20.9.2004 Lissabon (Portugali)

Bayonassa Espanjassa olimmekin pitkän tovin. Alunperin ilmoitimme satamakonttorissa, että olemme ainakin kaksi yötä. Kuitenkin viihdyimme Bayonassa ja tuuli oli etelänpuolelta eli kulullemme vastaisesta. Välillä olimme jo aikeissa lähteä, mutta taas siirsimme lähtöä eteenpäin ja lopulta olimmekin siellä kuusi yötä eli lähdimme lauantaiaamuna 11.9. Bayonan satamamaksusysteemi olisi houkutellut olemaan vielä yhden yön; siellä nimittäin viikosta maksettiin viisi yötä eli nytkin me olimme jo yhden yön ilmaiseksi ja seuraava yö olisi vielä ollut ilmainen.

Kuten aiemmin kirjoitin, keskiviikkona 8.9. Serenada lähti eteenpäin, mutta Necesse oli edelleen Bayonassa. Samoin satamassa alkoi olla jo useita matkan varrelta tuttuja veneitä. Torstaina lähdimme heti aamusta bussilla noin 20 kilometrin päässä sijaitsevaan Vigon kaupunkiin. Olimme saaneet Serenadan väeltä kartan ja ohjeen jäädä bussista jo ennen päätepysäkkiä, mutta emmepä me ymmärtäneet, mikä on oikea kohta jäädä pois ja niin me jouduimme hieman keskustasta sivuun linja-autoasemalle. Päätimme ottaa taksin ja ajaa sillä ydinkeskustan toiselle laidalle ja kävellä sitten  takaisin bussipysäkkiä kohti. Pääasiallinen tarkoituksemme oli löytää tietokoneliikkeestä sopiva piuha yhdistämään tietokone ja Englannista ostamamme GPS. Kävelyä etsintä vaati, mutta löytyi se ennen siestaa. Ohimennen löysimme myös tavaratalon. Yleensä olemme nähneet vaan yksittäisiä kauppoja, mutta varsinaisia tavarataloja ei ole Espanjassa eteemme osunut. Löytämämme tavaratalo oli aivan kuin kopio Stockmannista upeine herkkuosastoineen ja monine kerroksineen. Ruokaosastolla havaitsimme kotipakastimemme (joka nyt on tyhjillään) arvon, kun esim. noin 2 dl:n rasia mustikoita tai puutarhavadelmia maksoi 2,5 euroa ja boysenmarjat yli 4 euroa, rasia oli ehkä n. 2,5-3 dl. Muuten ruoka on selvästi halvempaa kuin Suomessa (oli jo Ranskassakin). Harvoin ruokakauppaan on mennyt yli 20 euroa.

Paluumatkaa varten etsimme bussipysäkkiä samalta kadulta, mitä kautta bussi oli kaupunkiin tullutkin, mutta se ei ollutkaan ihan niin helppoa. Pysäkillä ei lukenut mitään erikoista, oli vaan muutamien linjojen numeroita. Juuri ensimmäiselle pysäkille päästyämme tulikin bussi, jossa luki Bayona, mutta vaikka miten heilutimme, ei se pysähtynyt. Olimme nähneet tullessamme, että bussit pysähtyvät sinivalkoisilla kylteillä varustetuilla pysäkeillä, joten lähdimme kävelemään eteenpäin (seuraava bussi oli tulossa puolen tunnin kuluttua). Löysimme sinivalkoisia bussipysäkin kylttejä, mutta niissä oli maininta koululaisbusseista, joten emme tienneet, pysähtyvätkö muut bussit niillä lainkaan. Kävelimme edelleen eteenpäin, kunnes tuntui, ettei oikeita pysäkkejä löydykään. Niinpä pysäytimme yhden paikallisbussin ja kysyimme kuljettajalta, meneekö siltä pysäkiltä bussi Bayonaan. Ei mennyt, mutta hän neuvoi, mistä löydämme oikean pysäkin. Vielä jouduimme kysymään yhdeltä jalankulkijalta neuvoa, mutta ehdimme oikealle pysäkille ennen seuraavan bussin tuloa. Emme vieläkään tiedä, missä olisi ollut keskustaa lähin oikea pysäkki. Jo aamulla lähtiessämme olimme Bayonassa ihmetelleet pysäkin paikkaa. Olimme nähneet edellisenä päivänä ihmisten seisovan tietyssä paikassa ja nousevan Vigon bussiin, mutta nyt aamulla havaitsimme, ettei siinä ollut mitään bussipysäkin merkkiä. Kysyttyämme asiaa selvisi, että olemme oikeassa kohdassa. Ilmeisesti paikalliset tietävät ilman mitään kylttejäkin, missä bussit pysähtyvät!

