| Nyt olemme olleet täällä Almerimarissa jo reilut 2 viikkoa ja päivät ovat kuluneet nopeasti. Sää on jatkunut aurinkoisena, joskin jonakin päivänä on ollut vähän pilviäkin, mutta edelleenkään sateita ei ole ollut. Jännä nähdä, alkaako jossakin vaiheessa sateet vai onko koko talvi näin poutainen. Luonto on kyllä niin kuivaa hiekkamaata, että siitä voi päätellä, ettei täällä paljoa sada. Lisäksi yksi merkki vähistä sateista voi olla sekin, että polkupyörät ovat ilman lokasuojia. Suomen syksyssä sellaisilla pyörillä ei kyllä tekisi mitään. Ari on koettanut hankkia meille lokasuojia, mutta niitä ei vaan tunnu löytyvän mistään. Saa nähdä, löytyykö sitten, kun joskus menemme käymään Almeriassa. Lähes joka päivä olemme käyneet pyöräilemässä, välillä 25-30 km, välillä lyhyempiä lenkkejä. Muuten päivät ovat kuluneet minulla mm. kuvagallerioiden teossa ja leipomaankin olen ryhtynyt, kun kaupan kahvileivät alkoivat kyllästyttää (leipomisesta vähän lisää tuonnempana). Ari on puuhaillut veneen huoltohommissa: muutaman riman lakkaaminen, vinssien purkaminen ja huoltaminen (kyllä ne niin likaisia olivatkin, että ihme, miten ne ovat enää toimineetkaan). Ari tässä totesi, miten mukavaa noita huoltohommia on nyt tehdä, kun ulkona on lämmintä, eikä ole kiirettä, kuten tavallisesti veneen kevätkunnostusaikaan. Ari on käynyt välillä aamulenkillä ja tietysti olemme lukeneet (kirjavarasto hupenee, mutta ei vielä lopu). Viimeksi oletin, ettei täällä olekaan muita suomalaisia paikalla, mutta on täällä kahdessa veneessä väkeä, yksi vene lienee täysin tyhjä. Toisen veneen väkeen Tuomoon ja Irmaan (s/y Carmencita, Swan 37) olemme tutustuneet. Carmencitan kippari Tuomo on elänyt vene-elämää jo 12 vuotta. Vuoden Karibian reissun jälkeen hän palasi veneellä Suomeen 90-luvun alkupuolella, mutta on sen jälkeen viettänyt talvet joko Välimerellä tai Kanarialla. Toki hän muuten on käynyt Suomessa. Muutamasta päivästä kertoilen seuraavaksi vähän tarkemmin. |
 Almerimarista pohjoiseen matkalla El Ejidoon tai ostoskeskukseen edessä on aina iso mäki, jonka varrelta tässä näkymä etelään, kohti Almerimaria. |
 Samasta paikasta näkymä länteen. Vaaleat läiskät ovat kaikki kasvihuoneita ja keskellä olevat rakennukset ovat koulu. |
|
Torstaina 18.11. aamulla Ari pyöräili ensin ostoskeskukseen (7 km:n päähän)
ostamaan minun pyörääni uuden sisärenkaan, jonka hän oli jo kerran paikannut ja
taas se oli aamulla tyhjä. Minä kokosin kuvagallerioihin kuvia. Iltapäivällä
lähdimme pyöräilemään rannan suuntaista hiekkauraa itään päin. Ensin
suuntasimme läheiselle luonnonsuojelualueelle. Alueella on lampi, jonka
vesi on kaiketi suolaista, sillä laguunin (lammen) ympärillä maanpintakin on suolan
valkaisemaa. Lammella on runsas lintuyhteisö, jossa meitä ilahdutti erityisesti
nähdä haikaroita ja flamingoja. Jatkaessamme matkaa itään päin, kulku-ura
välillä heikkeni, mutta kun se sitten taas parani, niin päätimme jatkaa matkaa.
