Vilamouraa katselimme perjantaista 8.10.
maanantaiaamuun 11.10. asti. Vilamouraan tullessamme ja lauantaiaamuna saadut
sadekuurot jäivätkin sitten ainoiksi, muuten oli edelleen poutaa. Joku onkin
matkamme varrella sanonut, että Lissabonin jälkeen voi sadevaatteet pakata pois
ja eipä niitä todellakaan ole ainakaan reiluun kuukauteen tarvinnut; viimeksi on
ollut ukkoskuuroja Bayonassa syyskuun alussa ja silloinkin olimme satamassa. Nyt
sitten täällä Gibraltarilla maanantai-iltana tuli jälleen sadetta, eikä
pelkästään lyhyt kuuro, vaan ihan oikeaa sadetta jonkin aikaa. Samoin tiistaina
päivällä tuli pari pientä kuuroa. Lämpötila on kuitenkin edelleen ainakin 20
astetta, tiistaina tuntui jopa hiostavan lämpimältä ja jokin lämpömittari
kaupungilla näytti 24 astetta, vaikka olikin lähes pilvinen päivä. Aamut ovat olleet melkoisen viileitä, jolloin on tarvittu pitkälahkeista ja -hihaista
päälle, samoin illalla, mutta päivät lämpenevät nopeasti ja menevät edelleen
shortseissa ja lyhythihaisessa. Eilen ja tänään tosin heti aamusta alkaen tuntui
jälleen ihan lämpöiseltä; klo 10 noin 20 astetta.
Edellisen jutun jälkeen täytyy vielä ehdottomasti kertoa vähän Vilamouran
ajasta. Vieressämme oli englantilainen vene, jonka vanhemman puoleinen mies
ketterästi oli ottanut köytemme vastaan laituriin tullessamme. Seuraavana
päivänä olimme lähdössä repun kanssa liikkeelle ja rouva kysyi, tiedämmekö missä
supermarketti on, minkä perään pariskunta heti avuliaasti opasti reitin sinne.
Vähän myöhemmin tapasimmekin tämän rouvan mainitussa supermarketissa, joka ei
kuitenkaan ollut mikään kovin suuri kauppa. Kaupassa hän aloitti jutun kanssani
toteamalla, että he ovat aika vanhoja purjehtijoita. Olivathan he iäkkään
näköisiä, vaan enpä olisi uskonut ennen hänen seuraavaa lausettansa, miten
vanhoja he ovat. Hän selitti, että miehensä täyttää nyt marraskuussa 87 vuotta
ja hän itse on 83vuotias. He olivat lähteneet kolme vuotta sitten
Koillis-Englannista, minkä jälkeen miehensä oli joidenkin kavereidensa kanssa
ylittänyt heidän veneellänsä Atlantin. Rouva ei tykkää kovista keleistä, joten
hän oli tullut purjehtimaan vain Karibialle ja Bermudalle. Sen jälkeen
purjehdittuaan Azorien kautta takaisin Englantiin, hänen miehensä oli jälleen
purjehtinut Biskajan ylitse ja nyt he olivat siis Etelä-Portugalissa. Miehensä
kuulema tykkää kovasti purjehtimisesta, vaikka ikää onkin jo kertynyt, mutta hän
itse ei niinkään halua lähteä veneeseen, jos on kovia kelejä. Siinä sitä on
haastetta itse kullekin, miten jalka nouseekaan tuon ikäisenä purjeveneen
kannelle!
| Tutkittuamme satamaoppaista seuraavaa satamavaihtoehtoa, päädyimme ajatukseen, että Portugalin ja Espanjan rajan satamat olivat nyt hieman hankalat yläveden ajoituksen (satamat ovat joen suussa ja siksi vuorovesillä oli nyt taas merkitystä) ja syvyyksien vuoksi. Yön ylitse purjehduskaan ei kauheasti kiehtonut, kun olimme ajatelleet tässä vaiheessa matkaa siirtyä lyhyin päivätaipalein ja verkkojen olemassaolo teki pimeäpurjehduksen vähän epämielyttäväksi. Lopputuloksena Vilamourasta sopiva lähtöaika oli noin klo 5.30, jolloin ehtisimme Mazagoniin ennen illan pimeän tuloa. Matka olisi noin 70 mailia. Niinpä sunnuntai-iltana kävimme satamakonttorissa selvittämässä itsemme ulos eli maksamassa satamamaksut ja palautimme yhden kulkukortin. Toisen kulkukortin palautimme aamulla lähtiessämme yövartijalle satamakonttorin laiturissa ja näin saimme siitäkin panttirahan pois. |
 Vilamourassa vuokrasimme sunnuntaina polkupyörät ja pyöräillessämme löysimme mm. hedelmäpuita, jotka näyttivät appelsiinipuilta. |
Lähtiessämme oli tietenkin pimeää vielä muutaman tunnin ajan ja kalastusveneiden
valoja näkyi ulapalla, mutta rannan läheisyydessä emme ainakaan nähneet kovin
monia kalastusmerkkejä. Vilamourassa oleskelumme aikana oli kovemmat tuulet
jälleen hävinneet ja nyt olikin lähes täysin tyyntä ja maininkikin oli jo
ehtinyt tasaantua. Päivän mittaan tuuli virisi sen verran, että loppupäivästä
pääsimme jo purjeinkin. Se olikin hyvä, sillä noin 20 mailia ennen Mazagonia
alkoi olla pyydysten merkkejä ihan älyttömän paljon. Ajattelimme, että jos
ajamme verkkoon kiinni, niin purjehtiessa ei verkko kierry ainakaan potkuriin.
Tosin verkot ovat luultavasti niin syvällä, ettemme me niihin osu. Aluksi
koetimme jälleen kierrellä olettamiamme verkkoja, mutta tuntui
toivottomalta päätellä, mitkä merkit voisivat olla pareja tai samassa verkkojatassa.
Siispä purjehdimme niiden keskeltä siten, että kiersimme
itse verkkomerkit jonkin matkan päästä.
Mazagoniin tultuamme Ari meni jälleen suorittamaan sisäänkirjautumista
normaalit paperit mukanaan eli passit ja venetodistus. Hetken päästä hän tuli
takaisin ja totesi, että nyt tarvitaankin lisäksi veneen vakuutuspaperia. No,
onneksi sekin oli mukana (olimme pyytäneet vakuutusyhtiöltä englanninkielisen
vakuutustodistuksen). Tähän mennessä sitä ei oltu kysytty, mutta Mazagonista
eteenpäin kysyttiin lähes joka satamassa. Samalla kävi ilmi, että itse asiassa
satamakonttori oli juuri sulkeutumassa, mutta he lupasivat odottaa Arin
takaisintulon ja selvittää meidät sisälle. Lisäksi nyt vasta muistimme ja
tajusimme, että kun taas olemme Espanjassa, niin kellohan onkin jo tunnin
enemmän eli nyt elämme jälleen vain yhden tunnin jäljessä Suomen ajasta.
Mazanonin kaupungista/kylästä emme paljoa nähneet; iltakävelyllä emme edes
löytäneet sopivaan paikkaa pikku iltapalalle ja jouduimme palaamaan veneelle
sämpylän pariin. Aamulla Ari etsi aikansa ennen kuin löysi leipää, varsinainen
keskusta on joko jossakin kauempana tai sitten se on tosi pieni. Suihkutilat
olivat jälleen melkoisen uudet ja tosi siistit (EU-rahaako on upotettu aika
rutkasti Portugalin ja Espanjan marinoihin).
| Tiistaiaamuna lähdimme matkaan heti kohta päivän valjettua; tietysti taas satamakonttorissa käynnin jälkeen, jossa saimme kulkukortin pantin takaisin. (Täällä yleensä kaikki laiturit ovat lukittujen porttien takana ja kulkukortti on yritettävä muistaa pitää aina mukana.) Nyt yritimme välillä purjehtia, välillä ajoimme koneella, kun edelleen tuulet olivat melko heikkoja. Yleensä tuulet voimistuvat vasta iltapäivästä ja sitten ne saattavatkin voimistua melkoisen nopeasti ihan reippaiksi (20 solmua eli reilu 10 m/s), liekö merituulta. Tällä kertaa vuorossa oli edellistä lyhyempi päivämatka Chipionaan noin 32 mailia. |
 Viimeaikojen paikat ja seuraavat suunnitellut kohteet |
Chipionan marinassa väitettiin vettä olevan 3 metriä, mutta aloin ihmetellä, kun
saavuttuamme oli lähes ylävesi ja kaiku näytti vain reilua 4 metriä.
Laskeskelin, että alavedellä meille sillä paikalla, missä olimme, jää allemme
vettä alle kaksi metriä. Kävimme kysymässä asiaa satamakonttorista, missä meille
vaan vakuuteltiin, ettei ole mitään ongelmaa, vettä on 3 metriä. Asia vaivasi
niin paljon mieltä, että alaveden lähestyessä mittasimme puoshaalla sen hetkistä
syvyyttä, joka oli silloin enää reilut 2 metriä. Kaikukin kyllä näytti
vastaavaa, mutta olimme jo epäilleet, että kaikumme näyttää väärin. Emme oikein
voineet muuta kuin odottaa, mitä tapahtuu ihan alavedellä. Pohjan tiesimme
olevan vaan liejua, joten veden vähyydestä ei siinä mielessä ollut ongelmaa,
mutta pohdimme seuraavan päivän poislähdön onnistumista. Loppujen lopuksi
upposimme illalla ilmeisesti noin 10 senttimetriä liejuun, mutta pehmeässä
liejussa sitä ei edes huomannut.
Chipionassa kaupungilla kävellessämme ihmettelimme, miten kaikki paikat
tuntuivat olevan kiinni, emmekä löytäneet edes avoinna olevaa ruokakauppaa. Vain
rannan läheisyydessä oli ihmisiä. Vähän joka paikassa olen aina utelias
katsomaan, millaisia kirkot ovat sisältä. Niinpä nytkin nähdessäni ison
rakennuksen, joka vaikutti kirkolta, kiersin sitä etsien avointa ovea. Löysin
vähän sivusta yhden portin pielestä oven ja vaikka Ari oli sitä mieltä,
ettei se ole oikea ovi, niin meninpä vaan sisälle. Totesin heti, että ovi vei
vaan jollekin täysin aidatulle pihalle ja jotenkin tulin perässäni sulkeneeksi
oven. Hetken meinasi jo paniikki iskeä, miten pääsen ulos, kunnes löysin
nappulan, josta ovi aukesi. Ari totesikin minulle, ettei aina tarvitsisi joka
paikkaan pistää nenäänsä! En päässyt selville, oliko kysymyksessä kirkko vai
jokin muu rakennus.
Tultuamme takaisin marinaan kysyimme yhdeltä englantilaiselta veneilijältä,
tietääkö hän, missä olisi ruokakauppa. Hän kyllä tiesi useammankin, mutta totesi
kaikkien olevan kiinni sinä päivänä, koska oli jokin yleinen vapaapäivä
(juhlapäivä). Olinhan minä toki jokin aika sitten lukenut asiasta ja todennut,
että täytyy muistaa se, mutta eipä vaan tullut tuona päivänä mieleen. Niinpä
kauppakäynti täytyi jättää seuraavaan aamuun ennen lähtöämme. Aiemmin olimme
olleet useita päiviä vähän joka paikassa, mutta nyt meillä oli menohalua
eteenpäin ja tässä vaiheessa satamat olivat enemmän pelkkiä yön ylitse
nukkumispaikkoja. Seuraavana päivänä lähdimme pois vähän alaveden jälkeen,
emmekä juuttuneet liejuun, sillä satama-allas syveni heti laiturista lähdön
jälkeen.
Keskiviikon 13.10. matkana oli 19 mailia Gadiziin, joka taittui jälleen heikossa
tuulessa koneella ajaen. Satamakonttori ei ollutkaan nyt päivällä auki (noin klo
14.30) ja ihmettelin Arin tultua takaisin veneelle, miten hän pääsi portista
laiturille (sisäpuolelta portit saa yleensä auki ilman kortteja tai avaimia). No
hän oli hypännyt laiturille, kun laiturimme oli heti rantaseinämän vieressä ja
oli vielä ylävesi niin, ettei ponttoonilaiturimme ollut kauhean alhaalla.
Satamakonttori aukesi klo 16 ja niinpä päätimme mennä rantaravintolaan syömään.
Ravintola on vähän turhan hieno sana, lähinnä se oli pikkubaari. Menua
kysyessämme mies näytti vaan kylmätiskissä olevia kaloja ja kehotti siitä
valitsemaan. Me pyysimme jotakin hyvää ja kysyimme hintaa. Hän kävi keittiön
puolella ja kertoi 14 eurolla laitettavan meille molemmille valikoiman eri
kaloja. Lounaamme oli sitten neljää eri kalalajia friteerattuna, joista parin
nimet löysimme sanakirjasta, mutta osasta ei ollut aavistustakaan, mitä ne
olivat. Osa oli tosi hyviä, osa mauttomampia. Ari totesi, ettei suomalaisen
muikun tasoa löydy mistään. Satamakapteenin tultua paikalle ja Arin hoideltua
paperiasiat, kävi myös ilmi, että portin lukko oli rikki ja siis turhaan olimme
hyppineet laiturille reunalta; porttikin olisi ollut auki, mutta olimme niin
tottuneet lukittuihin portteihin, ettei meille tullut edes mieleen kokeilla
porttia sisään tullessamme!
Gadizin kaupungilla kävelimme pari tuntia. Kaupunki oli melko pimeä korkeine
taloineen ja kapeine katuineen, mutta se vaikutti ihan mukavalta kaupungilta.
Ihmettelimme, miten siesta oli vasta loppumassa, vaikka kello oli noin 17-18.
Pohjois-Espanjassa ja Portugalissa oli ollut erilaiset siesta-ajat ja nyt täällä
etelässä tuntuu taas olevan omat aikansa.
Seuraavana aamuna torstaina 14.10. starttasimme heti klo 8 jälkeen, jolloin oli
vielä vähän aikaa pimeää. Tuuli oli heikohko ja matkamme eteni vuorotellen
purjehtien ja sitten taas välillä koneella. Tuulen suunta on ollut jo pitkään
lännen-pohjoisen puolelta eli meille usein täysmyötäistä. Luonnonsatamia täällä
ei juurikaan ole ja marinoitakin sen verran harvassa, että täytyy valmiiksi
miettiä mihin marinaan illaksi aikoo ehtiä. Kun emme halua uuteen satamaan mennä
pimeällä, joudumme aina pitkin päivää tarkkailemaan nopeuttamme ja heikolla
tuulella emme malta lipua purjein, vaan ajamme koneella. Tosin mainingissa
heikolla tuulella purjehtiminen olisikin lähinnä purjeiden läiskyttelyä. Päivän
aikana alkuiltapäivästä tuuli jälleen yltyi 10-12 m/s. Nyt olimme niin
matalassa vedessä (alle 20 m), että aallokko oli melkoisen lyhyttä ja
keikuttelevaa. Kun tuuli oli vielä aivan takaa, ajaminen oli aika tarkkaa
puuhaa.
Päivään sisältyi ainakin kolme mieleenpainuvaa tapahtumaa. Delfiinit tulivat
jälleen muutaman päivän tauon jälkeen vierellemme ja nyt ne olivat aiempaa
isompia. Osalla oli poikaset mukanaan. Jotkut niistä hyppivät tosi komeasti ja
paras hyppy lie ollut ainakin 3 metrin korkeuteen. Iltapäivästä aloin katsella,
mitä tummaa häämöttää etuoikealla kaukaisuudessa. Lopulta tajusin, että siellä
näkyy Afrikka. Silloin tuli uskomaton tunne, että me siis todella olemme omalla
purjeveneellä Afrikan lähellä. Totesimme, että pitkä matka on tultu ja aikaa
kulunut siitä hetkestä noin 20 vuoden takaa, kun lähdimme Saimaalla Suvisussu
I:llä Himalansaaren laiturista ensimmäiselle viikon purjehduslomallemme. Vielä
ennen satamaan pääsyämme sivuutimme historiallisen Trafalgarin niemen, missä
Englannin laivasto amiraali Nelsonin johdolla vuonna 1805 kävi kuuluisan taistelunsa
ranskalais-espanjalaista laivastoa vastaan. Näissä tunnelmissa saavuimme Barbateen, joka on viimeinen marina Atlantin puolella
ennen Gibraltarin salmea. Päivän matka oli noin 39 mailia.
Gibraltarin salmen läpimenon aikataulua täytyy ihan todella miettiä ja
tarvittaessa odotella sopivaa keliä. Välimeren suuremman haihtumisen vuoksi
jatkuvasti on virtaa itään päin. Sen lisäksi vuorovesi aiheuttaa välillä virtaa
itään, välillä länteen. Suurimmillaan näiden yhteisvaikutuksesta länteen päin
voi olla 3 solmun virta ja itään 5 solmun virta. Jos virta ja aallokko sattuvat
vastakkain, meri voi olla hyvin kummallisen näköinen ja siinä voi olla
voimakkaita vesipyörteitä ja terävää aallokkoa. Kuuleman mukaan keli salmessa
voi olla sellainen, että siitä ei kerta kaikkiaan pääse läpi heikkotehoisella
moottorilla (=purjeveneellä). Kartoissa ja pilottikirjoissa on kyllä tarkat
ohjeet, mihin aikaan missäkin kohdassa on minkin suuntainen virta.
| Nyt tuulet olivat suotuisia eli lännen puolelta ja päädyimme lähtemään siten, että alkumatkasta on vielä vastavirtaa, mutta ennen kapeinta kohtaa virta ehtii kääntyä myötäiseksi. Mukavasti tämä suunnitelma onnistuikin. Vastavirtaa kesti ehkä puolitoista tuntia ja silloin nopeutemme oli vain 2-3 solmua, mutta sitten myötävirralla saavutimme yli 8 solmun nopeuden. Sivuutimme koko matkamme ja samalla Manner-Euroopan eteläisimmän pisteen Tarifan niemen kohdalla. Afrikan puolelta näkyi todella korkeita vuoria ja lopulta Gibraltarinkin jylhä vuori ilmestyi näkyville. |
 Ennen Gibraltaria maisemat muuttuivat kovin karuiksi hiekkamaiksi. |
| Gibraltarille tullessa täytyy käydä näyttämässä passit ja selvittää ihan viranomaisille maahantulomuodollisuudet. Nautical-kirjassa (=satamaoppaassa) sanotaan, että kolmesta marinasta yksi (Queensway Quay Marina) hoitaa faksilla maahantulomuodollisuudet, mutta onneksi otin etukäteen VHF:llä marinaan yhteyttä ja kysyin, onko siellä tilaa. He nimittäin kehottivatkin menemään itse selvittämään maahantulomuodollisuudet ennen marinaan tuloa. Tämä selvitys tapahtui kyseisestä marinasta vähän pohjoisempana olevien marinoiden läheisyydessä (Waterportissa). Sieltä saimme lapun, että selvitys on tehty (passit ja venepaperi näytetty) ja kyseisessä lapussa luki, että jos menee maihin ilman tätä maahantuloselvitystä, niin siitä annetaan 100 punnan (=150 euron) maksu. |
 Siellä se Gibraltar siintää. |
Sitten ajoimme takaisin Queensway Quayn Marinaan, jossa meidät
opastettiin marinan väen toimesta laituriin ja avustettiin kiinnittämään vene.
Tämän jälkeen sitten kirjauduttiin vielä marinaan sisälle. Näihin puuhiin
menikin aikaa varmaankin puolitoista tuntia ja totesimme, että vaikka luulimme
olevamme hyvissä ajoin perillä (päivämatka 39 mailia), niin jo meinasi pimeä
ehtiä tulla ennen kuin kaikki oli hoidettu.
Queensway Quayn Marinaan ollaan aikeissa tehdä joitakin muutoksia, mm. siirtää
aallonmurtajaa ja lisätä laitureita, minkä vuoksi he aluksi lupasivat meille
varmasti laituripaikan vain 3 vuorokaudeksi, mutta nyt olemme olleet jo viisi
yötä eikä ainakaan vielä kukaan ole kehottanut poistumaan tai vaihtamaan
paikkaa. Ari tosin kävi eilen tiistaina itse jo kysymässä, voisiko paikkaa
vaihtaa, kun tällä paikalla käy aikamoinen keikutus ohikulkevien veneiden
(lähinnä kai luotsiveneet aiheuttavat pahimmat aallot) ja eilen voimistuneen
merenkäynnin vuoksi. Aallonmurtajat näyttävät kyllä olevan ihan hyvin suojana,
mutta kun niistä osa on kelluvaa ponttoonia, niin ei ne estäkään kokonaan
keinuntaa. Heillä ei kuitenkaan ollut osoittaa muuta paikkaa, eikä viitsitty
lähteä katsomaan muita marinoita, kun niissä on taas Nauticalin mukaan veden
syvyys vähän sitä sun tätä (2,1 m tai alle). Nauticalissa
tämäkin on kyllä kehuttu suojaiseksi satamaksi.
Täällä Gibraltarilla olemme nyt siis olleet perjantaista 15.10. asti. Olemme
hoidelleet monia asioita, tehneet hankintoja ja tutustuneet paikkaan. Lauantaina
aamupäivällä tutustuimme venetarvikevalikoimiin. Englannissa ollessamme olimme
tehneet joitakin hankintoja, mutta muutamia tarpeita on ilmaantunut matkan
varrella ja jotakin emme arvanneet Englannista ostaa, kun emme oikein tienneet
rahavarojemme riittävyyttä tämän reissun ajaksi. Nyt päätimme hankkia vara-VHF:n
(paristokäyttöinen veneen akusta riippumaton) ja säätietojen vastaanottoa varten
monien matkan aikana hyväksi kehuman Navtexin. Lisäksi vanha maailmanradiomme
oli alkanut matkamme aikana kohista ja kuulua heikosti. Näitä siis
tutkimme lauantaina ja maanantaina ostimme ne. Nyt saamme siis jälleen kuulumaan
ihan mukavasti Suomenkin radion lähetykset.
| Lauantaina iltapäivällä nousimme kaapelivaunulla ylös Gibraltar Rockille. Lauantaiksi sattui kaunis aurinkoinen sää ja näkymät olivat sieltä upeat joka puolelle, niin Afrikkaan kuin Välimerellekin. Gibraltarin kuuluisia apinoita näkyi lukuisia. Alaspäin kävelimme ja sen tunsinkin seuraavana päivänä jaloissa; ei matkan pituuden takia vaan siksi, että jotenkin jalkoja tuli jännitettyä koko ajan alaspäin tullessa. |
 Isompia ja pienempiä apinoita |
| Sunnuntain vietimme ihan veneellä oleskellen (pyykkiä pesten ja lukien) ja vähän kävelyllä käyden. Maanantaina sitten teimme edellä mainitut hankinnat ja sen jälkeen kävelimme Espanjan puolelle. Raja menee ihan lähellä ja juuri ennen rajaa on Gibraltarin lentokenttä. Kulku Espanjaan tapahtuu lentokentän poikki ja jouduimmekin hetken odottamaan, kun yksi lentokone nousi; muuten ei ole kauhean monia lentovuoroja päivässä. Kiitorata ei ole kovinkaan pitkä, onhan Gibraltar hyvin kapea niemi (koko Gibraltarin pinta-ala on alle 6 km2) ja kiitorata onkin pengerretty osittain mereen. Rajan ylityksessä ei ole muita muodollisuuksia kuin, että passia täytyy vilauttaa. Välillähän raja oli kokonaan suljettu 13 vuotta vuodesta 1969 alkaen ja silloin Gibraltar oli ikäänkuin saari. Tiistaina Ari kävi uudelleen Espanjan puolella rautakaupassa ja muiden pienten hankintojen vuoksi. Loppuosa tiistaista ja tänään keskiviikkona aika kuluikin sitten Navtexin asentamisessa kaikkine johdon vetoineen takakaiteesta antennilta sisälle veneeseen. |
 Gibraltarin Rockilta (yli 400 m korkea) näkymä kaupunkiin. Vastapäätä on Espanja ja oikealla meren päällä osa kiitorataa. |
Täällä kaivettiin taas punnat esille ja
sitten taas Espanjan puolella käydessä eurot niin, että nyt on ollut koko ajan mukana sekä puntia että euroja.
Tosin kyllä täällä eurotkin kelpaavat, mutta esimerkiksi venetarvikeliikkeessä
he sanoivat suoraan antavansa eurolle vähän virallista kurssia heikomman hinnan.
Nyt onkin
pidettävä aina mielessä kummasta valuutasta on kysymys; onhan 1 punta noin 1,5
euroa. Välillä meinaa unohtua tuo suhde ja ajattelemme jonkin tuotteen olevan
halvan ennen kuin jälleen muistamme kertoa sen 1,5:llä. Monet tuotteet tosin
ovat täällä puntina saman mitä olemme Espanjassa ja Portugalissa tottuneet
maksamaan euroina eli kallista on (kuten oli Englannissakin). Tuo
elektroniikkapuoli on kuitenkin täällä naapurimaita halvempaa. Satamamaksu ei ole lähelläkään
Englannin hintoja; siellä ne olivat oli 15-20 puntaa, nyt täällä alle 8 puntaa, vaikka
lokakuu lasketaan täällä vielä kesäajaksi. Vesi ja sähkö laskutetaan
erikseen kulutuksen mukaan. Gadizissa olimmekin yhden
englantilaisveneen miesten kanssa juttusilla ja he kertoivat, että heille on
paljon halvempaa pitää venettä Espanjassa ja lentää välillä sinne purjehtimaan
kuin pitää venettä Englannissa. Siellä etelärannikolla vuosimaksu marinapaikasta
olisi heille noin 1500 puntaa, siihen nostot ja laskut ja talvipaikat päälle, huh huh. Suomen hinnat (ainakin Saimaalla) ovat
jotakin ihan muuta.
Yksi meitä ilahduttanut juttu oli se, että täällä saimme nyt myös aiemmassa jutussani mainitsemani autopilottiongelman
kuntoon, toivottavasti lopullisesti. Maanantaina löysimme Raymarinen huollon ja
siellä oleva kaveri otti asian heti hoitaakseen. Meiltä oli vielä muutama päivä
sitten katkennut pilotista hihna, jonka tilalle Ari sitten illalla oli vaihtanut
uuden hihnan, minkä olimme ostaneet varmuuden vuoksi Portsmouthista Englannissa.
Tämä huollon kaveri oli sitä mieltä, että pilotissa täytyy olla jotakin
sellaista vikaa, että sen saa tehdas tutkia, koska hän ei ole koko 16 vuoden
työuransa aikana ennen kuullut, että hihna katkeaisi (ne ovat vaan vanhuuttaan
kuluneet ja venyneet). Hän otti tehtaalle yhteyttä ja sanoi seuraavaksi aamuksi
hommaavansa meille kokonaan uuden pilotin. Tiistaiaamuna sen saimmekin ja
lisäksi vaihtamamme hihnankin tilalle uuden varahihnan. Tämä siis kaikki
takuuseen. Lopuksi hän toivotteli meille parempaa onnea uuden pilotin kanssa -
toivotaan tosiaan, että nyt kaikki olisi kunnossa. Taisikin olla ihan hyvä
juttu, ettei odottamamme Lissabonin kaveri koskaan tullut veneellä käymään.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että huomenna torstaina jatkamme matkaa. Säiden pitäisi
viikonlopuksi jälleen lämmetä ja tuulet ovat mitä ovat (voi olla vastatuulta), eivät
kuitenkaan pitäisi olla kovia. Ajatuksissamme on ensin reilu 20 mailin matka Esteponaan,
minkä jälkeen jäljellä olisi vajaa 35 mailia Malagan seutuville Benalmadenaan. Sieltä
toivomme saavamme hyvän paikan pariksi viikoksi; ovathan Jussi ja Raila tulossa
reilun viikon kuluttua tänne etelään meidän iloksemme - ja kaiketi omaksi
ilokseenkin.
P.S. Tämän jutun nettiin laittaminen on vähän viivästynyt, joten tässä vielä
pieni täydennys. Kunnon juttu tulee myöhemmin tarkemmin.
2.11.2004 Fuengirola (Välimerellä Espanjan aurinkorannalla)
Torstaina 21.10. lähdimme suunnitelman mukaisesti Esteponaan ja sitten
perjantaina Benalmadenaan, missä oleskelimme viikon verran. Torstaina 28.10.
tulivat Raila ja Jussi ja perjantaina 29.10. siirryimme heidän kanssaan tänne
Fuengirolaan. Täällä olemme nyt ainakin tämän viikon perjantaihin 5.11. asti.