Bayona ja Vigo ovat monella tavalla merkittävää purjehdusseutua. Vuonna 1493 Kolumbuksen kolmesta laivasta Pinta-alus palasi ensimmäisenä vanhalle mantereelle juuri Bayonaan. Näin bayonalaiset saivat ensimmäisenä tiedon uuden mantereen löytymisestä. Seuraavan Volvo Ocean Race -maailman ympäri purjehduskilpailun lähtösatama on Vigo (marraskuussa 2005). Edellisen satamamme Camarinaksen ja Bayonan välille jää upeaksi mainittu rias-alue, jossa on lahtia ja jopa saariakin. Kun Tanskan jälkeen rannikko on ollut lähes saaretonta rantaa, joka laskeutuu suoraan joko hiekka- tai kalliorantana mereen, niin tämä rias-alue on poikkeuksellinen. Nyt meiltä jäi vaan tämä alue tarkemmin tutkimatta eli siinä on taas yksi paluumatkalle säästetty kokemus.

Perjantaina 10.9. meni veneen matkakuntoon laitossa iso osa päivästä. Kävimme veneellä pienellä päiväajelulla tankkaamassa veneen. Päiväajelu tarkoitti ololaiturimme rannan päätä, jonne paikaltamme oli laituria pitkin matkaa noin 350 metriä, ja se siis oli käveltävä myös joka kerta WC:hen ja suihkuun mentäessä (veneen septitankin täyttymistä välttääksemme kävelimme sataman WC:hen aina, kun viitsimme). Satamakonttorista  saimme myös varmistettua muilta veneilijöiltä kuulemamme huhun, että seuraavaksi suunnittelemamme Leixoeksen satama onkin suljettu lähellä tapahtuneen petrokemian tehtaan räjähdyksen vuoksi. Niinpä piti etsiä uusi vaihtoehto.

Vigosta löytämämme tietokonejohdon toimivuutta piti tietysti myös testata ja jonkin aikaa kokeiltuaan Ari sai toimimaan tietokoneen ja GPS:n välisen yhteyden. Tietokoneellamme on karttaohjelma ja kun nyt Ari yhdisti GPS:n tietokoneeseen, niin tuntui uskomattomalta, että meidän sijaintimme näkyy kartalla. Seuraavana päivänä liikkeellä ollessamme Ari otti välillä tietokoneen esille ja veneen kulku näkyi koko ajan kartalla. Kyllä tämä nykyajan tekniikka on ihmeellistä! Kesän alussa olimme jo ihmetelleet, kun uuden pilottimme kytkimme toimimaan yhdessä GPS:n kanssa, niin saatoimme laittaa pilotin automaattisesti ajamaan GPS:ään syötettyjen pisteiden reittiä. Ainoastaan aina kulkusuunnan vaihtuessa pitää nappia painamalla hyväksyä muutos. Toisaalta kovin kehittyneen tekniikan kanssa täytyy myös olla aina varovainen, ettei luota siihen liikaa! Tähystystä, kartanlukua, kompassin seurantaa ja merkintäkirjanpitoa ei missään tapauksessa saa unohtaa.