Kartan mukaan eräässä niemessä olevan majakan kohdalta lähtee tie pohjoiseen ja
sitä kautta pääsisimme kiertämään takaisin Almerimariin. Pyöräilymme oli välillä
melkoista mukeltamista pehmeässä hiekassa ja lopulta oli niin pehmeää, että
pyörän työntäminen oli ainut mahdollisuus edetä. Majakka näytti olevan jo aika
lähellä, mutta lopulta etenimme pyöriä työntäen noin 5 km (meillä oli käsi-GPS
mukana, mistä näimme matkan). Emme olleet arvanneet matkamme kestävän näin kauan
ja asumattomilla seuduilla; meillä ei ollut juotavaa mukana, hiki valui ja
lopulta aloimme jo epäillä pimeän yllättävän meidät. Eksymisvaaraa ei toki
ollut, olimmehan tulleet koko ajan vain rannan suunnassa, mutta meitä ei
todellakaan kiehtonut ajatus lähteä takaisin päin pyörää työntäen; oli se sen
verran kovaa hommaa. Majakalle
ehdimme kuitenkin ennen pimeää ja vielä takaisin Almerimariinkin. Loppumatkamme
kulki keskellä kasvihuoneita, joita tässäkin kohdassa ulottuu useiden
neliökilometrien alueelle. Koko reissulle tuli pituutta noin 25 km ja aikaa
kului lähes 3 tuntia. Se oli arvaamaamme rankempi, mutta monia uusia kohteita
(=erinäköistä luontoa) näimme ja hyvältä tuntui sen jälkeen suihku. |
 Luonnonsuojelualueen lampi (tässä kuvattuna toisella pyöräilylenkillä pohjoispuolelta). |
 Tällaista kulkua jatkoimme sitkeästi 5 km! |
|
 Majakan luona luonto oli tällaista: hiekkadyynejä ja pieniä lamperoita, kauniita heinäkasveja. |
| Lauantaina 20.11. suuntasimme ostarille ostamaan leipomisvälineitä. Pullaa olin jo leiponut, mutta samalla olin huomannut erilaisia puutteita. Kardemummaa olin etsinyt jo Ranskassa, missä sitä ei ollut ja nyt ostarin superhypermarketistakaan sitä ei löytynyt. Ari oli aiemmin kysynyt kardemummaa lähimarketista, mutta siellä myyjä ei ollut koskaan edes kuullutkaan moisesta aineesta. Korvapuustien leipomista varten ajattelin ostaa kaulimen, mutta sitäkään löytynyt. Kotoa lähtiessä olin pohtinut, otanko sähkövatkaimen mukaan, mutta silloin ajattelin, etten tarvitse sitä. Nyt kuitenkin teki mieli leipoa kääretorttua tai kakkua, joten ajattelin mennä kauppaan ja ostaa sähkövatkaajan. Vaan eipä se ollutkaan niin yksinkertainen juttu. Sen enempää marketissa kuin kodinkoneliikkeessäkään ei ollut vatkaajaa. Oli ainoastaan yksi malli, johon kuului kulho telineineen. Se tuntui kuitenkin liian suurelta veneeseen. Emme voineet muuta kuin ihmetellä, eivätkö paikalliset leivo lainkaan kotona. Kaupassakin jauhot ovat korkeintaan 1 kg:n pusseissa. Ostarilta löysimme sentään pullasudin ja muovisen vatkauskulhon (pullataikinan olin tehnyt kattilassa). |
 Ostarin markettia oli jo koristeltu jouluiseksi. Keskellä telineissä roikkuu ilmakuivattuja kinkkuja runsain määrin. Vasemmassa laidassa on kaksi vartijaa, joita marketissa tuntui olevan lukuisia. Useampaa kuvaa en saanut otettua, kun toinen vartija tuli ystävällisesti kieltämään kuvaamisen. |
| Sunnuntaina 21.11. kävimme ensin täällä marina-alueella viikoittain olevilla markkinoilla. Ne ovat lähinnä kirpputori, jossa myyjinä on niin veneilijöitä kuin paikallisiakin. Myytävänä on käytettyjä vaatteita, käytettyjä ja taitaa olla uusiakin venetavaroita, kortteja, kirjoja, "antiikkia" ym. Viikko sitten Ari löysi hyvät upouudet köydet, mutta tällä kertaa tulimme tyhjin käsin takaisin. Sen jälkeen hyppäsimme jälleen pyörien selkään ja suuntasimme tällä kertaa rannikkoa länteen päin. Aiemmin olimme jo käyneet lähimmässä kylässä Guardias Viejasissa, mutta nyt jatkoimme eteenpäin Balermaan ja sieltä palasimme Matagordan kautta takaisin. Nämä tuntuivat olevan kaukana turistipaikoista. Paluumatkalla kuljimme jälleen halki kasvihuonemaailman. Tämä pyörälenkkimme oli noin 30 km ja nyt oli vesipullokin mukana. |
 Matagordan syrjäkatua |
| Torstaina 25.11. lähdimme aamulla (= ennen klo 11, meidän aamumme tuppaavat vähän venähtämään) edelleen kauniissa säässä pyöräilemään. Suuntasimme reilun 10 km päässä olevan lähikaupunkimme El Ejidon pohjoispuolella kohoaville vuorille. Nousuun lähtiessämme mielessäni oli aiempi hikinen nousu Mijakseen, mutta tällä kertaa tuntui kuin nousua ei olisi ollut yhtä paljoa. GPS:n mukaan kuitenkin nousimme yli 460 metrin korkeuteen eli korkeammalle kuin Mijaksessa. Täytyy todeta, että joko nousu oli loivempi tai sitten kunto on kohentunut. Pienessä Daliaksen kaupungissa käännyimme ympäri ja laskettelimme takaisin. Paluumatka olikin lähes pelkää alamäkeä. Mukava retki, matkaa tuli noin 40 km. Näin me Suomen talvea varten koetamme hankkia hiihtokuntoa ja tutustumme ympäristöömme. |
 Karua ja kuivaa on vuoristossa, mutta omalla tavallaan kaunista. Tällä kertaa tie oli hyvää asfalttitietä. |
Torstai-illaksi meillä oli vielä lisää
ohjelmaa. Täällä pohjoismaalaiset kokoontuvat joka torstai-ilta yhteen
ravintolaan pariksi tunniksi rupattelemaan tapas-lautasten ääreen. Mainitsemani
toisen veneen (Carmencita) suomalaiset olivat olleet siellä jo edelliselläkin
viikolla ja pyysivät
meidätkin sinne mukaan. Ensin poikkesimme heillä kylässä; veneilijöistä on
aina mielenkiintoista tutustua toisten veneisiin. Sitten menimme yhdessä
pohjoismaalaisten iltaan, jossa oli paikalla noin 25-30 henkeä. Lähinnä minua
istui ruotsalaisia, joiden kanssa vaihdoimme kuulumisia matkojemme kulusta ja
jatkosuunnitelmista. Tavallisesti kun purjehdimme Ruotsissa, käytän ruotsia,
mutta nyt tuntuu, että englanti on ollut jo niin kauan käyttökielenä, että
yritin aluksi käyttää sitä. Mutta kuten tavallisesti ruotsalaisten kanssa, joku
tietysti kysyi, osaanko ruotsia ja sen jälkeen keskustelu jatkui vain ruotsiksi.
Kyllähän ne ruotsinkin sanat siitä vertyivät, vaikka oma vaikeutensa on aina
ykskaks vaihtaa kieltä. Vaikka en ollut maininnut ammattiani, niin esille tuli
myös ruotsalaisrouvan jostakin paikallisesta lehdestä lukema koululaitoksesta
tehty tutkimus. Siinä Espanja oli pärjännyt huonosti, mutta Suomi oli ollut joko
ykkönen tai kakkonen, Ruotsi oli ollut sijalla 14. Hän ei muistanut, mikä
tutkimus se oli (liekö ollut jälleen Pisa-tutkimus?). Mukavia ihmisiä he olivat ja
eiköhän heidänkin kanssaan istuta iltaa vielä monet kerrat. Hekin ovat kaikki täällä
talven ylitse, ja samalla tavalla kuin me, käyvät joulun aikaan kotimaassaan.
Eilen lauantaina 27.11. paistoin perinteiseen tapaani 1. adventiksi ensimmäiset
joulutortut. Torttutaikinaa löytyi valmiina kaupasta, mutta luumusose täytyi
itse keittää luumuista. Illalla Carmencitan väki istui meillä
rupattelemassa pari tuntia. Tänään sunnuntaina erään norjalaisveneen rouva järjesti kaikille
pohjoismaalaisille adventin kunniaksi laiturilla veneensä luona
glögitilaisuuden. Hänellä oli tarjolla pullaa ja piparia ja muutakin pientä
hyvää. Carmencitan väen mukana tutustuimme myös toiseen oululaiseen
pariskuntaan, jotka asuvat talviajan parinkymmenen kilometrin päässä olevassa
kaupungissa/kylässä. Glögien jälkeen me suomalaiset istuimme vielä pari tuntia
Carmencitan sitloorassa (=istuinkaukalossa) ja ihmettelimme, miten lämmintä
edelleen on, vaikka on lähes joulukuu.
Kun meillä on ollut koko ajan kesäsäätä, niin tuntuu hieman vaikealta kuvitella,
että vajaan kolmen viikon kuluttua olemme Suomessa talven keskellä. Sitä ennen
meillä on vielä suunnitelmissa vuokrata auto ja katsella ainakin Espanjan
itäosaa ja ehkä Etelä-Ranskaa sekä käydä ottamassa tuntumaa talveen Sierra
Nevadan vuoristossa. Muuten jatkuu veneen kunnostushommat pikku hiljaa ja
pyöräily on tietysti säännöllisessä ohjelmassa.
P.S.
Lauantaina 20.11. Necesse, jonka näimme viimeksi Lissabonissa, lähti Kanarialta Atlantin ylitykseen, joka
kestänee noin 3 viikkoa (tai voi viedä enemmänkin) ja tiistaina 23.11. Serenada
saapui Atlantin ylitse Brasiliaan Rio de Janeiroon. Mukava on aina välillä
kuulla heidänkin matkansa edistymisestä.