29.6.2004 Torhamn (Etelä-Ruotsissa, Karlskronasta itään)

Juhannuspäivänä 26.6. päätimme edelleen jäädä Kalmariin odottelemaan s/y Roxannen saapumista. Parin tuulisen päivän jälkeen keli oli nyt hyvä ja aamupäivän aikana satama tyhjeni lähes täysin niistä kymmenistä veneistä, jotka olivat siellä tuulta pitäneet. Juhannuspäivänä kaupunki oli edelleen hyvin kuollut ja sataman polttoaineasemakin oli auki vain klo 10-12. Kävimme tankkaamassa ja palasimme takaisin paikallemme. Nyt kun aikaa oli, saimme lopultakin yhden veneen kevätkunnostuksessa tekemättä jääneen homman tehtyä eli pestyä ja vahattua veneen kannen ja istuinkaukalon. Kävelyllä ihmettelimme, miten mahdottoman paljon puistoissa ja vähän joka paikassa on kaneja. Yhdellä kertaa saattoi näkösällä olla jopa 17 kania! Emme ole tällaista ilmiötä aiemmin nähneet. Kalmarin satamassa on viime kesänä valmistunut satamarakennus, jossa on jopa satamamaksuun kuuluva sauna. Pari kertaa ehdimme siitäkin nauttia, mutta sitten juhannusaattona se olikin jollakin tavalla rikki eli juhannussauna jäi saunomatta.

Sunnuntaina 27.6. heti kohta puolenpäivän jälkeen Roxanne-vene saapuikin yön yli purjehdittuaan ja heidän kanssaan istuessa menikin lähes koko loppupäivä. Saimme heiltä karttoja ja satamaoppaita lainaksi. Lisäksi he olivat keränneet meille Espanjan ja Portugalin esitteitä, joita nyt olemme lueskelleet ja tutustuneet niiden avulla esim. eri satamiin ja  talvehtimispaikkoihin. Kiitollisia olemme Sepolle, Lealle ja Antille myös heidän asiantuntevista neuvoistaan ja vinkeistä matkaamme ajatellen.

Hyvää oli tehnyt olla useampi päivä paikalleen. Tekemisen puutetta ei ollut ja ehkä tässä vieläkin omalla tavallaan lepäiltiin pois lukuvuoden väsymystä ja kiirettä. Kuitenkin nyt näin monen paikallaan olopäivän jälkeen alkoi jo selvästi poltella halu lähteä taas liikkeelle ja eteenpäin.

Kalmarin vanhaa kaupunkia, jossa ruusut loistavat kukassaan.
Maanantaiaamuna 28.6. starttasimme jo ennen klo 7 ja yllättäen Kalmarsundissa ei ollutkaan vastatuuli kuten lähes aina on etelään päin mennessä. Aluksi tuuli lähes lännestä, kunnes välillä tyyntyi noin tunniksi täysin ja sitten tuuli alkoi uudelleen, mutta tällä kertaa kaakosta. Puolenpäivän jälkeen tuuli heikkeni jälleen alkaen hetken kuluttua voimistua reilusti, mutta nyt vuorostaan lounaasta eli suoraan vastaisesti meille. Nyt olimme jo Kalmarsundin eteläosassa ja matka jatkui luovien. Nopeasti voimistunut tuuli (reilu 10 m/s) nosti lyhyttä aallokkoa ja se taas tiesi aina välillä veden roisketta istuinkaukaloon asti. Veneen kannella velloi vesi useamminkin. Kuitenkin ruokaa saatiin laitettua ja syötyä, vaikka välillä melkoisen kallellaan oltiinkin.
Kalmarsundissa täytyy välillä väistellä tuulimyllyjäkin. Vuosi sitten sumussa meinasivat olla kateissa.

Olimme pohdiskelleet, mihin yövymme vai jatkammeko matkaa suoraan Hanön lahden ylitse (noin 50 mailia). Radion klo 15.55  säätiedotus lupaili meidän alueellemme ja siitä länteen kovaa (14 m/s) länsituulta eli vastatuulta yöksi. Se ratkaisi sen, ettemme enää ajatelleetkaan jatkaa yön ylitse Simrishamniin. Sitten meillä oli vielä kaksi vaihtoehtoista yöpymispaikkaa mielessämme (Torhamn ja Utklippan), joista aioimme seuraavana aamuna tai päivällä jatkaa matkaa, kun tuulen piti alkaa heikentyä. Kuitenkin klo 16.33 VHF:n antama rannikkoennuste ratkaisi kerralla, ettemme menneet Utklippanille, joka on pieni viehättävä saari, mutta jossa ei ole mitään palveluja. Nimittäin tuo VHF:n sääennuste ei kertonutkaan seuraavana päivänä tuulen heikentyvän, vaan edelleen länsituulen yltyvän aina 16 m/s asti. Siinä kelissä emme viitsi lähteä vastatuuleen ellei ole pakko. Niinpä saavuimme tänne Torhamnin satamaan. Päivämatka oli 56 mailia, josta viimeiset 20-30 mailia vastatuuleen tiukkaa luovintaa. Kokonaisuutena tuntui hyvältä olla jälleen liikkeellä ja takana oli hyvä purjehduspäivä.

Tämä Torhamnin satama on Etelä-Ruotsin kaakkoiskärjessä vähän Karlskronan kaupungista itään. Emme olleet täällä koskaan ennen käyneetkään ja oli mukava löytää jälleen uusi viehättävä satama. Tänään tiistaiaamuna tuuli puhalsi sen verran navakasti (12-13 m/s), että päätimme tutustua ympäristöömme, emmekä lähteneet merelle satamasta. Tämä ei ole kovinkaan iso satama, mutta  kauppa löytyy ja lähistöllä oleva Torhamnin kylä on viehättävän näköinen. Täällä on yllättävän paljon taloja, vaikka tuntuisi siltä, että olemme ihan syrjäkulmalla. Päivällä kävimme noin puolentoista tunnin kävelyllä läheisellä luonnonsuojelualueella, jossa on niin lampaita kuin runsas linnustokin. Maastosta tuli mieleen, että tällaisiako ovat Skotlannin nummetkin. Totesimme, että kannatti jäädä ja tutustua tähänkin paikkaan.
Torhamnin luonnonsuojelualueen nummea

Nyt säätiedotus on lupaillut sellaista (aamulla länsi/luode 7-11 m/s), että huomenna matka jatkuu taas. Tänä kesänä olemme edenneet melko hitaasti eteenpäin toisaalta ajatuksella, että meillä ei ole kiirettä, toisaalta on ollut myös yllättävän paljon matalapaineita, jotka ovat tietäneet kovia vastaisia tuulia. Sää on ollut myös tavallista viileämpää ja sateisempaa, vaikka pitkiä jatkuvia sateita ei olekaan ollut. Koko kesäkuussa ei ole ollut yli 20 asteen lämpötilaa ellei sitten ihan kesäkuun alussa ollut. Nyt Kalmarissa ollessamme oli toki jo lähes 20 astetta eivätkä sentään enää päivälämpötilat jää alle 15 asteen, kuten vielä jokin aika sitten. Kuitenkin vähitellen olisi jo mukava saada vähän hellettäkin. Nyt olemme muutaman päivämatkan päässä Kielin kanavasta, mutta tällä etenemisvauhdilla emme osaa vieläkään arvioida, milloin sinne saavumme, kun emme noista matalapaineista tiedä. Nytkin muutama päivä sitten ei vielä osattu ennustaa näitä tämänpäiväisiä tuulia.


Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle