6.7.2005  Ristiina

Helsingissä Katajanokalla olimme keskiviikosta 29.6. lauantaihin 2.7. asti. Tapasimme tuttujamme ja ystäviämme, joitakin jo keskiviikko- ja torstai-iltoina ja useampia sitten perjantaina. Mukava oli kuulla heidänkin kuulumisiaan. Lisäksi hoidimme muutamia asioita, mm. Ari kävi optikolla uusiakseen lasinsa ja lauantaina kävimme tarkistamassa kotimme vuokralaisten jäljiltä (hyvänä olivat pitäneet). Sää oli vaihtelevaa, loppuviikosta lämpötila kohosi ja toisinaan oli todella lämmintä, mutta välillä tuli rajuja sadekuuroja ukkosenkin kera.

Aila ja Markku ensimmäiset vieraamme Katajanokalla

Lauantaina iltapäivällä lähdimme eteenpäin. Kevyessä tuulessa livuimme illan mittaan itää kohti ja päädyimme klo 22.30 tienoissa tuttuun Byön lahukkaan 33 mailin matkan jälkeen. Byön saaressa on upea, suojaisa lahti, joka on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen satama (Bockhamn, virkistysalueet löytyvät netistä osoitteesta www.uudenmaanvirkistysalueyhdistys.fi). Sinne johtaa noin 100 metriä pitkä kapea kanavamainen väylä. Jos ei paikkaa tietäisi, niin suuaukkoa ei ihan helposti edes huomaisi, puhumattakaan siitä, että arvaisi ajaa sisälle, kuitenkin syvyyttä kanavassa ja lahdessa on lähes 3 metriä. Lahdessa on muutama poiju, mutta niissä oli jo veneitä ja kuten usein muulloinkin, niin nytkin pistimme ankkurin pohjaan keskellä lahtea. Näin tuli tehtyä koko matkamme ensimmäinen ankkurointi; olemme matkan varrella olleet tarkoituksella marinoissa päästäksemme kunnolla maihin katselemaan paikkoja ja lisäksi hyviä ankkuripaikkoja ei paljoa Itämeren ulkopuolella olisi ollutkaan.

Sunnuntaiaamuna Ari totesi, että on ihanan kesäinen aamu ja nosti ankkurin jo hieman ennen klo 7. Minä nukuin makoisasti lähes puoli kymmeneen. Aamupäivällä oli peilityyntä, mutta sitten tuuli virisi ja etenimme hissukseen kohti Suomen itärajaa lämpimässä kesäsäässä. Jo Kotkan länsipuolella näkyi vedessä levää (sinilevää?) ja uudelleen Haminan eteläpuolella. Aiemmin emme ole sitä tänä kesänä nähneetkään. Illaksi ehdimme 56 mailin matkan jälkeen Santioon, jossa tapahtuu passintarkastus kanavalle mentäessä.

Väylän reunamerkki

Santio sijaitsee jo rajavyöhykkeellä ja siitä on hyvä lähteä aamulla Venäjän puolelle. Laiturissa oli useita muitakin veneitä matkalla Saimaalle. Olimme ohjeiden mukaisesti ilmoittaneet Santion passintarkastukseen saapumisestamme tuntia etukäteen ja tarkastajat tulivatkin paikalle melko pian saavuttuamme (passien tarkastus, 2 kpl miehistöluetteloita ja täytetään huvialustarkastusilmoitus).

Noin viikkoa aiemmin olimme soittaneet Saimaan kanavan hoitokuntaan, josta saimme ja johon palautimme sähköpostilla ennakkoilmoituskaavakkeen kanavalle tulosta. Olimme kyllä tehneet paluuilmoituksen jo menomatkailmoituksemme yhteydessä, mutta kun siitä oli jo reilu vuosi aikaa, niin he pitivät parhaana, että teemme uuden ilmoituksen. Samalla kyselimme, onko mitä erityisiä muutoksia aiempaan ja kuulimme, että Inflotiin soittaessamme saamme tietää, missä tällä hetkellä ovat Venäjän puolen tarkastukset. Muuten löysimme netin kautta uusimmat kanavan veneliikenneohjeet, joissa on joka vuosi aina joitakin muutoksia (löytyvät netistä osoitteesta www.fma.fi/media/kanavat/veneliikenneohjeet.pdf). Illalla Santiossa soitin Inflotiin, jonka kautta tehdään ilmoitus Venäjän viranomaisille suunnitellusta rajan ylityksestä (Inflotissa voi asioida englanniksi). Samalla selvisi, että Vysotskiin ei tarvitse pysähtyä, vaan voimme mennä suoraan Brusnitchnoeen ja Pällissä on toinen tarkastus. Parin vuoden ajan on voinut kulkea ilman luotsia, joka on ihan mukava helpotus; ei luotseista mitään haittaa ole ollut, mutta eipä tarvitse enää heitä odotella.

Maanantaina 4.7. Ari lähti jo klo 6.15 liikkeelle täysin tyynessä säässä ja koneella ajelimmekin koko päivän. Santion jälkeen rajan ylitettyämme Venäjän rannikkovartiosto kutsui meitä VHF:llä ja kyseli tavalliset perustiedot veneestä (nimi, lippu, nopeus, määränpää). Hieman myöhemmin vartioalus kävi vielä tunnistamassa meidät. Kanavan alasululla olimme noin klo 14, jossa tullivirkailija täytätti yhden paperin sekä pyysi miehistöluettelon (1 kpl) ja veneen rekisteripaperista kopion (meillä oli kansainvälisen huvivenetodistuksen kopio, mutta yhtä hyvin kävisi pursiseuran venetodistuksen kopio, koska siinäkin on tekstit englanniksi). Sulkuun pääsimme heti tämän jälkeen.

Viipurinlahdella oli tällä kertaa tyyntä ja helteistä.

Sulutukset hoituivat nopeasti ja matkamme eteni kanavalla hyvin. Ainoastaan kolmannella sululla pelkäsimme jo pitkääkin odotusta, sillä siellä oli moottorivene, joka oli ollut sulussa jo puolitoista tuntia. Sulkuportti ei mennyt kiinni ja juuri meidän saapuessamme tuli myös korjausmies paikalle. Hän sai onneksi vian korjattua nopeasti ja me selvisimme 15 minuutin odotuksella. Siinä tuli samalla laskeskeltua, että meillä on nyt takana 256 sulutusta Saimaan kanavassa ja lisäksi vajaa 100 sulutusta muualla (Götan kanava, Trollhättanin kanava, Mälaren, Kielin kanava, Hollannin kanava) ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun sulun toiminnassa on ollut vikaa.

Chetotchnoen sulku valmiina - portit auki ja silta nousemassa - mutta portitpa eivät meinanneetkaan sulkeutua.

Pällin sululla oli Venäjän passintarkastus, jossa samalla kertaa lyötiin sekä maahantulo- että maastalähtöleimat (lisäksi piti olla 2 kpl miehistöluetteloita, joista toinen jäi leimattuna meille). Pällin jälkeen seuraavana onkin Suomen raja ja pysähdys Nuijamaalla, jossa passit katsotaan ja palautetaan huvivenetarkastusilmoitus. Kysyihän virkailija lisäksi ohimennen, etteihän meillä ole mitään laittomuuksia! Lopuissa sulutuksissa odotimme noin puoli tuntia matkustaja-alus Carelian sulutusta meitä ennen, mutta kokonaisuutena pääsimme kanavan sujuvasti läpi. Laivoja ei ollut liikkeellä lainkaan, liekö syynä kesälomakausi vai vast'ikään ollut paperiteollisuuden lakko. Ylimmällä sululla piti vielä käydä Saimaa VTS:ssä allekirjoittamassa kanavamaksuihin liittyvä paperi, jonka perusteella lasku tulee myöhemmin kotiin. Hieman klo 21 jälkeen Suvisussu uikin jälleen Saimaan vedessä! Ajelimme vielä reilun puolen tunnin matkan Parkonsaaren mutkassa olevaan suojaiseen lahteen ja pistimme ankkurin pohjaan. Päivän matka oli mennyt sujuvasti ilman ihmeempiä odotteluja tai kummallisia koukeroita, ja kuitenkin taivalta oli tullut 70 mailia. Helteisen päivän päätteeksi oli vielä klo 22 jälkeen lähes 20 astetta lämmintä, joten pulahdimme uimaan ja pesulle lämpimään järviveteen.

Tiistaina 5.7. Ari nosti jälleen ankkurin aikaisin, vähän jälkeen klo 7. Kumma juttu: kun etelämpänä oli pimeät aamut, niin Arikin nukkui usein klo 8 asti, mutta näköjään Suomen valoisassa suvessa Arista on jälleen tullut aamuvirkku. Helteinen kesäsää jatkui ja samalla oli vain heikkoa tuulen värettä, kunnes iltapäivästä nousi pilvien mukana tuulenpuuskiakin.  Päivän aikana kohtasimme lomareissullaan Laamalansaaressa olevat Ailan ja Markun, jotka olivat samoilla vesillä melomassa. Iltapäivästä rantauduimme tuttuun pursiseuran mökkilaituriin Iso Korkeaan, jossa poikkeuksellisesti ei ollutkaan ketään muita. Päivän matkaan tuli muutamien mutkien (Ailaa ja Markkua vastaan) vuoksi hieman lisämaileja, kaikkiaan 39 mailia. Lämpimässä vedessä sukelsin katsomaan, onko sinkeistä enää mitään jäljellä ja ihan hyvältä tilanne näytti. Ari pumppasi jollan ja puhdisteli siitä käsin veneen vesirajaan kasvanutta "partaa" (vihreää levää). Oli sitä hieman syvemmälläkin niin, ettei ihme, kun veneen nopeudesta on tuntunut olevan vähän kateissa. Päivän lopuksi nautimme tietysti saunasta ja uimisesta makeassa vedessä.

Korkeassa nostimme kaikki matkamme aikaiset kohteliaisuusliput (10 maata) kuvaa varten. Muuten niitä ei koskaan pidetä useampaa allekkain.

Keskiviikko 6.7. olikin matkamme viimeinen päivä. Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Nautimme vielä Korkeassa rauhallisesta aamuhetkestä, mutta syötyämme aamupalan lähdimme putputtelemaan kohti Ristiinan kotilaituria. Matkalla totesimme, että pohjan puhdistus oli todellakin tuonut noin 0,3 solmua lisää nopeutta. Taivalta oli tälle päivälle jäljellä enää 11 mailia.

Nyt sulattelemme vähän aikaa ajatusta, että matkamme on ohitse ja parin viikon sisällä kirjoittelen vielä, miltä tuntuu ja muutakin yhteenvetoa matkasta.


Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle