1.9.2004 La Coruna (Luoteis-Espanjassa)

Sopivien tuulien odotusta Camaret-sur-Merissä jatkui aina torstaihin 26.8. asti. Odotteluaikaa kertyi kaiken kaikkiaan kaksi ja puoli viikkoa; ensin Brestissä vajaa viikko ja sitten Camaret'ssa puolitoista viikkoa. Satamassa ollessa alkoi vähitellen huomata, mitkä muutkin veneet lojuivat siellä päivästä toiseen ja näin alkoi paljastua muitakin odottajia. Yhdessä muiden kanssa tulimme kelejä seuratessamme siihen tulokseen, että Biskajan ylitystä varten on syytä malttaa odottaa sopivaa keliä, jos aikoo sen ylittää turvallisesti ja miellyttävästi. Juuri yhtään venettä ei ylitykseen noina tuulisina päivinä lähtenyt ja kuulimme muutaman lähteneen veneen palanneen takaisin. Lisäksi kuulimme, että Suomessakin oli uutisoitu Biskajalla ongelmissa olevista purjeveneistä. Tällaiset odotusajat eivät liene normaalia elokuussa, sillä ainakin ranskalainen naapuriveneilijä oli sitä mieltä, ettei tuollaisia kelejä tavallisesti ole ennen kuin syyskuun lopussa. No, tänä kesänä Itämerikin oli eteläänpäin menijöille poikkeuksellisen kova- ja vastatuulinen, minkä ovat suunnilleen kaikki tapaamamme suomalaisveneilijät todenneet. Tosin vastaavasti ainakin meillä Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa oli pääasiassa kevyitä kelejä.

Odotukseen täytyy yrittää suhtautua kärsivällisesti, eikä suotta tuskailla kelejä ja se olikin meille kohtuullisen helppoa, sillä meillähän on aikaa ja taivalta takana jo reilu osa koko matkasta. Jossakin välissä meinasi toki jo tulla mieleen, että Ranskassako me olemmekin koko talven, kun elokuu alkoi jo lähestyä loppua ja kelit vaan jatkuivat kehnoina. Ari tosin totesi, että hän oli koko viime talven seurannut Biskajan kelejä ja kyllä siellä vielä myöhemminkin syksyllä (ja talvellakin) on sopivia tuulirakoja tehdä ihan hyvä ylitys. Odotusta helpotti se, että toisten veneilijöiden kanssa yhdessä pohdittiin säätietoja ja saatettiin aina kerralla todeta, että kestää ainakin neljä-viisi päivää ennen kuin saattaisi olla lähdölle sopiva keli. Näin saatoimme muutaman päivän oleilla rauhassa edes miettimättä lähtöä. Odotusaikaa helpotti myös se, että Camaret oli ihan mukava kaupunki (hyvä, että siirryimme Brestistä pois) ja se, että Prusakit olivat samassa satamassa; olihan mukavaa istua iltaa yhdessä suomalaisten kanssa. Lisäksi saimme viestiä Falmouthista (Englannista), joka on toinen suosittu Biskajan ylitykselle lähtöpaikka, että samalla tavalla veneet sielläkin odottavat (suomalainen s/y Necesse odotti siellä samaan aikaan kolme viikkoa).

Kun lopulta sääennusteet alkoivat näyttää siltä, että lähtö voisi tapahtua, niin sitten tulikin säpinää. Merellä kaikki tavarat ovat yleensä aina tarkasti paikallaan (jokainen tavara täytyy olla sijoiteltuna niin, että se esim. 40 asteen kallistuksella pysyy paikallaan), mutta pitkään satamassa oltaessa tulee leviteltyä tavaroita joka puolelle; vene ei todellakaan ollut heti lähtövalmiina merelle. Lähtötohinoihin kuluikin hyvin yksi päivä: vielä oli polttoainetta hakematta, vedet piti ottaa, tavarat sijoitella paikoilleen, vähän siivotakin, hakea kaupasta ruokia, etsiä oikeat kartat esille, mitata kartalta GPS:ää varten pisteet... Monta asiaa, joista osan olisi voinut hyvin tehdä jo aiemminkin, mutta ne vaan jäivät siihen viimeiseen päivään. Odotteluaikana tuntui koko ajan olevan aikaa ja asiat saattoi siirtää seuraavaankin päivään ja sitten kun ykskaks pitikin taas alkaa toimia, meinasikin jo tulla kiire.

Näin siis torstaina 26.8. saatoimme startata koneen ja suunnata keulan ulos satamasta kohti Biskajan aaltoja. Luvassa oli ensimmäiseksi päiväksi luoteistuulta, sitten välillä lounaistuulta (vastatuulta meille), mutta ei kovaa ja lopuksi pohjoistuulta. Lähdimme mukavan tuntuisessa 4-6 m/s luoteistuulessa ensin koneella ajaen Camaret'sta noin viisitoista mailia ulos länsilounaaseen. Aurinko paistoi, mutta aika nopeasti totesimme, ettei merellä vieläkään ole helle, vaan vaatekerroksia alkoi ilmestyä lisää kummankin päälle pikkuhiljaa . Maininki ei ollut nyt niin suurta kuin silloin vajaa kolme viikkoa sitten Brestin niemen pohjoispuolella, mutta olihan siinä kokoa silti. Parin tunnin kuluttua käänsimme kulkusuuntaamme lähes  lounaaseen ja saatoimme edetä purjein. Nyt olimme siis matkalla Biskajalla. Välillä olimme yhteydessä  Serenadan kanssa VHF:llä ja ihan vaan ajan kuluksemme kyselimme, miten toisella menee. Tunnin purjehduksen jälkeen tuuli heikkeni ja vauhti hiipui jo alle 1,5 solmun, jolloin mainingeissa purjeet eivät enää mitenkään vetäneet, vaan läiskivät puolelta toisella ja oli pakko startata jälleen kone. Tuntui uskomattomalta, että ensin me odotamme viikko tolkulla tuulien hellittämistä ja sitten tuulet heikkenevätkin liikaa (ei tämä tosin ollut ensimmäinen kerta kuin näin käy, samaa on tapahtunut usein Itämerelläkin). Polttoainetta olimme kyllä varanneet runsaasti mukaan, mutta tuntui hassulta ajatus ajella useita vuorokausia koneella pitkin Biskajaa.

Illalla tuuli toki virisi uudelleen, mutta jälleen vain tunniksi. Ajelimme koneella iso purje ylhäällä kunnes puolen yön aikoihin saatoimme koneen sammuttaa ja nauttia purjehduksesta. Nyt tosin tuulen suunta olikin jo länsi-lounas ja jouduimme nousemaan niin tiukkaa kurssia kuin suinkin pääsimme. Yöksi olimme tehneet varmuuden vuoksi reivin valmiiksi ja keulaa sopivasti säädellen vene kulki mukavasti ja matka eteni sopivaa vauhtia ( = ei ollut huolta liian kovasta tuulesta, mutta ei myöskään tarvinnut pohtia koneajoa). Nyt pidimme kolmen tunnin vahtivuoroja, jotta toinen ehtisi nukkua vähän pidemmän yhtäjaksoisen unen. Ensimmäisenä yönä molemmat nukuimme kuitenkin vähän huonosti, mutta toisena yönä unet maistuivat jo niin paljon paremmin, että toista sai käydä herättelemässä vahtiin. Alunperin olimme ajatelleet, että jos tuuli suotuisasti kuljettaa, niin suuntaamme suoraan Espanjan luoteiskulman ohitse länsirannikolle. Vähitellen alkoi näyttää siltä, että kohteemme tulee olemaan idempänä. Vielä elättelimme toivetta myöhemmin luvatusta pohjoisenpuoleisesta tuulesta, jolla saisimme jälleen kurssimme korjattua lännemmäksi, mutta sitä ei ylityksemme aikana tullut. Perjantaipäivän aikana tuuli oli melko reipasta (n. 20 solmua eli  yli 10 m/s), mutta yöksi tuuli onneksi hieman heikkeni (15-20 solmua eli oikein sopivaa tuulta), mikä oli hyvä, sillä yön pimeydessä aallokossa tuuli tuntuu aina vielä kovemmalta kuin mitä se todellisuudessa on.  Purjein pääsimme etenemään aina lauantaina iltapäivään asti, kunnes jälleen tuuli heikkeni ja loppumatka ajeltiin koneella. Vaikka täällä vuorovesillä ei olekaan samanlaista merkitystä kuin aiemmin, niin kyllä rantaa lähestyessämme saimme mukavan noin puolentoista solmun myötävirran (vuorovesivirran ja tuulien aiheuttaman pintavirtauksen yhteisvaikutus). Sunnuntaiaamuna klo 4 kiinnityimme Espanjan pohjoisrannikolla sijaitsevan La Corunan sataman poijuun ja vaivuimme makoisaan uneen. Ylitys kesti vajaat kolme vuorokautta ja kartan mukaan matkaa tuli noin 365 mailia (lokimme näytti vain noin 300 mailia).
 