Lauantaiaamuna 11.9. heti päivän valjettua eli noin klo 8 starttasimme koneen ja seuraava satamamme olikin jo Portugalin puolella. Luvassa oli monen päivän etelätuulten jälkeen pohjoisen puoleisia tuulia. Aamulla oli kuitenkin täysin pläkä (=tyyntä). Heikko tuuli jatkuikin koko päivän ja niinpä ajeltiin koneella. Meri oli melko tasainen ja jälleen delfiinejä näkyi. Sää oli hieman utuinen; ranta kyllä näkyi paremmin kuin Bayonaan tullessamme, mutta ei kuitenkaan kirkkaasti. Muuta liikennettä ei paljoa ollut, mutta heti Espanjan ja Portugalin rajan jälkeen alkoi olla mahdottomasti verkkomerkkejä. Niitä saatiin kunnolla tähystellä ja välillä kierrellä. Matkan aikana Ari korjaili edellisenä iltana irronnutta makean veden pumppua (ruuvit olivat lattiasta korkanneet ja tarvittiin veneilijän aarretta: Sikaflexia). Kokonaisuutena päivän aikana ei ollut mitään erikoista; ei kovia tuulia, ei isoa maininkia, ei mitään muutakaan epämukavaa, delfiinit kävivät tapansa mukaan vierailemassa, mutta niihinkin alkaa jo tottua. Portugaliin siirtyessämme käänsimme kelloja tunnin taaksepäin eli "voitimme" yhden tunnin ja nyt aikaeromme Suomeen on jälleen kaksi tuntia; sama kuin Englannissa. Hyvissä ajoin saavuimme Povoa de Varzimiin (n. 50 mailia).

Kuvittelimme saapuvamme pieneen kylään, mutta Povoa de Varzimhan onkin ihan kunnon kokoinen kaupunki. Jälleen  alunperin aikomuksemme oli olla kaksi yötä, että ehtisimme käydä Portossa, mutta näyttää nämä oleskelumme jatkuvasti venyvän. Povoa de Varzimissakin olimme viisi yötä. Alkumatkasta pääasiassa päivät olivat purjehdusta eteenpäin ja välillä vietimme satamapäivän, mutta nyt näyttää tilanne kääntyneen päinvastoin: satamissa olemme useita päiviä ja välillä sitten lähdemme merelle ja purjehdimme (tai ajamme koneella) seuraavaan satamaan, jossa jälleen olemme pitkän tovin. Tämä muutos johtuu osittain siitä, että kaikki paikat ovat meille uusia ja tutustumiseen menee aikansa ja osittain sen vuoksi, että meillä on aikaa olla paikallaan.

Nytkin olimme aikoneet lähteä tiistaiaamuna (14.9.), mutta maanantai-iltana alkoi tuntua, ettemme me ole valmiit lähtemään: kaupassa oli käymättä, tiskit tiskaamatta ja pisteet kartalta ottamatta ... Niinpä päätimme siirtää lähtöä yhdellä päivällä. Sitten tiistaina olikin aika kova tuuli ja Brittein saarten luona usean päivän syvä matala, minkä myötä täälläkin oli tiedossa isot mainingit keskiviikolle, joten päätimme olla vielä keskiviikonkin satamassa. Yksi tämän sataman puolesta puhuva asia oli toki myös edullinen satamamaksu, vain 11,50 euroa, kun La Corunassa, Bayonassa ja aiemmin Ranskassa satamamaksut ovat olleet 20 euron luokkaa.


Tiistaina uimarantaan vyöryivät melkoiset mainingit.

