Kielin lahdelta kanavan läpi Cuxhaveniin 6.7.-14.7.2004


Holtenau Kielin kanavan suulla Itämeren puolella

 


Holtenaussa oli runsaasti hanhia

 

 

 

 

 


Holtenaun sataman kiinnityssysteemit eivät olleet kovinkaan mukavia (paksut tolpat harvassa)

 


Holtenaussa Kielin kanavan sulkuun meno

 

 

 

 

 


Sulusta ulos tultuamme kanavan puolella

 


Laivoja ja veneitä tuli jonkin verran vastaan

 

 

 

 

 


Alkuosa kanavamatkaa oli vielä vähän viileää

 


Konttilaivoja oli liikkeellä. Ihmettelimme, miten niistä näki korkeiden konttivuorien takaa ulos eteenpäin.

 

 

 

 

 


Osa laivoista oli tosi isoja

 


Kanavan yli meni myös tällaisia losseja, jotka kuljettivat jopa autoja.

 

 

 

 

 

 
Päivän mittaan lämpeni ja leviteltiin ensimmäistä kertaa aurinkovoiteitakin.
 
       


Välillä kanavan rannat olivat metsää ja peltoa, välillä oli asutustakin.

 


 

 

 

 

 

 


Kanavan päässä ennen loppusulkua Brunsbuttelissä

 


Vain laituri erotti meidät sulkuun ajavista laivoista

 

 

 

 

 


Sulussa kiinnitettiin vieressä nousevaan / laskevaan ponttooniin.

 


Sulusta ulos tultuamme olimme Elbe-joella, josta on noin 20 mailia Pohjanmerelle

 

 

 

 

 


Elbellä myötävirta kuljetti mukavasti (tässä GPS:ssä pohjan suhteen nopeutta 8,9 solmua, lokissa veden suhteen nopeutta vain noin 5-6 solmua)

 


Poijujen vierestä näki virran voimakkuuden

 

 

 

 

 


Cuxhavenissa Saksassa, lairurilla ylävedellä

 


ja sama paikka lähes alavedellä

 

 

 

 

 


Cuxhavenin satama on kotisatama ja seassa ovat vierasveneet

 


Vuokraamamme auto, päivävuokra 9,99 euroa

 

 

 

 

 

Takaisin kuvagallerian hakemistosivulle
Takaisin etusivulle