18.7.2004 IJmuiden (Hollannissa Amsterdamin länsipuolella)

Cuxhavenissa (Kielin kanavan suulta 17 mailia Elbeä merelle päin) viivyimme loppujen lopuksi aina torstaihin 15.7. asti. Kielin kanavan suulla oli tuntunut, että jokin määränpää tuli saavutettua ja Cuxhavenissa tuntui ensimmäistä kertaa, että nyt olimme jo jossakin. Koko Itämeren ajan matkan teossa oli vielä ollut jonkinlaista siirtopurjehduksen makua (1000 mailia siirtopurjehdusta!). Olihan suuri osa paikoista ennestään tuttuja, vaikka mukavasti oli löytynyt uusiakin paikkoja. Onneksi olimme siirtyneet kanavan puolelta Brunsbuttelistä Cuxhaveniin, sillä kun olimme päässeet Pohjanmeren puolelle, olimme jossakin sellaisessa, mitä emme olleet ennen kokeneet. Näin saatoimme kaikessa rauhassa odotella kelien paranemista. Lisäksi kun olimme jo selvittäneet ensimmäisen kerran vuorovedet ja virrat, niin jotenkin olo oli niiden osalta varmempi ja rauhoittunut. Vuosi sitten Saksassa ja Hollannissa autoillessa ja tätä matkaa ajatellessa minulla oli ollut yksi peikko, miten vuorovesien kanssa tullaan toimeen. Nyt asia tuntuu jo ihan yksinkertaiselta jutulta, luulenhan minä ainakin osaavani sentään yhteen ja vähennyslaskua! Cuxhavenissa ollessa  pohditutti ennemminkin jo Englannin Kanaalin vilkas laivaliikenne ja siellä entistä voimakkaammat virrat sekä sitten se Biskajan ylitys.

Aiemmin säätiedotukset olivat näyttäneet, että tiistaina tai keskiviikkona (13. tai 14.7.) olisimme voineet jatkaa Cuxhavenista matkaa. Säätiedotukset kuitenkin muuttuivat ja lupailivat vaan jatkuvasti sellaisia tuulia, että päätimme odotella kelien paranemista. Eipä juuri kovin montaa muutakaan venettä noina päivinä merellä liikkunut ja ne harvat, jotka satamaan saapuivat, tulivat lännestä eli myötätuulella. Satamassa oli hyvä olla: olimme hyvin kiinnittyneinä ja suojaisessa paikassa, joten veneestä ei ollut mitään huolta. Saksassa (ja koko Etelä-Itämerellä) oli epätavallisen pitkä kovatuulinen ja sateinen jakso. Etelä-Ruotsissa kuulimme  olleen jopa melkoisia tulvia. Usein kesällä matalapaineet tulevat ja menevät eivätkä kovat tuuletkaan kestä useita päiviä, mutta tällä kertaa ne pitivät meitä satamassa aina useita päiviä. Toki keskiviikkoaamuna (14.7.) tuuli tuntui jo hellittäneen, mutta kun säätiedotus lupasi edelleen iltapäivästä länsi-luoteistuulen (eli meille vastatuulen) yltyvän 6 boforiin (11-14 m/s) ja puuskissa 8 boforiin (17-21 m/s), niin jäimmepä vielä yhdeksi päiväksi Cuxhaveniin. Päivittäin oli välillä poutaisia ja aurinkoisia jaksoja ja sitten taas synkkiä pilviä ja ravakoita sadekuuroja. Sopivalla ajoituksella liikuimme kastumatta kaupungilla sekä pyörillä että kävellen, lueskeltua tuli ja venettäkin siivottua. Rantaelämässä ei vaan ollut eloa. Kaupungilla näimme talon seinässä noin kahden metrin korkeudella kyltin, mistä kävi ilmi vuonna 1976 veden olleen siinä korkeudessa. Ei siis ihme, että kaupunkia ympäröi muuri suljettavine portteineen tai tulvavallit rannan suunnasta joka puolelta.

Torstaina 15.7. lähdimme sitten Pohjanmerelle. Cuxhavenista alkumatka menee vielä Elben suistoa pitkin ja siinä on sen verran kova virta, että lähtö täytyy ajoittaa vuorovesien mukaan. Kyseisenä päivänä ylävesi oli noin klo 13 ja oli jollakin tavalla hassun tuntuista vain odotella aamupäivä sopivaa lähtöhetkeä. Sitten ykskaks veneitä alkoikin lähteä ihan jonoksi asti. Emme ajatelleet nyt käydä Helgolandissa ja sen vuoksi ainoa vaihtoehto oli yön yli purjehdus ennen kuin löytyy sopivaa satamaa. Menimme nimittäin Friiseinsaarten pohjoispuolitse ja lähes kaikkiin saarien satamiin pääsee vain ylävedellä. Lisäksi saarien ja mantereen väli kuivuu kokonaan alavedellä, joten tuollaiset satamat eivät oikein houkutelleet. Ajatuksemme oli mennä Borkumiin, joka on viimeisellä saarella Saksan puolella ennen Hollantia ja sinne on hyvä mennä millä vuorovedellä tahansa. Alkumatka oli kevyttä vasta-aallokkoa, sitten aallokko kasvoi, mutta erosi sikäli Itämeren aallokosta, ettei kuitenkaan missään vaiheessa muuttunut tökkiväksi aallokoksi. Aallot eivät olleet niin jyrkkiä ja olivat pidempiä. Myöhemmin tuuli heikkeni ja jäljelle jäi vain keikutteleva maininki. Illasta alkoi myös jälleen sade ja sitä kestikin pienin tauoin lähes koko yön. Sateen takia ja tietysti senkin vuoksi, että ollaan jo jonkin verran etelämpänä, yö oli melkoisen pimeä. Uskomatonta, miten paljon erilaisia valoja yöllä ilmestyi joka puolelle. Purjeveneitä tuli vastaan ja ne tunnistettiin mastovalosta (edessä oikealla puolella vihreä ja vasemmalla punainen valo, mastossa ja taaksepäin valkoinen valo). Laivat menivät omaa väyläänsä meren puolella ja kalastusaluksia oli lukuisia taas lähempänä saarten rantoja.

Borkumin kohdalla olimme noin klo 4.30 aamuyöstä ja silloin oli vielä niin pimeää, että emme viitsineetkään mennä satamaa, vaan muutimme suunnitelmaamme ja jatkoimme matkaa. Pohdimme myös, että on vähän hassua mennä tuohon aikaan satamaan; ei siellä enää ehdi nukkua yöunia. Lisäksi säätiedotus oli luvannut kevyitä tuulia, joten tuntui, että edellisten päivien kovien tuulien jälkeen kevyet tuulet täytyy käyttää hyväksi ja edetä. Niinpä emme enää aikoneet mennä Wandersoogista Hollannin kanavillekaan, kuten alunperin olimme pohdiskelleet, vaan päätimme jatkaa vielä matkaa meren puolella.

Perjantaina 16.7. Pohjanmeri näytti lempeän puolensa; aamun muutaman tunnin leppoisan purjehdustuulen jälkeen meri oli lähes täysin tyyni, edelleen vain maininki keinutteli venettä. Pitkin päivää otimme välillä lyhyitä torkkuja, sillä yöllä pimeydessä veneiden valoja tähystäessämme olimme tällä  kertaa  molemmat olleet valveilla suuren osan yöstä (yleensä öisin valvomme vuorotellen parin tunnin pätkissä). Näimme pari öljynporaustornia (vai maakaasunko?) ja lisäksi jälleen uuden lintulajin: suulan. Päivän päätteeksi saavuimme Hollannin luoteiskulmaan Den Helderin kaupunkiin. (Tarvinneeko edes mainita, että jälleen sateessa. Komean auringonpaisteisen päivän päälle tuli säärintama lännestä ja sade oli melkoinen; samalla satamaa lähestyessämme näkyvyys sateessa oli hieman heikko.) Den Helderin satama heti aallonmurtajan jälkeen oli suojaisa; suihkut olivat siistit ja toimivat ilman mitään kolikkoa (pieniä asioita, joille antaa arvoa, mutta joita ei kotioloissa edes ajattele). Tällä rupeamalla matkaa taittui lokimme mukaan 169 mailia, todellinen matka oli jotakin muuta välillä matkaamme jouduttavien ja välillä hidastavien vuorovesivirtojen vuoksi.

Illan aikana oli herännyt ajatus, että Den Helderistä lähtee Noordhollands-kanava etelään ja kun tiedossa olisi edelleen vastatuulta merellä, niin tuo kanavavaihtoehto tuntui houkuttelevalta. Olisihan mukava kokea edes yksi Hollannin kanava. Niinpä lauantaiaamuna (17.7.) kävimme kaupungilla etsimässä venetarvikeliikkeen ja ostimme kanavakartan. Aamulla herätessä Ari muuten totesi ensimmäisenä ulos astuessaan, että nyt on kesäaamu! Venetarvikeliikkeen myyjä totesi samoin, että nyt alkoi kesä. Saa nähdä, näinkö kävi. Ainakin lauantaipäivä näytti hyvältä: kaupungilla kävellessä tuli jo heti aamusta hiki ja päivän mittaan lämpötila nousi ensimmäisen kerran hellelukemiin sitten toukokuun alun. Sai siinä valkoihoinen levittää aurinkorasvaa kerroksen jos toisenkin.

Kanavaan meno olikin hyvä vaihtoehto. Oli lämmintä, kanava kulki välillä peltojen keskellä, välillä taas kylien läpi. Kanavan alussa oli yksi sulku, jossa yllätys yllätys veden pinta laski noin 40 cm. Hollannin rannikolla  suuri osa maasta on merenpinnan tason alapuolella. Kanavan varrella oli useita siltoja ja niiden aukaisua  saimme aina välillä vähän odotella mutta ei mitään pitkiä aikoja. Matkan varrella nähtiin jälleen paljon  lintuja mm. ankkoja, haikaroita, nokikanoja ja avosettejä (jos nyt tunnistimme kaikki oikein, lintukirja on jatkuvasti kovassa käytössä, kiitos s/y Allin väelle siitä). Noordhollands-kanavan noin puolivälissä pysähdyimme yöksi Alkmaarin kaupungin keskelle. Pienellä kaupunkikierroksella havaitsimme Hollannin vapaan huumepolitiikan, sillä näimme "huumehörhöjä" jälleen kerran vähän ajan päästä (vuosi sitten Amsterdamissa autoillessamme tutustuimme tähän ilmiöön ensimmäisen kerran). Illalla koimme kesän ensimmäisen päälle osuvan ukonilman ja se olikin melkoinen. Noin klo 19 pimeni niin, että ilman valoja veneessä ei nähnyt mitään ja vettä tuli kaatamalla. Samalla tuuli reippaasti ja kun olimme kiinnittyneinä kadun varressa kyljittäin, niin veneen kannelle tuli runsaasti kadun hiekkoja ja puista töhnää. Olimme siis keskellä kaupunkia vilkasliikenteisen kadun varressa, joka on oma mielenkiintoinen kokemuksensa. Ainut huono juttu oli se, että kun aamuyöstä kadun toisella puolella oleva disco sulkeutui, niin sieltä tuli kadulle aika äänekästä väkeä, jotka jonkin aikaa valvottivat meitäkin.
Suvisussu keskellä kaupunkia

Kanavan varrella oli monenlaisia asuntolaivoja, tässä yksi niistä.

Kanaville matkatessa suositellaan lähes välttämättömänä hankittavaksi Almanakin osaa 2, josta selviää mm. siltojen aukioloajat. Koska emme tällä kertaa kulkeneet kanavia tämän pidempää, emme myöskään olleet hankkineet  kyseistä kirjaa. Lauantaina selvisimme silloista ihan hyvin, mutta nyt sunnuntaina (18.7.)  emme olleet varmoja, mihin aikaan niitä avataan. Ari kävi aamulla kysymässä asiaa naapuriveneeltä, jotka kertoivat, etteivät ne ole sunnuntaina lainkaan auki. Ajattelimme, että oh, hoh, jäimme siis Alkmariin jumiin koko päiväksi. Ihmettelimme aikamme ja tutkimme satamamaksun kerääjältä saamaamme hollannin kielistä  esitettä, jonka mukaan sillat pitäisi avautua myös sunnuntaisin. Niinpä päätimme käydä kysymässä vielä toiselta naapuriveneeltä asiaa, kun tuossa ensimmäisessä olivat osanneet englantia vähän heikosti. Tämä toinen veneilijä kertoikin, että esitteen tiedot olimme ymmärtäneet aivan oikein ja sillat avautuvat klo 9-19. Siis matka jatkui ja sillat avautuivat, kunnes vähän ennen Amsterdamia klo 12 yksi rautatiesilta menikin ihan veneen keulan edessä kiinni. Olimme matkan varrella kyselleet siltojen avautumisesta aina tarpeen vaatiessa VHF:n (veneradiopuhelimen) kautta ja niinpä otimme nytkin yhteyttä, mutta kukaan ei vastannutkaan. Aikamme pyörimme sillan edessä, kyselimme VHF:llä saamatta vastausta ja tulimme siihen tulokseen, että nyt on luultavasti siltavahdeilla lounastauko. Niinpä mekin kiinnitimme pariin sillan vierustolppaan veneen ja pidimme lounastauon. Ongelmana oli vaan, ettemme tienneet, miten pitkä kyseinen tauko on vai joudummeko peräti yöpymään kyseisessä paikassa. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että kyllä se kyseinen Almanakin osa olisi ollut tarpeen hankkia.

Kahden tunnin kuluttua klo 14 sillan vieressä olevat valo-opasteet vaihtuivat ja meille avautui silta kesken kahvin ja teen juontimme (On muuten menossa viimeinen suomalainen kahvipaketti! Ruisleivän loputtua aikoja sitten näkkileipää ja hapankorppuja on runsaasti jäljellä, samoin salmiakkia, jota ei juurikaan Suomen ulkopuolelta saa.). Matka jatkui ja kahvit ja teet juotiin siinä sivussa.

Kanava tuli lähelle Amsterdamia, mutta jonne emme nyt menneet. Olimme vuosi sitten autoillessamme käväisseet kaupungissa ja jotenkin se ei ollut meidän mieleisemme paikka. Voi olla, että paluumatkalla vielä käymme siellä, mutta nyt käännyimme kanavalta suoraan takaisin kohti  Pohjanmerta. Ennen merelle tuloa oli vielä sulku, jossa tällä kertaa noustiin noin kaksi metriä.  Yleensä kanavasta merelle tullessa sulussa laskeudutaan alaspäin merenpinnan tasoon, mutta täällä vuorovedestä johtuen sulussa voidaan joko nousta tai  laskeskeutua alaspäin. Tulimme siis tänne IJmuidenin satamaan, joka on heti mereltä tultaessa Amsterdamiin johtavan Noordzee-kanavan suulla. Satamaan tulo oli oma kokemuksensa; laitureita on lukuisia ja niissä veneitä paljon. Sataman suulla oli jo opastaja, joka kertoi, mihin suuntaan pitää mennä ja edelleen laitureilla oli toinen opastaja, joka osoitti vapaan paikan. Kiinnityssysteemit ovat myös aina mielenkiintoisia; laituria lähestyessä joutuu aina melko nopeasti tutkimaan, miten kussakin paikassa kiinnittäydytään ja köysiä saa olla valmiina erilaisille kiinnitystavoille. Joka tapauksessa laiturit ja kiinnitykset ovat nerokkaasti suunniteltu kelluvine ponttooneineen, joissa vuoroveden vaihtelua ei lainkaan huomaa.
Kanavan varrella oli tietysti lukuisia tuulimyllyjä, joista osa jopa pyöri edelleen.

Nämä kaksi päivää Hollannin kanavilla olivat mukavia ja mukavuutta lisäsi tietysti vielä lämmin sää. Tänäänkin oli reilut 20 astetta, ei kuitenkaan ihan yhtä helteistä kuin eilen. Se täytyy kuitenkin aina ottaa huomioon kanavamatkailussa, ettei kiirettä saa olla, sillä etenemisvauhtia on vaikea ennakoida mm. siltojen avautumisen vuoksi. Päivämatkat olivat lauantaina 23 mailia ja sunnuntaina 25 mailia, joskin satamissakin oltiin hyvissä ajoin (n. klo 17). Jälleen tänään tuli illalla sade ukkosineen, mutta ei kuitenkaan eilisessä voimakkuudessa. Huomenna on tarkoitus palata jälleen Pohjanmerelle ja edetä lähipäivinä Englannin kanaalille ja loppuviikosta olla Englannissa. Ainakin tällä hetkellä säätiedotus lupailee etenemiselle ihan kelvollisia kelejä.

PS. Tiedoksi, ettemme ole viikkoon päässeet lukemaan sähköposteja, jos joku jo ihmetellyt, ettemme ole vastanneet. Saa nähdä, milloin olemme sellaisessa paikassa, missä se onnistuu.



Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle