7.6. - 12.6.2010  Karhusaaresta Ruotsiin

Koulu loppui lauantaina 5.6. ja sunnuntaina pakkasimme ja kuljetimme tavaroita veneelle. Muutamien viime hetkeen jääneiden asioiden hoidon jälkeen olimme maanantaina puolen päivän aikoihin valmiit tilaamaan taksin kohti Sipoon (Helsingin) Karhusaareen. Klo 13.30 olimme tankanneet vettä ja tehneet viime ostokset rannan kaupassa, joten lomapurjehduksemme saattoi alkaa. 

Aurinko paistoi ja maissa oli melko lämmin päivä, Ari liikkui jopa shortseissa, mutta merellä oli toista, noin 15 astetta.  Hevossalmen sillalle ajoimme koneella ja siltaa lähestyessämme se yllättäen juuri avautui, vaikka olimme varautuneet varttitunnin odotukseen. Sillan avaamisajat ovat muuttuneet, aiemmin ne olivat aina viisitoista yli ja viisitoista vaille täyden tunnin, mutta nyt ne olivatkin tasalta ja puolelta. Helsingin edustalla saimme purjeet ylös, kunnes parin tunnin kuluttua meni jälleen koneajoksi, kun oli sen verran heikkoa ja vielä vastatuulta. Ennen puoli kahdeksaa rantauduimme Porkkalanniemessä olevaan tuttuun Lähteelän laituriin. Loman ensimmäinen päivämatka oli 35 mailia. Sisäänajo väylä laituriin on merikarttoihin merkitty 1,2 metriä syväksi, mutta ei meillä ole koskaan ollut mitään vaikeutta päästä sinne 2 metrin syväykselläkään. 


Komea purjealus ennen Lähteelää.

Entten, tentten - Viroon vai Ruotsiin? Tätä pohdimme näin matkan aluksi. Karhusaaaresta lähtiessämme suunnitelmana oli suunnata Porkkalasta Viron puolelle, mutta tiistaita vasten yöllä tuuli voimistui ja jatkui edelleen aamulla, jolloin päätimme, ettemme viitsi lähetä avomerelle keikkumaan. Odottelimme aamulla vähän aikaa tuulen heikkenemistä ja lähdimme liikkeelle klo 10.20 kohti Hankoa - pääseehän sieltäkin hyvin Viroon. Aurinko paistoi, itä-/koillistuulta oli noin 10 m/s ja matka eteni mukavasti pelkällä keulapurjeella. Vähitellen tuuli heikkeni ja pohdimme jo jäädä Jussaröön, mutta päätimme kuitenkin jatkaa kohti Hankoa, jossa olimme klo 20, päivän taival 48 mailia. Viimeiset puolitoistatuntia ajoimme koneella. 



Haahkoja on tänä kesänä paljon.

Hieman ennen Hankoa näimme kummallisen ilmiön. Ensin luulin saareen takaa nousevan savua, mutta sitten se harmaa pilvi liikkui niin, ettei se voinut olla savua. Se lähestyi, nousi välillä ylöspäin, välillä laskeutui alaspäin ja koko ajan muutti muotoaan. Lähempi tarkastelu kiikarilla osoitti kysymyksessä olevan valtavan hyönteisparven ja hieman kauempana oli toinenkin samanlainen. Mitä hyönteisiä ne olivat, jäi meille arvoitukseksi.

Tiistai-iltana pohdimme jälleen, minkä suunnan otamme seuraavaksi. Teimme suunnitelmia Viron suunnalle, mutta kun katsoimme tulevan viikonlopun sääennusteita, niin lopulta päädyimme tuttuun ja turvalliseen Ruotsin suuntaan. Luvassa oli melkoinen matala(paine) kovine tuulineen ja sateisia päiviä. Lännen suunnassa tiedämme suojaiset satamat, mutta Viron satamista emme olleet varmoja. Ei oikein  kiehtonut ajatus juuttua useammaksi päiväksi johonkin epävarmaan satamaan ja mahdollisesti keskelle ei-mitään. Yksi vaihtoehto olisi ollut lähteä suoraan avomerelle, mutta näin alkukesästä yöt ovat aika kylmiä ja itsekin olemme vielä hieman väsyneitä ja haluttomia yövahteihin näin lukuvuoden päätteeksi. Kokonaan toinen asia on sitten myöhemmin kesällä, kun yöt ovat lämpimämpiä ja talven väsymykset on nukuttu pois. Silloin yöpurjehdukset saattavat olla hyvinkin mukavia. Siispä suunta sinne, mikä mukavimmalta tuntui eli länteen.

Keskiviikkoaamuna Ari irrotti köydet jo klo 7, minä jatkoin unia vielä pari tuntia. Jälleen oli upea purjehduskeli, itä-/kaakkoistuulta ja auringonpaistetta, lämpötila pysytteli vain sitkeästi alle 15 asteen, kunnes iltapäivästä tuuli tyyntyi ja samalla lämpeni niin, että aloimme jo vähentää vaatteita. Pipo vaihtui lierihatuksi, pitkät kalsarit joutivat pois, takkikin sai väistyä. Koneajoa kesti tunnin verran, kunnes tuuli virisi uudelleen. 

Päivä toisensa jälkeen toteutimme ajatustamme mennä sinne, mikä hyvältä tuntuu ja mihin tuulet mukavasti vievät. Niinpä nytkin pohdimme määränpäätä, mennäkö Borstöhön vai Jurmoon. Kummassakaan emme ole ainakaan kymmeneen vuoteen käyneet. Juuri ennen Borstötä näimme tämän kesän ensimmäisen merikotkan. 

Kun olimme Borstön kohdalla, niin kello oli sen verran vähän, että vain kurvasimme purjeet ylhäällä Borstön kautta ja jatkoimme matkaa. Oli mielenkiintoista nähdä, muistammeko edes, miltä se näyttää. Tutulta näytti, mutta totesimme sinne rakennetun uuden hienon laiturin poijuineen. Bortsöstä lännen kautta poislähtö olikin aika huiman oloinen. Heti saaren jälkeen tiukka käännös oikealle kapeasta välistä. Ruorissa ollessani kysyin parikin kertaa Arilta, onko hän aivan varma, että siitä välistä pitää mennä. Olin kyllä itsekin katsonut kartalta, että siitä me väylä menee, vaikka ei yhtään viittaa olekaan, mutta epäusko meinasi tulla. Myöhemmin totesin vanhoja lokikirjoja selatessani, että olin aiemminkin kirjoittanut hurjasta väylästä luotojen keskellä. Tuuli voimistui pikkuhiljaa ja matka eteni lennokkaasti. Klo 18.30 saavuimme Jurmoon ja jälleen oli takana 48 mailin päivämatka. 

Jurmo on kuuluisa mm. kampeloistaan, mutta tähän aikaan vuodesta siellä ei ollut mikään paikka auki, ei edes kappeli. Ei veneitäkään ollut meidän lisäksemme kuin kaksi muuta. Teimme kävelylenkin kylään (muutaman talon rykelmä). Siellä ihmettelimme outoja kotieläimiä. Kuulimme niiden olevan alpakoita.

Yleensä veneessä nukuttaa hyvin, mutta nyt yöstä tuli huonosti nukuttu klo 3:sta eteenpäin. Syynä olivat tasaisin väliajoin veneeseen saapuvat hyttyset. Juuri, kun saimme yhden nitistettyä ja olimme vaipumassa uneen, niin jo kuului uusi ininä. Emme olleet varmoja, mistä niitä tulee, mutta ilmeisesti kulkuaukon raoista, sillä sprayhoodin alla Ari totesi niitä olevan paljon. Yöllä oli myös satanut, josta emme kyllä muuten tienneet mitään kuin, että kansi oli märkä ja kattoluukuilla pisaroita. 


Jurmon satama.

Alpakoita.

Lopulta Ari kyllästyi pätkäuneen ja päätti nousta. Klo 5.25 olimme jo liikkeellä. Liekö Ari saanut jotenkin houkuteltua hyttysetkin ulos, sillä metsästettyäni vielä pari, saatoin jatkaa unta ilman häiriöitä. Heti lähdön jälkeen Ari bongasi jo matkan toisen merikotkan. Edelleen jatkui hyvät purjehduskelit, aurinkoa ja noin 6 m/s koillistuulta, kunnes ennen puoltapäivää Husön luona tyyntyi ihan ykskaks. Liekö paikka jotenkin sellainen, että tuulet nousevat saarten ylitse vai onko vaan sattumaa, mutta samoilla paikoilla on ennenkin tuuli tyyntynyt. Reilu tunti myöhemmin Sottungan luoteispuolella pääsimme jälleen purjehtimaan. Sottungan lähellä oli merikotkien runsautta, sillä näimme ensin yhden yksinäisen ja sitten vielä kolmen merikotkan parven. 


Saimme ihastella upeaa merikotkan liitoa.

Maarianhaminaa lähestyessämme sää lämpeni ja veneen mittari näytti jo 17 astetta (aamulla oli ollut 12 astetta) ja kun rantauduimme klo 18, niin maissa oli yli 20 astetta. Tuntui viime päivien jälkeen todella lämpimältä. Päivämatkaksi tuli 63 mailia. 

Viikonlopuksi oli edelleen ennusteiden mukaan tiedossa kovia tuulia ja sateita, mutta vielä meillä oli tiedossa yksi hyvä purjehduspäivä. Siispä perjantaiaamuna suunta Ahvenanmeren yli Ruotsiin. Klo 6.30 lähtiessämme oli poutaa, mutta hyvin pian alkoi sade, jota kestikin lähes koko päivän, välillä kovempana, välillä heikompana ja oli siinä välillä taukojakin. Tuuli voimistui niin, että keskellä Ahvenanmerta teimme reivin. Kyllä oli hulppeaa purjehdusta 6-8 solmun nopeudella. Puolenpäivän aikaan olimme jo Ruotsin puolella. 

Sateen ja pienen sumun takia näkyvyys heikkeni. Toivoin, ettei sumu ylly sen pahemmaksi, johon Ari totesi, että onhan meillä välineet, joilla kyllä pitäisi osata perille (tutka, GPS, plotteri). Ei olisi pitänyt kehua, sillä hetken päästä GPS alkoi piipata ja valitti, ettei päivitä, kun antennissa on ongelmia. Kun GPS ei päivitä, ei myöskään ole mitään hyötyä plotterista, eikä autopilotin reittipisteille ajo-ominaisuudestakaan. Ari oli laittamassa ruokaa, minä koetin pitää suunnan pelkällä kompassilla. Välillä kävin painelemassa GPS:n antennin johtoa ja ajoittain saatiinkin GPS vielä päivittämään, kunnes lopulta se ei enää kerta kaikkiaan päivittänyt. Näkyvyyttä oli noin puoli mailia ja edessä oli 6-7 mailin suora, jolla oli vain parin mailin välein viittoja. Samaan aikaan myötätuuli voimistui ja aallokko kasvoi, meno oli melkoisen vauhdikasta iso reivissä ja genuasta pieni kulma esillä. Ruokailu päätettiin siirtää hieman myöhempään. Ari koetti keikkuvassa veneessä tehdä parempaa antennin liitosta, mutta ei saanut sitä niin hyväksi, että GPS olisi alkanut toimia. Tulipahan pitkästä aikaa harjoiteltua sokkoajoa pelkän kompassin varassa ja osuimme oikeaan väliin Möjan saaren kupeella. Kaiken kiireen keskellä ehdimme ihailla lähietäisyydeltä hyljettä, ennen kuin se sukelsi. Ai, niin olihan meillä Garminin käsi-GPS, ja Ari ottikin sen käyttöön, mutta me emme (eivätkä samaisen laitteen omistavat tuttummekaan) ole koskaan oikein tulleet sinuiksi sen logiikan kanssa ja näyttökin tuntuu niin pieneltä. Siksi tuntui, ettei siitä ole mitään apua. Ainoastaan saattoi varmistaa, että menemme suurin piirtein oikeaan suuntaan. Lähinnä se on hankittukin avomerta varten. Siellä meille tarvittaessa riittää, että saamme sijaintimme koordinaatit, jotka voimme sijoittaa paperikartalle.

Jos GPS olisi toiminut tai jos ei olisi ollut niin huono näkyvyys, olisimme jatkaneet Nynäshamniin asti, mutta näissä olosuhteissa suuntasimme Bullandöhön, jossa olimme 66 mailin päivämatkan jälkeen klo 17.30 Ruotsin aikaa. Bullandö on suuri kotisatama, jossa on joitakin vieraspaikkoja ja aina, kun olemme alkukesästä tulleet, tilaa on ollut. 

Tänään lauantaina lähdimme bussimatkalle Värmdön ostoskeskukseen etsimään GPS:n antenniin uutta liitintä, mutta emme sitä löytäneet. Tukholmaan olisi ollut tunnin bussimatka, emmekä viitsineet sinne asti lähteä. Veneelle palattuamme kävimme syömässä veneemme vieressä olevassa ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja väkeä oli paljon; oli perheitä, osa saapui venetamineissaan moottoriveneillä ja osa ilmeisesti vietti viikonloppua veneillään, kun ei tällä säällä ollut järkevää lähteä merelle. Lounaan jälkeen Ari kokeili vielä kerran GPS:n antennin liittimen korjausta ja saikin sen toimimaan. Siis ainakin tällä hetkellä sen osalta asia on kunnossa, mutta täytyy se uusi liitin hankkia heti, kun vain sellainen löytyy.

Päivän mittaan olemme kuunnelleet tuulen vonguntaa ja sateen ropinaa, välillä taas aurinko on paistanut. Tuulessakin on ollut heikompia jaksoja ja sitten taas se on puhaltanut 16-21 m/s. Paikka on suojaisa lahden poukama, mutta täälläkin on saanut välillä kävellessä nojata tuulta vastaan. Vene on heilunut ja kallistellut laiturissa. Yhdestä veneestä on päässyt keulapurje osittain valloilleen ja tuuli on repinyt sitä aika pahasti. 


Tuulella on kova voima.

Tänne asti on ollut uskomattoman hyvät purjehdustuulet. Kotkassa tankkasimme viimeksi ja eipä polttoainetta paljoa ole kulunut. Suomen saaristossa oli ihanan hiljaista ja kaunista, ja vähän veneitä liikkeellä. Ne, jotka liikkuvat vain sesonkiaikaan juhannuksen jälkeen, tuskin osaavat edes kuvitella, miten erilainen saaristo voi olla näin alkukesästä. Haahkoja ja merikotkia on näkynyt paljon viime kesää enemmän. Olemme unohtaneet kiireet ja nauttineet merellä olostamme. Tuulen pitäisi ensi yön aikana heiketä ja silloin suuntaamme huomenna etelään päin. Aika näyttää, mihin asti edetään.


Paluu kesän 2010 lokikirjaan
Paluu Suvisussun etusivulle