Siitä, miten aikamme Povoa de Varzimissa käytimme, kerron seuraavaksi. Sunnuntai 12.9. kului, kuten aina uudessa paikassa, paikkoja katsellessa. Yksi päivän kohokohta oli toki myös minun syntymäpäivälounas. Emme me tavallisesti syntymäpäiviä niin juhli, mutta täällä on ihan mukava keksiä jokin syy poiketa normaaleista arkirutiineista (voisi olla hyvä tehdä samoin kotonakin). Tulee mieleeni tässä yhden ARC:ssä (marras-joulukuun vaihteessa noin kolme viikkoa) Atlantin ylitse menossa olevan norjalaisen veneilijän maininta siitä, miten ARC:ssä veneet ovat yhteydessä keskenään päivittäin ja kun merellä ei ole muuten juuri mitään suuria tapahtumia, niin kaikki juhlivat Suomen itsenäisyyspäivää. Kaikki arkirutiineihin poikkeuksia tuovat asiat kannattaa käyttää hyväkseen, ettei monta viikkoa merellä oltaessa pitkästy! Illalla veneemme viereen saapui yksi pariskunta, joilla oli vene samassa satamassa, ja joista rouva on kotoisin Suomesta Lappeenrannasta. Aamulla paikallisten veneiden lähtiessä sunnuntaipurjehdukselle Ari olikin jo ihmetellyt yhden veneen nimeä, kun se oli Näkki II. Pariskunta totesi, että suomalaiset ovat niin harvoin nähtyjä täällä, että juttusille pitää tulla; edellisenä kesänä he olivat tavanneet yhden suomalaisveneen.

Maanantaina 13.9. lähdimme bussilla/metrolla Porton kaupunkiin. Rautatie oli remontissa ja se oli kuulema yritetty saada valmiiksi kesällä olleisiin jalkapallon MM-kisoihin mennessä, mutta eipä ollut käytössä vieläkään. Porto on Portugalin toiseksi suurin kaupunki ja portviinin kotikaupunki. Kaupungissa on paljon torneja ja kirkkoja sekä koristeellisia rakennusten julkisivuja. Tuntui aluksi oudolta, että talojen ja jopa kirkkojenkin julkisivut on päällystetty kaakeleilla. Osa taloista oli todella kauniita, mutta osaa en voi kyllä oikein sanoa tyylikkäiksi; kuvitelkaa nyt eri värisiä ja kuvioisia kylpyhuoneen kaakeleita talojen ulkoseinissä. Kirkot ovat koristeellisia sisältä, luonnon kukkia on paljon ja sisälläkin on kaakelipintaa. Kirkkoja oli tiheässä niin Portossa kuin Povoa de Varzimissakin ja portugalilaiset tuntuvat ohi kulkiessaan poikkeavan kirkkoon hetkeksi hiljentymään ja jatkavan sitten matkaansa. Portossa kävimme myös  tutumiskierroksella yhdessä portviini"tehtaassa", joita Dourojoen rannassa on lukuisia. Illalla marinaan tullessamme tapasimmekin jälleen jo parissa paikassa tutuksi tulleet Ariel-veneellä purjehtivat norjalaiset. 


Porton Dourojoen rannan talojen julkisivujen väriloistoa

Samoja taloja lähempää kuvattuna.
Tiistai- ja keskiviikko meni ihan mukavasti kaupungilla kävellessä, pikku hommia veneellä tehden, kotisivuja kirjoitellessa, lukiessa,... Tuuli yltyi aina iltapäivisin ollen välillä lähes 30 solmua, mutta yön aikana se heikkeni. Yhtenä iltana ja aamuna huusi sumutorvet,  ja vaikka rannalla ei paljoa sumua näkynyt, niin kuulema parin mailin päässä merellä oli sumua. Päivät olivat pääasiassa kirkkaita auringonpaisteisia, välillä noin 20 astetta, välillä noin 25 astetta. Aamut olivat kylmiä, alimmillaan yhtenä aamuna vain 10 astetta, mutta lämpötila kohosi todella nopeasti.
Kirkot olivat koristeellisia ja sielläkin oli kaakelipintoja (usein sinivalkoisia).

Torstaiaamuna 16.9. lähdimme kauniissa auringon paisteessa ja mukavalla itätuulella purjehtimaan kohti Lissabonia. Suunnitelmissamme oli mennä yön ylitse, sillä seuraavaan satamaan (se olisi Ribeiro da Foz, kun Leixoes on suljettu) emme ehtisi ennen pimeän tuloa. Näytti siltä, että myös Nazareen kohdalla olisimme pimeällä, joten ajattelimme jatkaa yön ylitse ja katsoa ennen seuraavan päivän iltaa, missä olemme. Parin tunnin purjehduksen jälkeen tuuli heikkeni niin, että koneella ajelimme pari tuntia. Tuulen uudelleen virittyä, tällä kertaa luoteesta, saimmekin purjehtia iltaan asti, suurimman osan ajasta virsikirjalla (spinnuakin olisi voinut käyttää, mutta se olisi voinut olla vähän työlästä verkkoja väistellessä). Verkkoja tähystelimme jatkuvasti ja pujottelimme keppien välissä, vaikka olimme sentään 5 mailia ulkona rannasta.

Pimeän lähestyessä teimme ensin reivin isoon purjeeseen ihan vaan varmuuden vuoksi valmiiksi, jos yöllä sitä tarvitsisi. Toki tällä tavalla menettäisimme vauhtia, mutta pimeässä purjehdimme mieluummin vähän hitaammin, mutta turvallisesti eikä tarvitse yöllä herätellä toista ja alkaa pimeässä väsätä reiviä. Tuulen suunta oli kuitenkin niin takaa, että päätimme laskea kokonaan ison purjeen ja ajattelimme ajella pelkällä keulalla. Nopeasti huomasimme, että tuuli oli niin heikkoa, että mainingissa ja heikohkossa tuulessa keulapurje vaan läpsähteli. Joten vielä muutimme purjevarustusta: keulapurje sisään, iso uudelleen ylös ja koneella ja isolla yhdessä eteenpäin. Näissä purjetouhuissa oli kulunut aikaa ehkä noin puoli tuntia ja oli jo ehtinyt tulla pimeä (se tulee tosi nopeasti auringon laskettua). Nyt meinasikin tulla jo sählinkiä. Ensin väistimme tohinoitten keskellä yhden verkkokepin viime tipassa noin metrin etäisyydeltä; ei onneksi tartuttu kiinni. Sitten ison nostossa pimeän keskellä ihmettelimme, miksi se ei nouse ja lopulta huomasimme, että nostin oli ehtinyt kiepahtaa maston etupuolelle lampun taakse, eikä meinattu saada sitä heti pois. No onnistuttiinhan se isokin nostamaan sitten ihan hyvin. Tässä vaan huomasi sen, miten paljon hankalampaa työskentely on pimeässä. Muuten yö sujui hyvin ja verkkoja emme enää nähneet; joko niitä ei ollut tai sitten vaan ohitimme ne onnekkaasti. Yöllä olimme noin 8 mailin päässä rannasta. Muita aluksia oli vain muutama kalastusalus kauempana. Toinen sai kohtuullisen hyvin nukuttua, kun maininki oli pientä ja yökin oli sen verran lämmin (alimmillaan noin 15 astetta), että pidimme kolmen tunnin vahteja. Yö oli tosin todella märkä; ei satanut, oli tähtikirkas yö, mutta ilma suorastaan tihkui kosteutta. Mielenkiintoiselta näytti, kun delfiinit kävivät välillä yöllä tervehtimässä ja niistä näkyi loiskahdusten lisäksi vain vaaleat maha- ja kylkipuolet.

Aamulla maisemat olivat aivan eri näköisiä kuin mistä edellisenä aamuna olimme lähteneet. Pohjois-Portugalissa oli ollut valtavat hiekkarannat, nyt ranta oli jyrkkä törmä alas mereen ja korkeita kukkuloita (500-600 m). Päivän aikana kävi tähän mennessä ennätysmäärä delfiinejä luonamme; yhdellä kertaa hyppeli ja sukelteli veneen ympärillä varmaankin 20 delfiiniä. Näimmepä luonnossa sellaisen tosi korkean pystysuoran hypynkin, mitä olemme luulet, että vain delfinaarioiden opetetut delfiinit tekevät. Ohitimme Capo da Rocan -niemen, joka on Manner-Euroopan läntisin kohta. Samoihin aikoihin tuuli virisikin ihan ykskaks reippaaksi. Olimme jo ehtineet laskea ison purjeen, kun tuuli oli ollut niin heikkoa, mutta nyt huristelimme pelkällä osittain avatulla keulalla ainakin 7 solmua. Suuntamme oli Lissabonin edustalla (noin 12 mailia länteen) oleva Cascaisin marina. Vielä ennen satamaan tuloa ihmettelimme, miten paljon vedessä on muovipusseja, kunnes huomasimme, etteivät ne ole mitään muovipusseja, vaan isoja meduusoja (niissä oli pyöreä keskiosa, josta lähti lonkeroita eri puolille), vai olisivatko ne voineet olla mustekaloja(?). Pari mailia ennen rantaa alkoi myös tosi helle. Matkaa tuli lokin mukaan vain 144 mailia, mutta kartalla n. 170  mailia. Taitaa lokissa olla jotakin levää tai muuta, mikä estää sen pyörimästä kunnolla, kun alkaa tuo ero GPS:n ja lokin välillä olla jo melkoinen. Loki pitäisi puhdistaa. Kumpikohan meistä sukeltaa... Ari osti Bayonassa kevyen märkäpuvun ja maskin valmiiksi, jos ilmenee jotakin sellaisia ongelmia, jotka vaativat sukeltamaan. Jälkeenpäin hän keksi, että itse asiassa ne olivatkin minun syntymäpäivälahjani eli että minä saan tarvittaessa sukeltaa. Mitenkähän tarvittaessa käy? Kumpikaan meistä ei ole sukellusta harrastanut eikä rakasta pään veden alle laittoa.

Cascaisiin saapuessamme kiinnittäydyimme ensin satamatoimiston eteen kysymään paikkaa. Marinan toimistossa tyrmistyin, kun kuulin satamamaksun, yli 60 euroa vuorokaudelta. Ihmettelin, ettei se voi olla niin kallis, mutta niin vaan väitettiin. Olimme alunperin aikoneet olla ainakin kaksi vuorokautta, mutta lähdin Arin juttusille veneelle kysymään, mitä teemme. Pohdimme suoraan Lissaboniin menoa, mutta kello oli sen verran, että laskuvesi olisi käsillä ja silloin vastavirta Tejo-joessa voi olla melko kova, joten päätimme kärsiä tuollaisen hinnan ja olla yhden yön. Ihmettelimme vielä, kun meidät ohjattiin laituriin, jossa oli vaan isoja veneitä ja minua vaivasi edelleen tuo kova hinta. Tutkin vielä kuittia, johon toimistossa oli venetodistuksemme perusteella täytetty joitakin veneen tietoja ja nyt heräsi epäilys, että meitä oli laskutettu väärin. Kuitissa ei missään lukenut veneemme pituutta (10 m), vaan ainut lukema, mikä oli merkitty oli maston korkeus (15,5 m). Lähdinpä vielä kävelemään toimistoon ja nyt selvisikin asia eli he olivat todellakin laskuttaneet maston korkeuden perusteella! Oikea hinta oli reilu 31 euroa, joka nyt tässä vaiheessa tuntui jo ihan kohtuulliselta, vaikka onkin Englannin jälkeen kovin hinta. Päätimme kuitenkin olla tuolla hinnalla alunperin aikomamme kaksi yötä.

Lauantaina 18.9. aamu oli lämmin eikä lainkaan niin märkä kuin aiemmat yöt. Aamun ensi hommina huuhtelimme kannen ja nostimme ison purjeen ja huuhtelimme senkin niin ylös kuin letkulla saimme. Purjeessa olimme huomanneet suorastaan suolapaakkuja. Merivesi on täällä niin suolaista, että joka paikka on tahmeaa ja välillä näkee todella suolan kiteytyneen esim. veneen kannelle, tiikillä on ihan valkoisia raanuja. Istuintyynyt ovat illalla heti ensimmäisenä märkiä pinnalta, kun ne ovat kastuneet välillä suolaisesta merivedestä ja sitten illan kosteuden saapuessa niissä oleva suola imee kosteutta itseensä.


Kalastustarvikkeiden varastointia Cascaisissa

 Näiden huuhtelupuuhien jälkeen selvitimme turisti-infosta Sintran kaupunkiin menevät bussit ja hyppäsimme bussiin. Matkareitti kierteli kaikki mahdolliset pienet kylät ja samalla kävi myös Capo da Rocalla. Toinen bussireitti olisi mennyt suorempaan, mutta tällä bussilla pääsimme samalla halvalle (2,75 €/henkilö/suunta) yli tunnin maaseutukierrokselle ja koimme todella upeat näköalat. Sintran kaupunki on maailman perintölistalla ja viehättävä tutustumiskohde se onkin. Nyt tosin vähän häiritsi se, että oli lauantai ja siellä oli uskomattoman paljon turisteja. Muutenkin olimme ykskaks siirtyneet turistialueelle; Pohjois-Portugalissa koimme olevamme keskellä paikallista väestöä, Povoa de Varzimissakin oli vain muutama vierasvene. Nyt Cascaisissa katujen varsilla ravintoloiden ruokalistat olivat englanniksi ja tuntui, että kaduilla kuuli jatkuvasti englantia. Samoin joka paikassa (kaupoissa, marinassa, ...) tunnuttiin osattavan hyvin englantia. Cascaisissa onkin upeat hiekkarannat ja tietysti hotelleja paljon.

Illalla lähdimme meille hieman epätyypillisesti klo 21 jälkeen vielä kaupungille. Kävelimme muutaman kilometrin päähän katsomaan Portugalin suurimmaksi mainostettua Estorilin Casinoa. Olihan se melkoinen kokemus: peliautomaatteja oli satoja ja oli mielenkiintoista seurata, miten ihmiset olivat keskittyneet jonkin pelikoneen äärellä. Me hävisimme vain 10 euroa, mutta pisti miettimään miten paljon monet muut. Casinon puistossa oli ilmainen konsertti ja vielä puolen yön jälkeen veneelle saavuttuamme näimme komean ilotulituksen. Ilotulistuksia Espanjassa ja Portugalissa on ollut monta kertaa. Välillä ihmettelemme vaan, mitä järkeä on ilotulittaa myös keskellä päivää, jolloin mitään muuta ei näy kuin savua ja kuuluu pamauksia.

Niin lauantai- kuin sunnuntaiaamupäivänä kuulimme melkoisen moottoriajoneuvojen metelin. Estorilin rata, jossa on ollut formulakisojakin, tuntui olevan aivan vieressä, mutta kartalta katsottuna matkaa oli noin 5 km. Eilen sunnuntaina 19.9. teimme noin 12 mailin matkan tänne Lissabonin Alcantaran satamaan. Nyt tutustuimme ensimmäistä kertaa vuorovesialueella pohja-ankkureihin; tähän asti on ollut aisapaikkoja, mutta nyt kaikki aisapaikat olivat varattuja. Pohja-ankkureita ei Itämerenkään alueella ole kovin monissa paikoissa (nopeasti tulee mieleeni Bullandö ja Sandhamn Tukholman saaristossa). Niiden idea on se, että pohjassa olevasta ankkurista lähtee laiturille köysi, joka otetaan ja tiukataan veneeseen kiinni. Niiden etuna on se, että siitä on helppo lähteä: köysi irti ja antaa sen painua pohjaan ja sitten menoksi vaan. Haittana muuallakin, mutta erityisesti täällä on se, että meressä seisonut köysi on melkoisen limainen ja levässä, joten se  sotkee veneen reunat aika perusteellisesti. Vuorovedessä ongelma on tietysti myös se, että kun köysi on ylävedellä kireällä, niin sitten alavedellä vene pääseekin jo heilumaan aikalailla. Nyt ensimmäisen yön jälkeen tuntui kiinnitys kuitenkin olevan ihan hyvä.

Tänään maanantaina aamupäivä meni siihen, kun kävimme muutaman kilometrin päässä keskustassa raitiovaunulla. Siellä etsimme turisti-infon ja selvitimme, mistä voi ostaa päivälippuja julkisiin liikennevälineisiin. Aikamme etsittyämme löysimme oikean kojun. Yhden suuntainen matkalippu oli 1,10 euroa ja sillä ei voi vaihtaa. Viiden päivän matkakortti maksoi 11,35 euroa eli sellainen kyllä kannatti ostaa. Tänään avasin Vigon tavaratalon herkkuosastolta ostamani kahvipaketin ja voi, että oli hyvää kahvia. Jo tuoksukin on ihan erilainen kuin aiemmin Englannista ja Ranskasta ostamani kahvit. Harmi vaan, etten ostanut tuota kuin yhden paketin. En sitten tiedä, onko espanjalainen tai portugalilainen kahvi ylipäätään paremman makuista.

Täällä Lissabonissa aiomme olla jonkin aikaa ja tutustua kaupunkiin. Mahdollisesti vuokraamme vielä autonkin ja katselemme ympäröivää maaseutuakin. s/y Necessenkin pitäisi tulla lähipäivinä tänne, joten näemme heidätkin vielä kerran ennen kuin he suuntaavat kohti Kanarian saaria. Meillä on Gibraltarille matkaa noin 300 mailia eli ei paljon mitään ja sitten katsotaan, mihin asti Välimerellä menemme (emme kuitenkaan kovin pitkälle).

Ai niin, edellistä juttua jouduitte odottamaan aika kauan, mitä jotkut jo sähköpostitse tai tekstiviestillä ihmettelivätkin. Se johtui muutamista yhteensattumista ja pienistä tietoteknisistä ongelmista. Nykyisin teen päivitykset säästösyistä niin, että laitan Sepolle ne ensin ja sitten Seppo siirtää ne oikeaan paikkaan. Näin kun välivaiheita on tullut lisää, voi aina välillä jossakin vaiheessa tulla viivästys. Mutta vastaisuudessa, kun ihmettelette, ettei mitään kuulu, niin laittakaa vieraskirjaan kyselyä. Näin saatte ainakin tietää, että ollaan pinnalla ja missä ollaan (samalla muutkin saavat viestin asiasta). Netissä käymme kuitenkin aika monta kertaa viikossa. Me olemme olleet Camaretin lievän mahataudin jälkeen täysin terveitä. Ainoastaan Aria ovat välillä syöneet jotkin hyttyset tms. jotka ovat jättäneet todella isoja ja kutiavia paukamia. Ihmettelemme, ettei minua ole syöty tai minä en ainakaan tunne niitä lainkaan. Kuitenkin suomalaisille hyttysille minä olen ihan oikeasti allerginen; ovatko nämä sitten niin erilaisia vai olenko minä saanut vuosien varrella jo immuniteetin niitä vastaan. Veneessä kaikki on pelannut ihmeen hyvin. Toki aina jotakin pientä pitää korjailla, kuten aiemmin mainitsemani makean veden jalkapumppu, mutta tuollaiset kuuluvat matkapurjehdukseen. Nyt on todella helle, jatkossa on luvattu 30-31 astetta. Me nautimme lämmöstä; on sitä tänä kesänä odotettukin!


Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle