12.7. - 23.7.2010 Maarianhaminasta Saimaalle

Sunnuntai-iltana 11.7. oli MM-jalkapallon loppuottelu (Espanja voitti Saksan jatkoajalla), jonka kuuntelimme vain radiosta tai oikeastaan minä kuuntelin ja kirjoittelin edellistä nettijuttua ja Ari puoliksi torkkui. Maarianhaminan Länsisataman netti toimi sen verran verkkaisesti, ettei sitä kautta ottelun katsomisesta tullut mitään.  Maanantaiaamun lämpötila oli 20 astetta, kun irrotimme köydet klo 8.05. Nyt suuntasimme kohti Kastelholmaa, jossa olemme viimeksi olleet toistakymmentä vuotta sitten. Koska olimme Länsisatamassa, niin jouduimme ensin kiertämään noin 15 mailin matkan päästäksemme niemen toiselle puolelle ja Lemströmin kanavalle. Kanavan silta avataan aina täysin tunnein ja me ehdimme klo 11 avaukseen. Oli hellepäivä ja kanavalta eteenpäin purjehdimme pelkällä keulapurjeella. Kastelholmassa olimme klo 13.40 ja matkaksi tuli 26 mailia.

Lemströmin kanavalle oli muitakin menijöitä.

Saapuessamme laitureissa oli vain muutama vene, mutta iltapäivän ja illan aikana veneitä tuli lähes taukoamatta lisää. Kuitenkin tunnelma oli ihanan rauhallinen Maarianhaminan tohinan jälkeen ja kyllä satamaan jäi vielä tyhjiäkin paikkoja. Ari vuokrasi polkupyörän ja kävi 5 km päässä kaupassa ostamassa leipää. Kun edellisenä päivänä olimme Maarianhaminassa menneet kauppaan vähän ennen sen sulkeutumista (sunnuntaina jo klo 17!), niin leipähyllyt olivat olleet kovin tyhjät. Edellisen kerran Kastelholmassa ollessamme oli sielläkin ollut vielä kauppa, vaan ei enää. Illalla sauna maittoi hyvin helteisen päivän päätteeksi.  Tiistaiaamun 13.7. säätietojen osalta voin vain toistaa edellisiä päiviä eli aurinko paistoi ja lämmintä oli 19 astetta jo klo 6.10, kun Ari lähti liikkeelle. Olimme edellisenä iltana pohtineet, mihin seuraavaksi, Lappoon vai Kökarin suuntaan. Aamun aikana päätimme, että emme lähde Lappoon suuntaan. Klo 9 oli tuuli virinnyt ja suunnaltaan etelä-kaakko. Välillä tuuli oli niin vastainen, että jouduimme purjehtimaan tiukalla luovilla. Koska tuulta tuntui olevan mukavasti ja sen suunta oli sopiva Kihdin ylitykseen, niin päätimme suunnata suoraan Korpoströmiin. Suunnitelmat muuttuivat taas uudelleen, kun Sottungan kohdalla tuuli ensin heikkeni ja sitten voimistui uudelleen. Samalla tuulen suunta muuttui niin, että olisimme joutuneet luovimaan Kihdillä. Emme viitsineet lähteä luovimaan, vaan muutimme taas suunnitelmia ja suuntasimme Kökarin Helsöhön, jossa olimme klo 14, jolloin taivalta oli takana 40 mailia.

Aiemmin Kökarissa olemme olleet Sandvikissa ja Karlbyssä, mutta nyt tuli tutustuttua tähän kolmanteen Kökarin satamaan. Korkean mäen huipulla on ravintola, josta on hyvät näkymät ympäriinsä. Satama-altaassa on kiinnittymiseen joitakin poijuja, paaluja (tolppia) ja osa veneistä oli ankkurin varassa. Laiturissa oli myös toinen Jon 33, ruotsalainen s/y Verona. Hellesää (28-29 asetta) jatkui edelleen ja vesi oli todella lämmintä, eikä sinilevää näkynyt. Lämpimän päivän houkuttelemana Ari vuokrasi skootterin ja ajeli sekä Karlbyhyn että Sandvikiin. Vielä illallakin oli 27 astetta. Kuulimme radiosta, että näin pitkää näin lämmintä säätä ei ole ollut 70 vuoteen. Edellisinä päivinä oli Puumalassa tehty kesän lämpöennätyksiä ja nyt oli Hämeenlinnassa lämpimintä (34,2 astetta).

Illan pilvet tiesivät yöllä ukkosta.

Yöllä heräsimme kesän ensimmäiseen ukonilmaan. Sadetta tuli välillä rajuina, mutta lyhytaikaisina kuuroina. Vielä aamulla tuli yksi sadekuuro, minkä odottelimme ennen kuin lähdimme liikkeelle klo 7.30. Aamu oli sateen jäljiltä pitkästä aikaa myös pilvinen ja päivän lämpötilakaan ei tainnut nousta 24-25 astetta korkeammaksi, vaikka iltaa kohti selkenikin. Lähes koko matka oli hyvää purjehdusta ja klo 13.30 olimme Houtskärin Näsbyssä 29 mailin päivätaipaleen jälkeen. Olimme jo Kökarissa kuulleet naapuriveneeltä, että Näsbyn suihkutilat on uusittu ja hienot ne olivatkin. Sauna oli hyvä ja mielenkiintoisesti rakennettu: miesten ja naisten saunojen välillä ei ollut ääntä eristävää seinää, vaan täydellinen näkösuoja oli saatu tekemällä seinä vanhoista heinäseipäistä. Suihku-/saunatiloja siivottiin kolme kertaa päivässä. Totesimme naapuriveneen rouvan kanssa, että saisivat Maarianhaminan, niin Itä- kuin Länsisatamankin väki tulla katsomaan siivoamisen mallia Näsbystä. Kävimme kiittelemässä sataman henkilökuntaa ja samalla kuulimme, että suunnitteilla on lisätä laituritilaa, mikä tulee varmasti tarpeeseen.

Torstaina oli edessä 19 mailin matka jo perinteeksemme muodostuneeseen Jettesaareen. Lähdimme liikkeelle vasta klo 8.30 ja nyt oli edessä noin kolmen tunnin koneajo. Jettesaaressa on työkaverimme Tuijan perheen mökki ja siellä pojat tulivatkin juuri rantaan uimaan, kun me ankkuroiduimme Kaen kärkeen. Suvisussu toimi sopivasti edellisvuoden tapaan hyppyalustana mereen. Tänä kesänä Tuijan porukan rakennusurakkana oli saunarakennus, jonka perustusten valuun mekin hieman osallistuimme. Hiki valui, minkä päälle oli nautinto ottaa hyvät löylyt heidän nykyisessä väliaikaisessa saunassaan. Illalla tietysti saimme jälleen kerran nauttia hyvistä grillin antimista ja uutuutena nyt myös Tuijan savustamasta lohesta. Tarjoilu vaan paranee vuosi vuodelta! Oli mukava istuskella terassilla lämpimässä illassa lähes puoleen yöhön asti.

Perustusten kimpussa.

Perjantaina 16.7. Ari nosti ankkurin "vasta" klo 7. Airistolla teimme lyhyen pysähdyksen tankataksemme veneen, jotta ei ole polttoaineesta huolta ainakaan ennen Kotkaa. Aamu oli tyyni, kuten useimmiten on ollut, mutta muuten lounaistuuli kiidätti meitä mukavasti Helsingholmenin edustalle asti. Klo 13.35 rantauduimme 31 mailin jälkeen. Vuosittain olemme joko meno- tai paluumatkalla menneet Helsingholmenin ohitse, mutta nyt ensimmäisen kerran pysähdyimme sinne. Aiemmin olemme suosineet lähellä olevaa Gullkronaa, mutta sen muututtua pelkäksi päiväkäyntisatamaksi päätimme tällä kertaa tutustua Helsingholmeniin.  Satamamaksu oli vain 5 euroa (sähkö toiset 5 euroa) ja se maksettiin itsepalveluna, kuten kahvilan/puodin (myytävänä mm. jäätelöä, kahvileipää, makeisia ym.) ostokset. Suihkuja ei ollut ja sauna oli varattu koko illaksi, vaan eipä se haitannut lämpimänä päivänä, jolloin oli ilo pulahtaa mereen uimaan. Satama oli jo melko täynnä meidän tullessa ja vähitellen veneitä jäi laitureiden edustalle ankkuriin.

Helsingholmen - etualalla veneitä ankkurissa, takana laiturissa.

Lauantai valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Liikkeelle lähtiessä klo 5.30 minäkin olin hereillä, mutta jatkoin sitten unia. Tuuli oli heikkoa länsi-lounaasta ja matka eteni vuoroin purjein, vuoroin koneella. Hanko sivuutettiin klo 13 lähes 30 asteen helteessä ja sen jälkeen tuulikin voimistui niin, että loppumatka oli hyvää purjehdusta 5-6 m/s tuulessa. Elisaaressa olimme klo 17.45 ja päivämatkaksi tuli 58 mailia. Elisaareen pääsee siis hyvin 2 metrin syväykselläkin, vaikka merikartta näyttää paljon pienempiä lukemia. Pitkästä aikaa samassa satamassa oli myös toinen Ristiinan pursiseuran vene s/y Melanitta. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja erityisesti kuulla heidän kokemuksiaan Viron satamista.

Seuraavana päivänä suuntamme oli Helsinkiin. Klo 6 lähtiessä oli jo 18 astetta lämmintä. Tuuli oli kaakkoa eli Porkkalanselällä vastaista, mutta sen jälkeen saimme jälleen hyvän purjehduspäivän. Pohdimme, mihin satamaan Helsingissä menisimme: Katajanokalta olisi helppo kulkea kaupungille, mutta viime vuonna siellä oli koko reissun kallein satamamaksu, minkä vuoksi aioimme boikotoida sitä, Pohjoisrannassa Moottorivenekerhon satama ei oikein innostanut, Sirpalesaari ja Liuskasaari taas ovat kaupungilla kulkemisen kannalta vähän hankalia. Päätimme soittaa Katajanokalle ja kysyä, onko heillä edelleen sataman pitäjän vaihduttuakin Itämeren kallein satamamaksu. Saimme kuulla, että hinta on 30 euroa ja se sisältää paitsi sähkön ja saunan, niin myös pesukoneiden vapaan käytön ja vielä rantakahvilassa kahvin/teen kahvileivän kera. Tämän jälkeen oli helppo tehdä päätös. Katajanokan vierassatamassa olimme klo 13 ja päivän taival oli 40 mailia. 

Iltapäivän aikana minä käväisin kotona ja Ari hoiteli kauppa-asioita ja pyykin. Illan suussa myös s/y Melanitta saapui, joten saatiinpa molemmat tuttua saunaseuraakin. Illalla helteistä päivää seurasi vesisade. 

Helsinki aamulla...

... ja näkymä veneeltä toiseen suuntaan.

Maanantaina 19.7. matka jatkui jälleen klo 6 ja suuntana oli Kotka. Hevossalmen silta ei ollut vielä tähän aikaan auki, joten reitti kulki Santahaminan eteläpuolitse. Luoteistuulella lähdettiin (siis Ari lähti minun nukkuessa) liikkeelle. Aamun pilvinen sää muuttui nopeasti auringon paisteeksi. Puolen päivän tienoilla tuuli heikkeni niin, että olimme aikeissa startata koneen, mutta juuri silloin tuuli kääntyi lounaaseen ja voimistui. Koko iltapäivä olikin sitten upeaa purjehdusta pelkkä isopurje ylhäällä ja nopeutemme oli 6-7,5 solmua. Tuulta oli 9-10 m/s, puuskissa 13 m/s. Kotkaan saavuimme 68 mailin matkan jälkeen klo 18.50.  Ihmeeksemme Meriniemen vierassatama oli ihan täysi. Koskaan ennen emme ole moista nähneet. Meillä ei paikan suhteen ollut kuitenkaan mitään hätää, sillä ristiinalainen purjevene s/y Maisa oli saapunut vähän aiemmin ja heidän vierelleen laiturin päähän pääsimme mukavasti kiinnittymään. Totesimme, että ensimmäistä kertaa olimme merellä toisen samasta kotisatamasta olevan veneen vieressä.  Tiistainaamuna ei ollut mihinkään kiirettä, sillä kohteena oli vain Santio, passin- ja tullitarkastuspaikka Suomen ja Venäjän rajalla. Klo 12.35 lähdimme vajaan 24 mailin matkalle. Lounaistuulta oli riittävästi, 9-13 m/s, puuskissa 15-16 m/s ja päätimme purjehtia pelkällä keulapurjeella eikä sitäkään avattu kokonaan. Santioon tulimme klo 16.35. Myöhemmin myös Maisa saapui ja tällä kertaa vuorostaan he kiinnittyivät meidän kylkeemme. Tuulta oli sen verran runsaasti, että länteen päin meneviä veneitä oli jäänyt laituriin odottamaan kelin paranemista, vaikka normaalisti lännen suuntaan mennessä ei saakaan jäädä Santioon yöpymään. Laiturin tuulen puolella olisi ollut tilaa, mutta siihen kävi sen verran aallokkoa, että katsoimme mukavammaksi ottaa Maisan viereemme. Myöhemmin illalla tuli vielä yksi vene meidän lisäksemme, joka oli matkalla Saimaalle.

Nautinnollista purjehdusta.

s/y Maisa ja Suvisussu

Keskiviikkona 21.7. oli edessä pitkä päivä läpi Venäjän aluevesien ja Saimaan kanavan. Virallisesti Venäjän vesillä saa liikkua vain klo 8-20 Moskovan aikaa eli klo 7-21 Suomen aikaa ja niinpä lähdimme Santiosta klo 6.30 Suomen aikaa. Edellisenä iltana olimme tehneet puhelimitse ilmoituksen Inflotiin saapumisestamme rajalle tai itse asiassa Maisan väki oli ilmoittanut meidät molemmat (ohjeet Saimaan kanavan kautta kulkemiseen löytyvät netistä googlettamalla, tässä suora osoite http://portal.fma.fi/sivu/www/fma_fi/merenkulun_palvelut/vaylat_kanavat/kanavat/saimaankanava ja sieltä Veneliikenneohjeet). Tällä kertaa oli mukavasti tuulta niin, että pääsimme etenemään purjein koko matkan Vysotskin (Uuraisen) aallonmurtajalle asti, minä jälkeen ei enää saakaan purjehtia. Vysotskiin oli matkaa 29 mailia ja olimme siellä puolen päivän aikaan. Tämän jälkeen oli kahden ja puolen tunnin (noin 15 mailia) koneajomatka Viipurin ohitse alimmalle sululle, jossa on Venäjän tullitarkastus. Usein tämä tarkastus on viime vuosina tarkoittanut pelkästään tulliselvityskaavakkeen jättämistä/täyttämistä sekä miehistöluettelon ja venetodistuksen kopion antamista, mutta tällä kertaa piti näyttää kaikkien passit ja alkuperäinen venetodistus. Moniin vuosiin ei ole enää kukaan Venäjän viranomainen käynyt veneessä sisällä.

Klo 14.40 ajoimme Brusnitchnoen (Juustilan) sulkuun sisälle ja tämän jälkeen pääsimme etenemään nopeasti, sulut olivat alavedessä ja saimme ajaa suoraan sulkuihin sisään. Viimeisellä Venäjän puoleisella sululla Pällissä on Venäjän passintarkastus, joka kesti hieman tavanomaista kauemmin. En tiedä, mitä he kopillaan tekivät passiemme kanssa. Tämän jälkeen olimmekin Nuijamaalla, jossa jo viranomaiset odottivat laiturilla. Nuijamaalla on Suomen passintarkastus ja sinne jätetään Santiossa täytetty tulliselvityskaavake.  Klo 18.45 matka jatkui kohti Lappeenrantaa. Suomen puolella on kolme sulkua ja ennen viimeistä sulkua totesimme, miten nopeasti olemme päässeet etenemään, mutta iloitsimme liian aikaisin. Kuten yleensä joka vuosi, niin nytkin jouduimme päästämään ohitsemme matkustaja-alus Carelian. Sulkuvahti ehti jo kertoa meille, että pääsemme sulkuun heti, kun sulku on tyhjä (eli siis laskettu ala-asentoon), mutta sitten hän peruikin sen ja jouduimme odottamaan Carelian tulon ja sulutuksen ylös. Odotusta tuli noin 45 minuuttia (meillä yksi sulutus kesti noin 20 minuuttia, Carelia nousi ehkä vähän nopeammin). Klo 22.10 olimme sitten Mälkiän sulun yläpuolella ja noin klo 22.50 Lappeenrannan vierassatamassa 71 mailin päivätaipaleen jälkeen. Illan tullen olimme etsineet jo kevyttä pitkähihaista päällemme. Muuten muuten tällä kertaa kanavassa ei paleltu eikä satanut, kuten monesti on tehnyt, päinvastoin oli aika kuumaa, 28 astetta.

s/y Maisan kanssa mentiin kanava yhdessä.

Torstaina oli edessä 38 mailin matka pursiseuramme majalle Korkeaan. Olimme liikkeellä klo 6.45, jolloin oli 22 astetta lämmintä (päivällä sitten 30 astetta). Vähän lähdön jälkeen Ari nosti purjeet. Aluksi livuttiin vain 2-3 solmua, mutta vähitellen tuuli voimistui ja loppumatkasta oli melkoisen puuskaista. Alkumatkasta tuli vastaan tukkilautta, joka meinasi aiheuttaa aika kiperän tilanteen. Ari oli kutsunut hinaajaa VHF:n kanavalla 16 kysyäkseen, kummalle puolelle tukkilauttaa kannattaisi mennä, mutta ei ollut saanut vastausta. Kun sitten on jommallakummalla puolella lauttaa, niin eipä sieltä enää mihinkään pääse. Olimme tukkilautan ja viittojen välissä ja siinä ei ollut paljoa tilaa. No nippanappa mahduimme sivuuttamaan lautan. Myöhemmin selvisi, että hinaajat käyttävät VHF-kanavaa 9.

Tukkilautta meni aika läheltä viittoja.

Klo 14.20 olimme Korkeassa ja matkaa oli takana 38 mailia. Oli mukava pulahtaa uimaan ja Ari kävi hakemassa metsästä kanttarellikastikkeen ainekset. Vielä klo 23 oli 24 astetta lämmintä, upea kesäpäivä. Perjantaina 23.7. nautimme aamupäivän kauniista säästä paikallamme ja sitten siirryimme koneajolla Ristiinaan kotisatamaan, jossa olimme klo 15. Matkaa tuli noin 13 mailia.

Korkeassa.

YHTEENVETO: 

Oli upea kesä. Alkukesä oli, kuten usein, vähän kolea, mutta ei sentään ihan kamalan kylmä. Juhannukselta alkoi sellainen hellekausi, ettei sitä ole aiemmin koettu. Sateita ei ollut lainkaan, olisikohan yhden kerran satanut kulussa ollessamme (parina yönä satoi ja yhden satamapäivän aikana). Kovia tuuliakaan ei ollut paitsi se lauantai 12.6., jolloin olimme suosiolla Bullandön satamassa. Matkaa tuli reilut 1700 mailia (lokin mukaan mitattuna). 

Paljon näimme uusia paikkoja, erityisen viehättävää oli Gotlannin itärannikolla alkukesän kukkaloiston keskellä. Samoin Suomen saaristo on upeimmillaan alkukesästä. Silloin ei tarvitse seurata muiden veneiden kulkua, joten kulussa ehtii hyvin katsella ympäröivää luontoa, erityisesti lintuja poikasineen. Myös Ruotsin rannikko ja erityisesti Västervikin seutu on aina viehättävää aluetta.

Kesän aikana kiinnitimme huomiota pariin aikaisemmista kesistä poikkeavaan asiaan. Ensinnäkin siihen, että paljon oli uudehkoja veneitä liikkeellä niin Ruotsin kuin Suomenkin puolella. Toisekseen oli lukuisia kertoja, kun totesimme, että veneet eivät meinaa väistää lainkaan. Kun itse purjehdimme ja vastaan tuli moottorilla ajavia purjeveneitä tai moottoriveneitä, niin veneet tuntuivat tulevan suoraan kohti ja me purjeveneenä jouduimme väistämään. Tuli mieleemme, että näinköhän heillä on plotteriin/GPS:ään syötetty reitti ja pilotti ajaa, eivätkä he viitsi poiketa ohjelmoidulta kurssilta. Mitään muuta selitystä emme keksineet niin moneen kummalliseen kohti ajamiseen. 

Usein meiltä kysytään, oliko ongelmia. Ensimmäisenä tulee mieleen, ettei ollut mitään, mutta tarkemmin mietittyä, olihan sitä jotakin. Kun ei kuitenkaan ollut mitään suurta, niin sellaiset pienet asiat sitä nopeasti unohtaa, sillä ainahan vanhan (ja kuulema uudenkin) veneen kanssa jotakin on. Ne vaan laskee kuuluvan asiaan. 
* Tänä kesänä me tuskailimme aika usein GPS:n päivittäisen tai siis päivittämättömyyden kanssa (antennin ongelma ?). GPS on vuodelta 1994 ja muuten edelleen hyvä ja tarkka laite. Täytynee syksyn mittaan selvitellä, löytyykö siihen vielä uutta antennia.
* Autopilottimme on ajanut aina (alle 10 vuotta sitten hankittu) vähemmän tai enemmän mutkitellen. Tänä keväänä hankimme siihen ruorikulma-anturan, jonka piti auttaa asiaan, vaan eipä tuntunut auttavan. Suomen puolelle palattuamme Ari soitti maahantuojalle ja sai ohjeen, miten se pitää "ottaa käyttöön" eli ohjausyksikön valikoista valita ensin jokin muu autopilottityyppi ja sitten valita uudelleen oikea tyyppi. Kun Ari oli tämän tehnyt, niin jopa muuttui kulku suoremmaksi. 
* Menomatkalla pilotti alkoi pitää outoa ääntä. Simrishamnissa Ari totesi hihnan venyneen niin, että se löi tyhjää. Onneksi meillä oli mukana jo vuoden reissullamme hankittu varahihna. Sen vaihdon jälkeen ei ollut enää ongelmaa.
* Kansiluukun reunasta vuoti. Sen Ari irrotti ja tiivisti uudelleen matkalla Nynäshamnista Fåröhön. 
* Peräsin piti edelleen ääntä. Ylösnoston jälkeen täytyy selvittää, onko alahela väljä vai aiheuttavatko ohjaustangon päät (pallonivelet) ääntä. 
Voi olla, että oli jotakin muutakin pientä, mutta ei nyt vaan tule mieleen. 

Kokonaisuutenaan meillä oli oikein onnistunut reissu. 

Paluu kesän 2010 lokikirjaan
Paluu Suvisussun etusivulle