4.7.2004 Stubbeköbing (Kaakkois-Tanskassa, Falsterin saarella)

Keskiviikkona 30.6. aamulla oli Torhamnissa kaunis auringonpaiste ja tuuli oli hieman lännestä pohjoiseen. Meillä päivän suuntana oli lähes lounaassa (tai ehkä vähän lounaasta länteen) sijaitseva Simrishamnin satama Hanön lahden toisella puolella. Simrishamn on Skånen (eli sen Etelä-Ruotsin eteläisimmän osan) itärannalla. Usein olemme ylittäneet Hanön lahden suoraan avomeripurjehduksena, jolloin matkaa tulee noin 50 mailia (eli vähän enemmän kuin Helsingistä Tallinnaan). Nyt päätimme ajaa ensin koneella Karlskronan ohitse, vaikka näin matkaa tuleekin ehkä 5 mailia lisää. Ajattelimme kuitenkin saavamme näin otettua yhden halssin, minkä jälkeen oletimme länsi-luoteistuulella pääsevämmekin jo melko suoraan Simrishamniin. Kuitenkin kun aloimme nostaa purjeet, tuuli jälleen kääntyi ja selvästi lännestä lounaaseen eli meille vastaiseksi. Taktikointimme oli siis surkeasti epäonnistunut ja matkaa kohteeseen oli reilu 48 mailia. Ei muuta kuin luovimaan! Päivän mittaan tuuli välillä heikkeni alle 4 m/s ja välillä yltyi yli 10 m/s, samalla suunta kääntyili, mutta oli kuitenkin aina joko lounaasta etelään tai lounaasta länteen. Tuulen suunnan muutoksesta johtuen aallokko oli varsin persoonallista; sitä tuli jälleen ainakin kahdesta eri suunnasta ja pohjalla oli vielä Saksasta asti tulevaa vanhan aallokon maininkia. Mantereen puolelta tulevassa tuulessa oli lämmin henkäys mukana ja maissa olikin ollut reilu 20 astetta lämmintä. Illalla lopuksi ajettiin pari tuntia koneella, kun aallokko sen verran helpotti, että koneajo ei enää ollut pelkkää tökkimistä ja nyökkimistä, vaan eteenpäinkin pääsi jo ihan kohtuullisesti. Simrishamniin saavuttiin noin klo 22. Satamassa oli ainakin yksi toinen suomalainen purjevene. Veneiden liput oli jo tähän aikaan laskettu, joten emme varmuudella tienneet kaikkien veneiden kansallisuutta. Kyseisen suomalaisveneen kippari tuli avustamaan laituriin tulossa (ei siinä apua olisi tarvinnut, mutta osa veneilijöistä on vaan kohteliaita ja avuliaita kanssaveneilijöitä kohtaan, varsinkin saksalaiset) ja päivitteli samaa omalaatuista tuulen vaihtelua ja aallokkoa; he olivat luovineet meidän kanssamme samasta suunnasta vähän meidän edellämme. Luovimisen ja Karlskronan mutkan takia päivän matkaksi tulikin 76 mailia. Tällaisen päivän päälle voitte arvata, että uni maittoi. Paitsi, että yöllä heräsimme puhelimen soittoon. Avomeriosuudella meillä oli ollut  puhelimista virrat pois, kun emme olleet kuuluvuusalueella. Rantaa lähestyessämme laitoimme virrat päälle, jolloin Ari ei muistanutkaan, että hän oli ennen matkaan lähtöä vaihtanut puhelimen SIM-kortin ja pin-koodi olikin eri kuin aiemmin. Niinpä kun kolme kertaa oli koetettu väärää pin-koodia, kortti lukkiutui. Ari yritti soittaa Soneran asiakaspalveluun, mutta siellä hän juuttui jonoon ja lopulta laittoi sinne tekstiviestin ja pyysi soittamaan minun numerooni. Tämä asiakaspalvelun puhelu tulikin sitten kesken yöunien ja siinä unen pöpperössä  Ari sai asian selvitettyä ja jälleen kortin avattua. Hyvä, että asia hoitui näinkin helposti, sillä ehdimme jo pelätä, että tuo voisi olla vaikeampikin ongelma hoitaa Ruotsista käsin.

Torstaina 1.7. oli edelleen vastatuulta, mutta ei kovin kovaa ja suunnitelmassamme oli vain lyhyt päivämatka Ystadiin Skånen niemen kärjen ympäri Ruotsin etelärannikolle. Pilvipoutainen sää muuttui parin tunnin kuluttua sateiseksi ja välillä vettä tulikin tosi rankasti. Juuri ennen satamaan menoa laskeutui tiukka sumu, joka hetkellisesti pisti miettimään, mennäkö satamaan vai odottaako sisäänajopoijulla hetki sumun hälvenemistä. Samalla takaa tuli satamaan menevä laiva, josta ensimmäinen havainto oli, kun se tööttäsi sumussa merkin itsestään. Onneksi olimme sillä hetkellä laivaväylältä sivussa. Sumu hälveni sen verran, että satamaan menossa ei ollut lopulta mitään ongelmaa. Päivämatka oli vain 26 mailia ja satamassa oltiinkin jo puolen päivän aikaan. Ystadissa on uusi satamarakennus, jossa olisi saunakin, mutta jota ei pidetä lämpimänä, koska se veisi niin paljon sähköä! Tällä kertaa suihkuissa oli myös jotakin hämärää, sillä naisten puolella olevista neljästä suihkusta toimi vain yksi ja sekin vasta, kun minä kerran riisuttuani (onneksi en ollut vielä vaahdon peitossa) pukeuduin uudelleen ja kävin hakemassa korjausmiehen, joka laittoi suihkuun lisää toiminta-aikaa. Tavallisesti suihkut toimivat poleteilla, mutta nyt tuon vian vuoksi saimme ilmaiset suihkut. Ystadissa päivän ja illan aikana tuli välillä rankkoja sadekuuroja ja välillä taas paistoi lämpimästi aurinko. Kaupungissa on jotakin samaa tyyliä kuin saksalaisissakin kaupungeissa; punaisia tiilitaloja, ruusuja seinien vierellä ja koristeellisia talojen päätyjä. Poikkeuksellisesti täällä oli torilla myynnissä kalaa, vaikka usein toreilla on vain hedelmiä ja ehkä kukkia eli ei lainkaan sellaista valikoimaa kuin Suomen toreilla. Kalaa on muutenkin vaikea saada, mikä tuntuu uskomattomalta, kun koko ajan ollaan meren äärellä. Emme ymmärrä, ostavatko ihmiset kalan suoraan tutuilta kalastajilta vai ruokakaupan vakuumipakkauksissa, vai mikä on systeemi.

Perjantaina 2.7. jätimme Ruotsin taaksemme ja suuntasimme avomeritaipaleelle kohti Tanskaa. Tuuli oli edelleen lounaasta ja aurinko paistoi kauniisti. Aallokko oli sen verran pientä, että päätimme ajaa koneella niin pitkälle, kunnes se jälleen kasvaa koneella  ikäväksi ajettavaksi, kuten oletimme tapahtuvan jossakin vaiheessa päivää. Toki me tiedämme ja olemme kokemuksesta oppineet, että vallitsevat tuulet ovat täällä yleensä lounaasta, mutta jotenkin sitä vaan elätellään toivetta, että jospa välillä olisikin poikkeuksellisesti tuuli jostakin muualta. Olemme joskus  tämänkin välin menneet takamyötäisellä (eli kaakkoisella) tuulella, joskin ei se iso myötäaallokkokaan aina herkkua ole. Siinä saa ajaa aika tarkasti, että vene ei käänny poikittain aaltoihin. Päivän mittaan tuuli yltyi, aallokko kasvoi, sadetta tuli välillä kovaankin, välillä aurinko paistoi, ukkospilviä näkyi taivaan rannassa, meille ne tuntuivat ukkospuuskina ja me luovimme. Ukkospuuskassa tuulta oli noin 13 m/s ja reivaus sujui vikkelästi, kun ukkospuuskan tullessa ei koskaan tiedä, miten kovaksi se yltyy. Kaksi kertaa muistamme, että meidän tuulimittarimme vuosien mittaan on näyttänyt 40 solmua eli noin 21 m/s (eli myrskyä). Toinen kerta oli juuri täällä Etelä-Itämerellä tullessamme Saksasta Tanskaan ja silloin tuuli oli sivumyötäinen eli todellinen tuuli oli vielä hieman enemmän. Toisen kerran tuo 40 solmua on ollut mittarissa Saimaalla ukkospuuskassa. Päivän lopuksi  ajoimme jälleen koneella, kun tuuli heikkeni sadepilvien ja ukkospuuskien mentyä ohitse. Tanskassa Klintholmissa Mön-saarella (Tanskan kaakkoiskulmassa) olimme noin klo 20 ja matkaa oli takana 63 mailia, josta osa tuli luovimisesta. Klintholmissa olemme olleet useita kertoja, sillä se on sopiva pysähdyspaikka Ruotsin ja Saksan välillä. Vasta Klintholmiin tultuamme saimme päivän ensimmäisen lämpimän aterian, mikä johtui siitä, että kesken ruuanlaiton oli matkalla kaasu loppunut. Meillä on kyllä vaihtopullo, mutta päivän kelissä (keulakansi nousi ja laski aallokossa, välillä velloi veden peitossa) ei ollut järkeä lähteä keulassa olevaa kaasupulloa vaihtamaan. Olisi ollut turhan suuri mahdollisuus, että kaasupullo olisi pudonnut mereen tai kolhinut jotakin. Niinpä tyydyimme päivän aikana vain voileipiin ja tuoremehuun, korppuihin, omenaan, kekseihin ym. kylmään ruokaan. Illan kruunasi sauna! Vierassataman suihkutiloissa on sauna, jonka saa itse napista painamalla päälle. Kiukaalle ei yleensä Suomen ulkopuolella heitetä vettä, vaan istutaan pelkässä saunan lämmössä. Me veimme mukanamme vesikulhon ja saimme oikein hyvät löylytkin.

Mön-saaren itäpäässä on 135 metriä korkea Mön-klintti eli kalkkikivikallio, joka nousee suoraan merestä.

Klintholmin kalastusatama. Kiinnityssysteeminä on Etelä-Itämerellä vierasvenesatamissakin suositut tolpat.

Lauantaiaamuna 3.7. tankkauksen yhteydessä näimme säätiedotuksen, joka lupaili jälleen lounaistuulta eli vastatuulta 6-10 m/s, paikoin 13 m/s. Ystadissa Internetistä katsotuissa säätiedotuksissa ei ollut näkynyt missään säätiedotuksessa viitteitä tuohon 13 m/s tuuleen. Olimme kuitenkin niin lähtöajatuksissa, että matkaan vaan. Vastatuulen vuoksi olimme suunnitelleet noin 35 mailin päivämatkaa Gedseriin, mutta aika pian lähdettyämme ukkospilviä meni siellä täällä (ei päällä kuitenkaan) ja tuuli yltyi niiden mukana todella tuonne 13 m/s ja  aallokko jälleen kasvoi ja jyrkkeni. Jälleen välillä tuli kovia sadekuuroja ja välillä taas aurinko häikäisi. Teimme suunnitelmaan muutokseen: kurvaammekin Falsterin saaren pohjoispuolelle suojan puolelle, emmekä mene suorinta reittiä Saksaan. Gedser olisi ollut tuolloin puolessa välissä. Saavuimme tänne Stubbeköpingiin, jonka ohitse olimme aiemmin purjehtineet, mutta emme olleet aiemmin käyneet. Päivän matkaksi tuli näin vain 19 mailia. Tanskan saaristossa monet satamat ovat sen verran matalia, että meidän 2 metrin syväyksellä täytyy satamaoppaista tutkia etukäteen, mihin satamaan pääsemme. Tänne ne kertoivat syvyyttä sisääntuloväylällä olevan 2,5 metriä ja satamassa paikoin 2,3 m, paikoin 2,5 metriä ja osassa matalampaa. Sisääntuloväylällä kaikumme hätkähdytti meitä  näyttäen yhdessä vaiheessa 1,7 metriä, jolloin meidän olisi pitänyt olla jo pohjassa kiinni, kuitenkin heti kohta kaiku näytti taas 2,6 metriä. Olemme todenneet, että kun kaikumme anturan sijoituspaikkan vuoksi näyttää 1,8 metriä, niin silloin vielä juuri kellumme, mutta 1,7 metrillä köli tökkii pohjaan. Emme kuitenkaan osuneet pohjaan ja rannassa luultavasti näimme syyn noihin mataliin lukemiin. Täällä on kirkas vesi ja näimme paljon erilaista kasvillisuutta pohjassa.  Ne antoivat ilmeisesti oman kaikunsa. Stubbeköping on pieni kaupunki, jossa lauantaina ruokakauppa oli iltapäivästä vielä auki, mutta muut kaupat olivat sulkeutuneet jo puoliltapäivin.

Internettiin pääsyä täällä ei ole, joten otimme tekstiviestillä säätiedotuksen Suomesta käsin. Se lupaili sunnuntaille Arkonanmerelle 10-14 m/s lounaistuulta. Kysyin vielä illalla yhdeltä saksalaiselta, onko hän kuullut säätiedotusta ja hän kertoi tuulen olevan 6 boforia (11-14 m/s) ja puuskissa 8 boforia (17-21 m/s).  Ainakin Saksassa tuulen voimakkuus ilmoitetaan säätiedotuksissa vielä boforeina.  Vaikka nyt olisi kulkuväylämme aluksi ollut saarten suojassa, niin seuraavaan meille järkevään satamaan päästäksemme olisimme joutuneet lopuksi purjehtimaan noin 20 mailia suoraan lounaaseen. Se taival olisi ollut Saksasta asti (siis lounaasta) avoimella merialueella, joten ei ollut vaikea päätös olla tämä päivä täällä. Tänä aamuna eli sunnuntaina 4.7. huomasimme tuulen voimistuneen ja tuulen vieneen tässä kapeassa salmessa vettä mukanaan niin, että veden pinta oli laskenut noin 30 cm, joskin vielä kölin alla oli 20-30 cm vettä. Päivän mittaan veden pinta on jälleen hieman noussut. Kerran olemme itäisellä Suomenlahdella juuttuneet aika tiukastikin edellisellä veneellämme pohjaan kiinni veden laskiessa nopeasti tuulen vaikutuksesta. Nyt ei ehkä kuitenkaan enää sitä vaaraa täällä ole, sillä tuuli on heikkenemään päin. Huomiseksi on luvattu vaihteeksi ihan kelvollista tuulta, joskin edelleen vastatuulta. Olemme siis viettäneet aikaa nukkuen pitkään, lueskellen, minä tätä juttua kirjoitellen (Ari tuossa jo kysyikin, romaaniako minä kirjoitan, kun kirjoitan niin pitkää juttua) ja Ari kävi Pohjoismaiden suurimmassa moottoripyörämuseossa.

Huomenna on tarkoitus jatkaa matkaa länteen ja ehkä ylihuomenna olemme Kielin kanavan suulla. Sitten alkavatkin uudet seikkailut!

Lopuksi laitan tähän muutamia selventäviä juttuja niille, jotka eivät ole itse purjehtineet isommassa aallokossa (jota Etelä-Itämerellä tuntuu olevan aika usein). Olemme kuutena kesänä purjehtineet täällä Etelä-Itämerellä ja suurimmat kokemamme aallokot ovat olleet aina täällä, joskin on täällä välillä ollut aivan tyyntäkin. Töksähtelevää (lyhyttä ja jyrkkää) aaltoa on toki usein myös Viipurinlahdella. Luoviminen aallokossa on aikamoista jumppaa, kun "lattia" alla heiluu koko ajan ja jaloilla tai istumalihaksilla täytyy pidellä itseään paikallaan. Sisällä veneessä liesi on kyllä ripustettu niin, että se heiluu veneen mukana ja ruuanlaitossa kattilat pysyvät (yleensä) liedellä, mutta eri asia on se, pysyykö kokki pystyssä ja miten ruuan saa lautaselta vietyä suuhunsa ilman, että ruoka tippuu välille. On sanonta, että "anna toinen käsi veneelle ja jätä toinen käsi itsellesi", mikä tarkoittaa, että isommassa aallokossa on melkeinpä aina pidettävä toisella kädellä jostakin kiinni. Sisälle veneeseen portaita pitkin emme koskaan astu ilman, että pidämme kaiteesta kiinni, samoin kannella liikkuessa käsi on aina jossakin kiinni tai sitten olemme valjailla ja turvaköydellä kiinni jossakin. Myös isossa aallokossa istumakaukalossa ollessamme olemme turvaköydellä veneessä kiinni niin, ettemme isomman aallon tullessa pääse horjahtamaan laidan ylitse. Tänä kesänä tuntuu, että reipasta vastatuulta ja isohkoa aallokkoa on koko ajan, eikä välillä tule lainkaan heikkotuulisempia päiviä.

Se, että usein olen kertonut, miten reippaaseen vastatuuleen emme ole viitsineet lähteä, ei suinkaan johdu tuulen voimakkuudesta, vaan tuosta aallokosta.  Yritämme pitää mielessä sen, että purjehdus on meille harrastus eikä työ ja meillä pitäisi olla aikaa odotella suotuisampia kelejä. Vene tuskin asettaa rajoituksia kulullemme, onhan vastaavalla veneellä ylitetty Atlanttikin useita kertoja.  Jos aallokko olisi pienempää tai loivempaa, sanoisin, että meidän veneemme luovii hyvin ja matkanteko joutuisi.  Pilotti (automaattiohjaus) ajaisi ja välillä me vaan vaihtaisimme halssia ja pitäisimme huolen tähystyksestä ja sijainnistamme. Kovassakin tuulessa pärjää, kunhan laittaa vaan purjeita sopivasti, mutta aallokko tekee välillä kulun epämukavaksi.  Aallokon kasvaessa ja sen ollessa lyhyttä ja jyrkkää (eli nuorta), ei vene enää nousekaan yhtä hyvin tuulta kohti, vaan nyökkii ja töksähtelee, välillä vettä roiskahtelee kannelle, välillä istuinkaukaloon asti ja toisinaan keulakannelle tulee vettä, ei enää roiskeina, vaan suorastaan vuolaana virtana, joskus saadaan vettä istuinkaukaloonkin aivan kuin joku saavilla heittäisi suoraan päälle. Koneella ajettaessa lyhyeen mutta riittävän korkeaan ja jyrkkään vasta-aallokkoon, vene kulkee välillä ihan hyvin nyökkien ylös ja alas, mutta sitten tulee yleensä muutaman tavallista korkeamman ja jyrkemmän aallon rypäs. Tällöin ensimmäinen ja toinen aalto vähän hidastaa kulkua, mutta yleensä jo kolmas peräkkäinen aalto töksäyttää ja vie runsaammin nopeutta pois, joskus jopa lähes pysäyttää. Kutsumme näitä tök-tök-aalloiksi.  Tämän jälkeen vene alkaa jälleen kerätä nopeutta kunnes taas tulee uusi, jyrkempi aaltorypäs. Niinpä kevyeen vastatuleen (pieneen aallokkoon) kulkiessamme voimme vapaasti valita luovimmeko vai ajammeko koneella, mutta aallokon kasvaessa (jyrkentyessä) ei ole enää järkeä koneajossa. Kun purjehditaan saarten suojassa tai kevyellä tuulella laineiden mukavasti liplatellessa veneen kylkeen, on vaikea edes itseni muistaa, miten tilanne muuttuu aallokon kasvaessa. Yhtä vaikea voi olla näiden minun kuvausteni perusteella kuvitella venettä aallokossa. 

Siitä olen ollut iloinen, ettei vielä ole yhtään kertaa tullut huonoa oloa, vaikka olen hoidellut keittiöhommatkin. En tiedä, tottuuko tähän keinuntaan, mutta usein tuntuu, että olisin alkukesästä herkempi.  Jos epäilen mahdollisuutta tulla huonovointiseksi, Ari hoitelee enemmän noita sisähommia ja minä oleilen ulkona. Ari ei yleensä tule koskaan huonovointiseksi, mutta oli kerran tilanne, että hänellä teki häijyä sisällä ja minulla ei taas sillä kertaa ollut mitään hätää. Joskus menee kesä, ettei kumpikaan saa meritaudin alkuoireitakaan koko kesän aikana eli ehkä emme kuitenkaan ole kovin herkkiä tulemaan meritautisiksi.   

Nämä ovat meidän kokemuksiamme Itämeren aallokoista, saa nähdä, mitä eteemme tulee tuolla isommilla vesillä. Useampi on kyllä sanonut, että keljuimmat aallokot ovat Itämerellä ja Pohjanmerellä, kun nämä ovat niin matalia ja/tai  pieniä vesiä. Syvemmillä merillä korkeakin aallokko on toisenlaista.  Kun aalloissa on pituutta, vene ehtii nousta aallon päälle ja laskea alas ennen seuraavaa aaltoa, eikä pysähdy aaltoon. Tosin s/y Allin väki kertoili kyllä heidän reissullaan Biskajan lahden ylityksen loppuosassa meren madaltuessa (lähellä Ranskan rannikkoa) olleen juuri noita tök-tök aaltoja.


Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle