdimme, että joko sulutukset tapahtuivat tavallista rauhallisemmin tai sitten sulkuihin on tehty jotakin sellaisia korjauksia, että vesi tulee vähemmän pyörteillen ja sulussa olo on aiempaa leppoisampaa ylöspäinkin sulutettaessa. Lappeenrannassa olimme klo 23 ja noin 70 mailin päivätaipaleen jälkeen.


Soskuan sululla ehdittiin tutkia Saimaan karttoja yhdessä s/y Tillafälligin väen kanssa.

Lauantaina 19.7. oli upea kesäaamu. Klo 10 suuntasimme lähes täysin tyynelle Saimaalle. Puolen päivän maissa nostimme purjeet Päihäniemen jälkeen heikossa tuulessa. Koetimme kaikin tavoin herätellä raskaita, koviin keleihin hyvin soveltuvia purjeitamme täyttymään, kokeilimme "virskirjaa" ja spinnua. Etenimme 2-5 solmua kunnes Hietasaaren luona pistimme koneajoksi. Pursiseuramme majalle Korkeaan saavuimme klo 18 juuri sopivasti naisten saunavuoron alkuun (30-35 mailia). Mukava oli saunoa ja grillailla tutussa porukassa. Sen totesimme, että veden pinta on Saimaassa todella korkealla.


Ei oikein tuo keula vedä.

Sunnuntaille jäi enää viimeiset 12 mailia kotisatamaan Ristiinaan. Hyvä oli ajoitus: juuri kun saimme Suvisussun septin tyhjennyksen jälkeen omalle paikalleen, alkoi sataa oikein kunnolla vettä ja sadetta riittikin lähes jatkuvasti parin seuraavan vuorokauden ajan.

YHTEENVETO KESÄSTÄ:

Sää oli ihan kelvollinen. Alkumatkasta oli lämmintä, sitten oli epävakaampi ja viileämpi parin viikon jakso (16-19 astetta). Hellepäiviä oli vain muutama, mutta toisaalta todella kylmää ei ollut lainkaan. Sateita oli loppujen lopuksi aika vähän. Götan kanavalla sadetta oli silloin tällöin, jolloin pääasiassa olimme maissa. Kulussa ollessamme tarvitsimme sadekamppeita 3-4 kertaa, mikä on aika vähän. Alkumatkasta jouduimme muutaman päivän odottelemaan parempia tuulia, mutta tänä kesänä vältyimme inhottavilta kovan vastatuulen osuuksilta lukuun ottamatta lyhyitä jaksoja Götan kanavalla. Sen sijaan meillä oli uskomattoman hyvät paluumatkan tuulet. Pääsimme todella kivuttomasti Etelä-Itämereltä Saimaalle. Tanskassa ollessamme olin lonkalta heittänyt, että Kööpenhaminan seudulta tarvitaan vain neljä vuorokautta ja ollaan Suomessa, jos kelit sattuvat kohdalle. Emme kyllä tuohon summittaiseen arvioon uskoneet, mutta todellisuudessa tulimme tätäkin nopeammin: Skånen lounaiskärjestä Ahvenanmeren itäpuolelle neljässä vuorokaudessa ja siitä olimme vielä noin 18 tuntia Kalmarissa. Kotisatamaan päästyämme tuulet kääntyivät ensin itään ja sitten pohjoiseen, joten voi sanoa, että paluumatkalla kelit todella suosivat meitä. Ari totesikin, että merikarttamme olivat pelkässä selailukäytössä, niin nopeasti piti ottaa esille uusi karttasarja. Kuvienkin ottaminen jäi tosi vähiin.

Matkaa kertyi tänä kesänä hieman vajaa 1600 mailia ja sulkuja tuli 72 kpl. Laskeskelin huvikseni, että Ari on kaiken kaikkiaan suluttanut 424 sulkua; minä en ole ollut kaikilla keväisillä Saimaan kanavan matkoilla mukana.

Kokonaisuutena meillä oli todella onnistunut ja täysipainoinen reissu. Nopeasti vierähti lähes seitsemän viikkoa vene-elämää. Näimme paljon, lepäsimme ja nautimme.

 

Paluu kesän 2008 lokikirjaan
Paluu Suvisussun etusivulle