Elisaaresta (Inkoossa) Ristiinaan 28.6.-6.7.2005


Elisaaren suojaisa satamasopukka.

 


Olemmekohan ennen nähneet tällaista kukkaa (lehtomaitikki).

 

 

     

Elisaaren tammilehtoa.
 
Elisaareen on syvä väylä, vaikka joskus voikin tulla uskon puute kaislikon keskellä.
 

 

 

 

 


29.6. Suomenlahdella Espoon edustalla. Paluumatkamme kylmin päivä, klo 12 vain 9,4 astetta!!!

 


Helsinki on kaunis kaupunki mereltä lähestyttäessä.

 

 

 

 

 


Juhlallisen kokoisia ovat laivat kaupunkikuvassa.
 
Katajanokalla sattui uskomaton juttu: Venettämme vastaanottanut mies oli purjehtinut monia kilpailuja Jonillamme 80-luvulla.
 
       

Suolaisten merien jälkeen pyörämme vaativat hieman huoltoa.
 
Itäisellä Suomenlahdella oli leppoisat purjehduskelit. Kuvan punainen tappi on väylän reunamerkki.
 

 

 

 

 


Rajavyöhykkeellä Santiossa.
 
Viipurinlahdella oli tällä kertaa tyyntä ja lämmintä.
 

 

 

 

 


Sulku on auki ja siltakin nousee meille valmiiksi.

 
Vene pysyy hyvin kiinni yhdellä köydellä.

 

 

 

 

 


Kanavalla matka eteni kauniina iltana tyynessä kelissä.

 
Saimaalle päästyämme ankkuri pohjaan ja uimaan makeaan veteen.

 

 

 

 

 


Oi, miten kaunis aamu Saimaalla.

 
Kohtasimme Ailan ja Markun heidän kanoottireissullaan.

 

 

 

 

 


Pursiseuran majan laiturissa sukellus pohjan kunnon tarkastukseen, oli kasvanut vihreää partaa, ...

 
... jota Ari ryhtyi puhdistamaan.

 

 

 

 

 


Kotisatama Ristiinassa lähestyy 6.7.2005.
Voimme todeta, että matka sujui kaikin puolin hyvin!

 

 

 

 

 

Takaisin kuvagallerian hakemistosivulle
Takaisin etusivulle