Edellä kerroin lähinnä purjehdukselliset Biskajan ylityksen kuulumiset, mutta toki Biskaja tarjosi monenlaisia muitakin kokemuksia. Biskajan ylityksestä on varmasti monenlaisia kertomuksia ja useat purjehtijat suhtautuvat siihen pienellä pelolla tai ainakin kunnioituksella. Kyllä itseämmekin hieman jännitti, sillä olihan se ensimmäinen kokemuksemme valtamerellä purjehduksesta, joskin hieman oloa helpotti se, että olimme jo Brestiin tullessamme kokeneet isoja maininkeja ja se kokemuksemme oli hyvin myönteinen. Nyt maininki ei ollut niin suurta, mutta kun suurin osa matkasta oli tiukkaan vastaiseen purjehtimista (tulipahan tehtyä tähän mennessä pisin luovi), niin veneen kulku oli välillä melkoista keinutusta; varsinkin ensimmäisenä yönä, jolloin oli vielä jäljellä edellisten päivien kovan tuulen maininki. Varsinaista meritautia ei ollut kummallakaan, mutta jonkin verran höntti olo oli molemmilla. Arilla olo helpotti kolmannen päivän aamuna, minulla ei vielä satamassakaan. Osansa oloon oli varmasti jännityksellä ja sitten väsymyksellä, sekä lisäksi sillä, että kummatkin olimme pienessä mahataudissa Camaret'ssa ollessamme; Ari vähän aiemmin ja minä vasta tiistaina, kun sitten jo torstaina lähdettiin. Emme osaa sanoa, oliko mahataudin syynä jokin syömämme ruoka (simpukka-ateria) vai ihan tavallinen virusperäinen tartunta, jota enemmän epäilemme. Sen verran öllöolo kiusasi purjehdustamme, että ruuan valmistukset teimme melkoisen pikaisesti ja vuorotellen, eikä muutakaan kovin tarkkaa hommaa (sijainnin laittoa kartalle tai lukemista) viitsinyt kauaa tehdä sisällä. Kuitenkin joka päivä teimme ja söimme lämpimän aterian. Ensimmäisenä yönä aallokko ja maininki tekivät myös unen vähän levottomaksi; niin paljon vene huojahteli puolelta toiselle. Kuitenkin vaikka purjehdimme tiukkaa vastaista ja vettä lenteli kannelle ja välillä istuinkaukaloonkin, niin kulku oli siitä huolimatta helpompaa kuin Itämeren ryskyvässä vasta-aallokossa; veneen nopeus ei paljoakaan pudonnut. Prusakin Seija sanoi aiemmin, että valtamerellä suolainen vesi kantaa venettä eri tavalla ja taitanee se todella pitää paikkansa (minä fyysikkona tiedän kyllä tiheyden vaikutuksen nosteeseen, mutta on vaikea uskoa suolaisen veden merkitystä ennen kuin sen itse todella kokee). Sen ylitys osoitti, ettei veneen puolesta ainakaan noissa tuulissa ja aallokoissa ole mitään ongelmia.

Meille uusia luonnon ihmeitä ihastelimme jälleen. Alkumatkasta veden pinnalla näkyi pieniä pyöreitä meduusoja, erilaisia kuin Itämerellä nähdyt ja portugalin sotalaivoiksi nimitettyjä noin viiden senttimetrin pituisia sinisiä eliöitä, joilla on aivan kuin purje selässä ja jotka kuulema polttavat, jos osuvat iholle. Ensimmäisenä iltana ja sen jälkeen useammankin kerran delfiinit tulivat hyppimään ympärillämme ja ne seurasivat venettä pitkän tovin. Perjantai- ja lauantaiaamuna näimme useamman kerran kauempana nousevan ykskaks vesisuihkun korkealle ylöspäin; emme keksineet muuta selitystä kuin, että siellä oli valaita.
Saimmehan delfiinin kuvaan, vaikka ne nopeita hypyissään olivatkin.

Ensimmäisenä yönä oli upea kirkas kuutamo ja tähtitaivas, kaksi muuta yötä oli puolipilvisiä, mutta kuitenkin niin paljon näkyi kuuta ja tähtiä, että tällä kertaa yöt eivät olleet säkkipimeitä. Pimeä kuitenkin tuli jo ennen klo 22 ja päivä valkeni kunnolla vasta noin klo 7-8. Ensimmäisen yön jälkeen olimme tulleet syvään veteen (yli 4 km) ja on vaikea kuvailla, miten ihmeellisen väristä vesi oli; se oli tummaa syvän kirkkaan sinistä (kauniin musteen väristä). Samalla maininki / aallokko oli jälleen muuttunut aivan toisenlaiseksi, meri oli yllättävän tasaista, enää ei näkynyt lainkaan korkeita maininkeja (en tiedä olivatko ne niin pitkiä, ettei niitä enää nähnyt samalla tavalla). Aallot olivat melkein kuin Saimaalla olisi ollut, joskin kyllä suuremmassa mitassa, niin uskomattoman tasaiselta meren pinta näytti. Veneen keinutus tosin kertoi maininkeja ja aaltoja olevan ihan reilusti. Vielä yksi mieleen jäävä kokemus oli La Corunaa lähestyessämme, kun maalta päin tuli aivan mahtava eukalyptuspuiden tuoksu.

