| Torstaina 21.10. lähdimme Gibraltarilta itään. Nyt siis matkasimme Välimerellä, joka oli tällä kertaa aivan peilityyni. Joitakin delfiinejä näimme, mutta yhtään ei tullut veneen lähelle; ne vaan menivät omia kulkureittejään, eivät tulleet hyppimään ja leikkimään lähellemme. Päivä oli helteinen ja reilun 20 mailin koneajon jälkeen saavuimme iltapäivällä Esteponaan. Kaupungilla ehdimme hyvin kävellä ja seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Benalmadenaa, noin 30 mailin päähän. Edelleen vallitsi täysin tyyni keli ja nyt näkyvyys oli hieman utuinen, välillä jopa huono. |
 Tällainenkin voi meren pinta olla, kuten on aika usein ollut. Sää oli utuinen. |
Benalmadenan marinan toimistossa virkailija totesi ensimmäisenä, että marina on täysi ja paikka annetaan vain kahdeksi yöksi. Tosin samalla hän kehotti seuraavana aamuna tulemaan kysymään jatkosta. Marinassa ei ole lainkaan vieraspaikkoja, vaan vierasveneille annetaan aina sellainen paikka, jonka omistaja ei ole paikalla. Pilottikirja (=satamaopas) tosin antoi ymmärtää, että vieraspaikkoja olisi helposti saatavilla. Tässä vaiheessa olimme tyrmistyneet, koska Raila ja Jussi olivat tulossa vajaan viikon kuluttua ja mietimme, mitä teemme, jos emme saakaan olla kyseisessä satamassa. Alunperin päätimme tulla Benalmadenan marinaan näin aikaisin sen vuoksi, että jos siellä ei ole paikkoja, niin ehtisimme odotuslaiturissa odottaa vapautuvaa paikkaa ennen vieraidemme tuloa. Nyt tuntui siltä, että olisiko sittenkin pitänyt tulla vasta myöhemmin. No, ajattelimme ottaa päivän kerrallaan, käydä aina kysymässä jatkoaikaa ja toivoa, että saamme olla kyllin kauan.
| Saatuamme veneen paikalleen, lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Kävelykierros oli pieni shokki: olimme tulleet todelliseen turistipaikkaan. Siihen verrattuna aiemmat Portugalin turistikohteet olivat vielä pientä. Nyt väkeä oli paljon ja suomen kieltäkin kuulimme jatkuvasti. Tähän asti matkan varrella suomalaisten tapaaminen on ollut niin harvinaista, että kun Lissabonissa kuulimme kadulla suomea, niin kävimme juttusille. Nyt löysimme liikkeitä, joista luki ihan selvällä suomen kielellä autokorjaamo, kampaamo, ... Lisäksi löysimme yhdestä kaupasta suomalaisia lakuja ja Iltasanomat. |
 Benalmadenan kasvitieteellisessä puutarhassa oli komea kaktuskokoelma. |
Kaupungilla kävelimme useana päivänä todella runsaasti (yhtenä päivänä yli 20
km). Benalmadenan naapurissa noin 3-4 kilometrin päässä on Torremolinos ja
sielläkin kävimme useamman kerran. Kävelymme päätavoitteita oli etsiä
polkupyörät. Aioimme ostaa käytetyt pyörät, mutta niitä emme löytäneet, joten
lopulta ostimme uudet pyörät. Saa nähdä sitten ensi keväänä, saammeko ne
kuljetettua Suomeen vai myymmekö pois. Olipa mukava päästä liikkumaan pyörällä;
niillä pyyhälsi vikkelästi kauppaan ja venesatamassakin suihkuun, jonne meidän
veneeltämme oli matkaa yli 600 metriä. Samoin tuo joka aamuinen
satamakonttorissa käynti hoitui helpommin. Satamakonttori oli veneeltämme
vesitse vain noin 100 metrin päässä, mutta maitse sinne piti kiertää koko
polveileva satama-allas, jolloin matkaa tuli noin 1,5 km yhteen suuntaan.
Teimmepä yhtenä päivänä yli 40 km pyörälenkinkin.
Keskiviikkona 27.10. maksaessamme taas satamamaksua konttorin
mieshenkilö olisi jo antanut useamman päivän peräkkäin, mutta eräs konttorin
nainen sattui kuulemaan sen ja totesi, että meille sanottiin tullessamme, että
paikka on vain kahdeksi yöksi ja seuraavana perjantaina meidän täytyy lähteä.
Tämä kyseinen nainen oli epäystävällisin ihminen, mitä koko matkalla olemme
tavanneet ja ilmeisesti työyhteisössäkin vaikeaksi henkilöksi koettu, koska mies
ei sanonut tuossa tilanteessa mitään. Kyseisellä naisella emme nähneet yhtään
kertaa pienintäkään hymyn häivää kasvoilla emmekä kuulleet yhtään kohteliasta
sanaa; hän vain hoiti tympeä ilme kasvoillaan asiat. Nyt tuntui, että hän
patisti meitä lähtemään vain sen vuoksi, kun hän kerran oli alunperin tullut
antaneeksi paikan vain kahdeksi yöksi (tosin jo tuolloin olimme olleet viisi
yötä). Paikallemme ei käsittääksemme ollut kukaan tulossa, sillä olimme yhtenä
päivänä nähneet toimistossa listan, jossa venepaikkamme haltija oli merkinnyt
saapumispäiväkseen vasta marraskuun loppupuolen. No, ajattelimme pohtia ongelmaa
vasta perjantaina, kun Raila ja Jussi ovat jo paikalla.
Tuon edellä mainitun epäystävällisen naisen lisäksi tapasimme marinan
venetarvikeliikkeessä myös koko matkamme laiskimman myyjän. Siellä oli tosi
kohtelias nuori mies, mutta toinen vanhempi (paikan omistaja?) ei kyllä millään
tavoin koettanut myyntiä edistää. Menimme eräänä päivänä ostamaan ruuveja. Kun
hyllyn reunassa olevasta lapusta ei saanut hintaa selville, niin Ari meni
kysymään kassapöydän takana istuvalta mieheltä hintaa. Ensin hän vain totesi,
että kyllä siellä on lapussa hinta, mutta me sanoimme vaan, että emme näe sitä.
Silloin hänen oli pakko keskeyttää lehden lukunsa ja ristisanatehtävien
täyttäminen ja vääntäytyä liikkeen perälle, jossa ruuvilaatikon lapusta ei
todellakaan saanut selvää. Hän kertoi arviolta ruuvien hinnat. Keräsimme
käsiimme neljästä laatikosta erilaisia ruuveja ja marssimme tiskille miehen
luokse maksaaksemme ne. Tuossa vaiheessa hän antoi minulle paperin ja kynän, ja
meidän piti itse lähteä katsomaan ruuvilaatikoista koodinumerot. No me teimme
kiltisti käskyn mukaan, koska todella tarvitsimme niitä ruuveja ruuvivarastoomme
(muuten olisimme kyllä jättäneet ruuvit miehen eteen tiskille ja lähteneet
pois). Kun sitten menimme koodien kanssa takaisin tiskille, hän laittoi meidät
vielä laskemaan, kuinka monta ruuvia oli kutakin lajia. Ihme, ettei vielä itse
pitänyt laskea yhteishintaa ja lyödä kassakoneeseen!
Keskiviikkona iltapäivästä alkoi vesisade ja sitä kestikin seuraavaan aamuun.
Kadut lainehtivat vedestä, mutta onneksi sade loppui torstaiaamuna ja päivästä
tuli kaunis ja lämmin, sillä olihan nyt kovasti odotettu vieraidemme tulopäivä.
Menimme hotellille heitä vastaan ja kyllä oli mukava tavata heidät. Heti
ensimmäiseksi illaksi varasimme hotelilta saunan, jossa oli uima-allas ja pieni
kuntosalinurkkaus. Sauna oli selvästi rakennettu jälkeenpäin uima-allastilan
nurkkaan ja se oli hieman hupaisan näköinen, mutta ulkoasu petti, sillä saimme
tosi hyvät löylyt. Vielä saunan jälkeen ilta oli lämmin käyskennellä pitkin
katuja ja kujia täyden kuun valaistessa meren rantaa. Ensimmäiseksi yöksi Raila
ja Jussi jäivät hotellilleen ja me kävelimme veneelle (4 km).
Seuraavana aamuna päätimme, ettemme enää käykään kyselemässä jatkoaikaa
venepaikallemme, vaan vaihdamme suosiolla Fuengirolaan. Kun olimme
pyöräillessämme käyneet siellä katsomassa marinaa, saimme satamakonttorissa
erittäin ystävällisen kohtelun ja satama vaikutti mukavammalta kuin Benalmadena.
Benalmadenan satama-altaassa oli alkanut lännen puoleisten tuulien myötä vene
keikkua jo melko runsaasti ja satama-allas oli tosi likainen. Dieseliä kellui
veden pinnalla ja se haisi, lisäksi vedessä oli mahdoton määrä muovipusseja ja
yhtenä aamuna ajelehti muovinen puutarhatuolikin veneemme ohitse. Näin alkoikin
olla jo aika helppo päätös jättää koko satama, vaikka Fuengirola onkin kauempana
Railan ja Jussin hotellista. Tuo ei sitten loppujen lopuksi haitannut mitään,
sillä loppuajan he olivatkin veneellä.
| Perjantaina 29.10. siirryimme siis tänne Fuengirolaan noin 7 mailin matkan ja täällä satama on rauhallinen ja suojaisa, ei keinu. Seuraavina päivinä autoilimme ensin itään hurjia serpentiiniteitä Almerian kautta Sierra Nevadan vuoristoon, sitten länteen Gibraltarille ja kolmannen lenkin teimme Fuengirolan pohjoispuolelle. Sierra Nevadalla nousimme noin 2500 metriin, jolloin ulkolämpötila oli jo -2 astetta ja lähihuipuilla oli lunta ja tien varressakin näimme ilmeisesti aurauksen jäljiltä lumikasan. Aamulla olimme lähteneet täysin kesäsäästä ja mukana oli kyllä lämmintäkin vaatetta, mutta en pukenut niitä ylle. Niinpä tuossa lämpötilassa meinasi paljaita varpaita sandaaleissa palella. Illalla takaisin rantaan tultuamme lämpötila oli noin 18 astetta. Gibaraltarin matkalla poikkesimme ensin Marbellan lähellä Jose Banuksen venesatamaan ja lähempänä Gibraltaria Sotogranden satamaan. Nämä marinat ovat "jetsetin" suosimia satamia ja kyllä siellä olikin hulppeita veneitä ja autoja. |
 Jose Banuksessa on tämän näköisiä navettoja! (Kuva on Jussin ottama.) |
Gibraltarilla näimme paitsi kuuluisat apinat niin myös upeat tippukiviluolat, joissa emme olleet Arinkaan kanssa käyneet. Kolmantena autoilupäivänä oli jälleen upeita serpentiiniteitä ja eräs vaikuttava kohde oli Rondan kaupunki. Se on rakennettu 100 metriä syvän rotkon molemmille puolille ja rotkon ylittää kolme siltaa.
 Gibraltarin komeissa tippukiviluolissa |
 Kuva Rondan kaupunkia jakavan rotkon ylitse menevältä sillalta |
Loppuaika meni lähipaikkoja katsellen
kävellen, välillä bussilla ja junalla ajellen sekä ostoksia tehden. Rantaelämää
emme harrastaneet, mutta toki rannalla kävelimme. Purjehtiminen jäi tällä
kertaa, kun tuulet olivat loppuviikosta niin olemattomia. Iltaisin ihastelimme
ympäröivien vuorien näkymää; oli veikeän näköistä, kun pimeän tultua kadut
näkyivät vuoren rinteellä valonauhoina ja talojen valot tuikkivat siellä täällä. Säät olivat suomalaista kesäsäätä lämpötilan
vaihdellessa 19-23 asteen välillä. Katukuvasta erottaa hyvin turistit
paikallisista: turistit ovat shortseissa tai muuten kevyesti pukeutuneet ja
paikallisväestöstä osa käyttää jo toppatakkia. Sateilta vältyimme viikon aikana
lukuun ottamatta paria pientä kuuroa lomaviikon alussa ja lähtöpäivänä.
Torstai-iltana 4.11. oli sitten edessä haikea eroaminen, meillä oli ollut
todella mukava viikko yhdessä. Parasta oli tietysti nähdä Raila ja Jussi, mutta
siinä sivussa saimme monia ihania tuliaisia Suomesta (ruisleipää, salmiakkia,
kahvia ja muutaman muunkin kaivatun jutun).
Paitsi Torremolinoksessa ja Benalmadenassa myös täällä Fuengirolassa Suomi on
tosi vahvasti esillä; täältä löytyy monia erilaisia suomalaisia kauppoja ja
palveluita. Lauantai-iltanakin löytyi saman päivän Helsingin Sanomat satama-alueella olevasta suomalaisesta
ravintolasta; kyllä logistiikka pelaa. Liekö vieraidemme täällä oleminen
tuonut Suomen niin pinnalle minun ajatuksissani, että perjantai-iltana tuli
mieleeni mennä kysymään tuosta ravintolasta (tai baarin tyyppinen se ehkä
enemmän on), olisiko siellä tavallista grillimakkaraa. Olihan siellä ja hyvältä
se maistui. Ari jo epäili, että minulla on koti-ikävä. En tiedä, onko sen
kummemmin koti-ikävää, mutta täällä on tullut ensimmäistä kertaa mieleen jotkut
suomalaiset herkut (tosin grillimakkara ei ole kovinkaan usein mikään erityinen
herkkuni, mutta silloin tällöin kesällä grillattuna tai takassa paistettuna se
maistuu hyvältä). Toki kotiväki ja ystävät ovat useinkin mielessä, mutta
onneksi puhelimen, tekstiviestien ja sähköpostien kautta kuulee mukavasti
Suomessa olevien kuulumiset. Lisäksi koemme tällä hetkellä, että kotimme todella
on tämä veneemme. Meillä on tässä pienessä tilassa kaikki tarpeellinen, eikä
yhtään ole tullut mitään ahtaan paikan kammoa; täällä on todella kodikasta ja
mukavaa asustaa.
Perjantaina soittelin pariin marinaan ja kyselin talvipaikkaa meille. Täällä
Fuengirolassa ei ole tilaa, enkä ole edes ihan varma, haluaisimmeko viettää
talvea näin turistipaikassa. Puheluissa selvisi, että Almerian lähellä
Almerimarissa on vielä vähän tilaa. Täältä sinne on noin 200 km ja niinpä
vuokrasimme päiväksi auton ja kävimme siellä veneen papereiden kanssa
varmistamassa paikkamme ja maksoimme venepaikan helmikuun loppuun asti
(päivähinta sähkön ja veden kanssa veroineen on tämän vuoden puolella vajaa 6
euroa ja ensi vuonna reilut 6 euroa, josta saimme vielä 10 % alennusta).
Paikkamme näytti olevan tosi suojaisessa sopukassa ja marinan henkilökunta oli
todella ystävällistä. Tässä vaiheessa näyttää siis siltä, että jätämme välillä
veneen sinne ja tulemme joulun alla Suomeen. Saa sitten nähdä, kuinka tarkenemme
tammikuun pakkasissa Mäntyharjulla mökillä (Suomen kotimmehan on vuokralla) vai palaammeko
pikapikaa joulun jälkeen tänne etelään.
| Tänään sunnuntaina on taas parin hieman viileämmän, tuulisemman ja epävakaisemman päivän jälkeen lämmintä ja kaunista. Kävimme (shortseissa) pyöräilemässä parin kymmenen kilometrin lenkin. Matka ei ollut pitkä, mutta siihen sisältyi nousuja. Ensin pyöräilimme 50 metrin nousun Los Pacosiin, joka on suomalaiskylä; kadun nimi on Avenida de Finlandia, siellä on suomalaisia liikkeitä ja kadulla kuulimme puhuttavan enemmän suomea kuin espanjaa. Sen jälkeen nousimme 400 metrin korkeudelle läheiseen Mijaksen vuoristokaupunkiin, jossa olimme jo autoillenkin käyneet. Siinä tulikin jo paita litimäräksi. Alaspäin huristeltiin vauhdikkaasti. |
 Mijaksesta oli komeat näkymät alas. Taustalla on Välimeri, jonka rannasta olemme hikipäässä polkeneet ylös (pyörissämme on 21 vaihdetta ja pienintä tarvittiin). |
Nyt lähdemme ehkä huomenna maanantaina pienin päivämatkoin kohti Almerimaria. Netissä weather.unisys.com -sivut lupaavat ensi viikonvaihteeksi kovia pohjoistuulia ja sään kylmenevän, joten pyrimme olemaan siihen mennessä Almerimarissa. Sitten me vaan asumme veneessä (siis emme luultavasti juurikaan purjehdi) ja katselemme ympärillemme; pyöräilemme, matkustamme bussilla lähitienoille, pyrimme käymään uudelleen Sierra Nevadassa ennen Suomeen lähtöä ja ties mitä sitten muuta keksimmekään. Vieressä on komea golfkenttä; eihän sitä tiedä, vaikka innostumme kokeilemaan elämämme ensimmäistä kertaa golfia tai jotakin muuta uutta. Tai sitten vaan luemme, ulkoilemme ja löhöämme. Mielenkiintoista on myös nähdä, millainen on Etelä-Espanjan talvi.