Vaikka olo ei ollutkaan paras mahdollinen, olemme silti sitä mieltä, että ylitys sujui helpohkosti ja kokonaisuutena jäi mieleen miellyttävänä kokemuksena. Miltä se olisikaan tuntunut, jos olisi ollut se luvattu luoteistuuli! Se, mistä lounaistuuli johtui, jäi meille arvoitukseksi, sillä Azoreille piti vahvistua korkeapaine, jolloin tuuli olisi todellakin pitänyt olla meillä pohjoisen puolelta.

Sunnuntaina 29.8. aamupäivällä siirryimme uuden marinan ponttoonilaituriin, johon vene on huolettomampi jättää. Marina tuntuu olevan myös hyvin vartioitu (lukittujen porttien takana) ja yölläkin on vartija alueella. Tämä vaikutti sikäli hyvältä, että suunnitelmissamme oli jo tänne tullessamme vuokrata auto ja tutustua sillä Pohjois-Espanjaan. Muuten poijussa olo olisi ollut ihan mukavaa, joskin hankalampaa, sillä silloin täytyy kulkea rantaan jollalla ja kuljettaa siinä niin suihkuvarusteet kuin ostoksetkin.

Eilinen päivä, tiistai 31.8. olikin sitten autoilupäivä. Ajelimme ensin länsi-lounaaseen sisämaata (Madridia) kohti ja sitten kohti pohjoista ja pohjoisrantaa seuraillen palasimme takaisin. Suuri osa matkasta oli vuoristoalueella ja parhaimmillaan noustiin mahtavia, mutkikkaita serpentiinejä yli 1500 metrin korkeuteen. Maisemat ja näkymät olivat aivan uskomattoman upeita; Alpeillakaan emme ole vastaavia kokeneet. Välillä oli täysin kirkas sää, välillä pilvistä tai sumuista ja pari kertaa noustiin pilvien yläpuolelle. Sumua (tai pilviä) oli myös parissa kohdassa niin runsaasti, että näkyvyys eteenpäinkin oli tosi kehno.


Sieltä laaksosta me nousimme ja nousu vain jatkui.
La Coruna on melko iso kaupunki, mutta olemme aivan vanhan kaupungin vieressä ja meistä tämä kaupunki on ihan viehättävä. Voihan miellyttävyyteen olla osansa sillä, että jälleen on lämmintä viileämmän Ranskan jälkeen ja olemmehan ensimmäistä kertaa Espanjassa ja kaiken lisäksi omalla veneellä. Sanakirja on jälleen kovassa käytössä; kumpikaan meistä ei osaa espanjaa, mutta jonkin verran paremmin tunnumme täällä selviävän englannilla kuin Ranskassa. Netti on täällä halpa; Ranskassa oli Camaret'ssa 10 minuuttia 1,5 euroa, täällä tunti maksaa toisessa nettipaikassa 2 euroa ja toisessa 1,2 euroa. Täällä ovat myös kadut siistimmässä kunnossa; Ranskassa oli mm. koiran kakkoja pitkin katuja. Edelleen siesta-ajan kanssa on opettelua, välillä menemme kovalla innolla esim. venetarvikeliikkeeseen huomataksemme oven takana, että liike on kiinni. Siinä vaiheessa yleensä havahdumme vasta katsomaan kelloa. Ehkä me vielä viikkojen/kuukausien kuluessa opimme, ettei alkuiltapäivästä tapahdu mitään. Vastaavasti illalla ihmiset menevät täällä syömään vasta joskus klo 21. Olimme yhtenä iltana Necessen väen kanssa syömässä noin klo 20 ja olimme silloin ensimmäiset asiakkaat ja vasta pois lähtiessämme alkoi paikka täyttyä.
Paikallisen supermarketin lihatarjontaa!

Täällä La Corunassa kohtasimme uudelleen aiemmin Englannissa tapaamamme s/y Necessen ja oli mukava jutustella ja vaihtaa kokemuksia Biskajan ylityksestä ja ylityksen odotuksesta. He lähtivät tänään eteenpäin, mutta uskomme jälleen seuraavassa satamassa (Bayonna) kohtaavamme. Me lähtenemme ylihuomenna eteenpäin. Samoin Serenadan kanssa luulisimme olevamme seuraavassa satamassa jälleen yhdessä. Näin suomalaisten sisävesien veneet ovat hyvin edustettuina täällä Espanjassa, vaikka muuten suomalaisia on näkynyt hyvin vähän. Toissapäivänä tosin oli naapurimarinassa myös aiemmin Cuxhavenissa näkemämme suomalaisvene.
 


Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle