8.2.2005  Almerimar

Suomessa olemme käyneet ja nyt palanneet takaisin veneelle.  Kertoilenpa vähän edellisen jutun (11.12.) jälkeisiä kuulumisiamme. Tuolloin juttua kirjoittaessani oletin, ettei enää muuta tapahdukaan kuin, että lähdemme Suomeen, mutta tapahtui kuitenkin jotakin. Viimeisenä iltana tiistaina 14.12. ennen lähtöämme laittelin iltapalaa noin klo 19.30 ja kuinka sattuikaan, Ari oli aamulla teroittanut leipäveitsen ja patonkia leikatessani veitsi jotenkin lipsahti sormen puolelle. Verta tippui runsaasti lavuaariin ja mikään side ei tuntunut riittävän. Ari juoksi ensin hakemaan apteekista lisää sideharsotaitoksia, mutta vähitellen alkoi näyttää siltä, että viisainta on lähteä lääkäriin. Ei muuta kuin sandaalit jalkaan ja kadun toiselle puolelle. Onneksi lääkäri oli vielä paikalla ja osasi englantia. Kiristyssiteen avulla hän sai veren vuodon hillittyä ja totesi, ettei tikit on laitettava. Minä vähän kyselin, onko ihan pakko, mutta olihan se. En minä tikkaamista pelännyt, mutta surin sitä, että lääkäri oli samalla sanonut, ettei sormea saa kastella 10 päivään ja minulle tuli huoli kauan odotettuun saunaan pääsystä. Kyselin neuvoa, miten voin käydä suihkussa (tietysti ajattelin samalla tavalla käydä saunassakin) ja silloin hän antoi ohuen muovikäsineen, josta kehotti leikkaamaan aina yhden sormen siteen ja tikkien suojaksi. Lisäksi sain mukaani vahvan nestemäisen särkylääkkeen, jota en tosin sitten tarvinnut. Hän kehotti vielä aamulla tulemaan näyttämään sormea ja vaihdattamaan siteen. Tuossa kiireessä ei tullut mieleeni ottaa mukaan veneeltä sen enempää Kelan E111 -lomaketta kuin matkavakuutuspapereitakaan, mutta ehtiipähän maksun (50 €) selvittää ensi kesänä vakuutusyhtiön kanssa Suomessa; eikä minulla ollut mukana edes passia tai muuta henkilöllisyystodistustakaan, eikä niitä kysyttykään. Ari tuli perässä rahapussin kanssa ja se riittikin.

Keskiviikkona 15.12. puolen päivän aikoihin alkoi sitten matkamme Suomeen. Ensin paikallisbussilla n. 10 km:n matka lähikaupunkiimme El Ejidoon ja sieltä toisella bussilla kohti Malagaa. Matkaa oli vajaa 200 km ja bussi poikkesi lähes kaikissa kaupungeissa matkan varrella. Ei se kauaa missään viipynyt, mutta matka kesti n. 4,5 tuntia. Bussi oli tasokas ja nähtiinpähän matkalla monta paikkaa. Ilahtuneina totesimme bussin lähtevän Malagan linja-autoasemalta lentoasemalle tuota pikaa ja näin matkamme taas jatkui. Lentoasemalla olikin meillä sitten parin tunnin odotus ennen kuin pääsimme lähtöselvitykseen. Lennon piti lähteä klo 23.15 paikallista aikaa, mutta se oli noin puoli tuntia myöhässä. Koneessa oli vähän matkustajia, joten tarjoilu pelasi nopeasti ja tilaa oli ottaa pienet nokoset. Aamulla klo 5 laskeuduimme Vantaalle, josta vajaan puolentoista kuluttua lähti bussi Keravan vaihtopysäkille ja edelleen pikavuoroon. Mäntyharjulla Vihantasalmen pikavuoropysäkillä (n. klo 9.30) oli isä vastassa ja näin aloimme olla perillä. Veneeltä lähdöstä oli kulunut lähes vuorokausi ja olimme siirtyneet lähtöpäivän 19 asteisesta auringonpaisteesta Suomen pimeyteen (Suomessa oli silloin maa paljaana, hieman lämpöasteita, joka paikka liukasta jäätikköä ja päivä harmaan pimeä). Matkaa olimme tehneet viidellä eri bussilla, lentokoneella ja henkilöautolla. Espanjan ja Suomen hintaerosta kertonee jotakin se, että bussimatkamme Espanjassa ja Suomessa olivat lähes yhtä pitkät, Suomessa tosin pikavuorolla, ja hinta kahdelta hengeltä oli Espanjassa reilu 23 euroa ja Suomessa reilu 49 euroa. Vaan olihan mukavaa, joskin aluksi vähän outoa, kuulla ympärillämme omaa äidinkieltämme ja asioida suomeksi.

Suomessa tapasimme sukulaisiamme ja tuttujamme, hoidimme joitakin asioitamme (mm. muutosverokortit ja veroilmoitukset), vietimme joulun vanhempiemme ja sisarustemme kanssa. Saunoimme tietysti joka päivä ja piipahdimme lähes joka kerta avannossakin. Aluksi hiihtokeleistä ei ollut tietoakaan, eikä minun sormeni olisi hiihtoa sallinutkaan. Joulun alla sain tikit pois ja samalla tulivat hiihtokelitkin; aluksi kiersimme urheilualueen 3 km:n lenkkiä, mutta uuden vuoden jälkeen pääsimme jo 20 km:n lenkille suoraan mökiltä. Suomen tammikuun poikkeukselliset säät veivät välillä lumet kokonaan ja tekivät kaikki pihat luistinradoiksi, mutta eipä kovin monena päivänä jäänyt hiihtämättä kelin takia. Toki hiihtokelit eivät olleet sellaisia kuin olisimme kuvitelleet, mutta toisaalta leudot säät helpottivat meidän mökillä asumista; eipä palellut ja polttopuutkin riittivät hyvin. Loman loppupuolella oli jo aivan loistavat hiihtokelit.

Jouluaaton kaunis talvipäivä mökillä.

 Yksi takapakki Arin hiihtämisessä oli alkuvuodesta hänen hartiansa kipeytyminen, joka tuntui myös käsivarressa ja selässä. Kun istuminen ja nukkuminen alkoi olla hankalaa särkylääkkeistä huolimatta, oli edessä lääkärikäynti, jolloin lääkäri totesi pahasti krampanneen lihaksen ja määräsi fysikaalista hoitoa. Hoito auttoi jonkin verran, mutta edelleen kipu paheni aina yöllä ja istuessa. Hiihtämistä se ei enää pahimman vaiheen jälkeen estänyt, mutta toki Ari sitä jonkin verran varoi ja hiihteli aika paljon vain minun vauhtiani. Uudella käynnillä lääkäri totesi vielä niskassa lievän välilevyn pullistuman ja määräsi siihen taas fysioterapiaa (venytystä). Vähitellen kipu helpotti, joskaan ei se vieläkään ole oireeton, mutta aika hyvässä kunnossa. Alunperin olimme aikoneet lähteä tänne takaisin joko siinä vaiheessa, kun olisi tullut kovien (-30 °C) pakkasten jakso (jota ei siis ollutkaan) tai sitten tammikuun loppupuolella. Matkoja selvitellessämme löysimme parhaan vaihtoehdon Aurinkomatkojen kautta (pelkkä menolento), mutta vasta 3.2. Aluksi vähän harmittelimme, että se on vasta helmikuussa, mutta lopulta se osuikin hyväksi vaihtoehdoksi: ehdimme nauttia hyvistä hiihtokeleistä ja Ari ehti hoidattaa itsensä lähes kuntoon.

Torstaina 3.2. oli sitten jälleen lähdön aika. Matkatavaroihin oli pakattu kaivattuja tavaroita mm. uusi Suomen lippu, kardemummaa, kuiva hiivaa, sitruunapippuria, vähän kirjoja, vähän suomalaista kahvia, äidin leipomaa ruisleipää, ... . Hieman taisi olla ylipainoa, olihan meillä mukana veneeltä mm. turkishaalarit ja ilman muuta toimme ne takaisinkin, voivat vielä paluumatkalla olla tarpeen. Matkan tekoa helpotti se, että minun vanhempani lähtivät viemään meidät kentälle, eikä kentällekään jäänyt hirvittävän paljoa turhaa odotusaikaa. Illalla klo 20.50 laskeuduimme Malagaan. Tästä eteenpäin matkamme jatkuminen oli vielä vähän arvoitus. Tiesimme, että aamulla klo 3 lähtisi bussi Malagasta, mutta kyselimme kentällä matkatoimiston edustajalta, olisiko jokin ryhmä menossa Almerian suuntaan, vaan eipä ollut. Kyselin jopa joltakin suomalaiselta matkustajalta, joka oli vuokrannut auton, mihin hän on menossa, mutta emme onnistuneet löytämään ketään Almerian suuntaan menevää. Kuuden tunnin bussin odotuksen rinnalla alkoi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta vuokrata auto. Sitäpä siis kyselemään ja kun selvisi, että auton voi jättää Almerimariin tai lähikaupunkiin, niin päätimme vuokrata auton. Hinta ratkaisi sen, että samalla otimme auton kolmeksi päiväksi. Olimme aikoneet joka tapauksessa jossakin vaiheessa vuokrata Almerimarissa auton, mutta nyt se tuli tehtyä ex tempore heti Espanjaan palattuamme.

Olimme varautuneet, että Espanjassakin saattaa olla yöllä melkoisen kylmä; olihan viikkoa aiemmin ollut aamulla nolla astetta ja lunta maassa. Nyt tuloyönämme oli kuitenkin 10-13 astetta ja päivisin on ollut n. 15-16 astetta. Autolla matka taittui mukavasti ja n. klo 1 saatoimme todeta, että veneellä oli kaikki hyvin. Olimme saaneet yhdeltä suomalaispariskunnalta kyllä "veneellä kaikki hyvin" -tekstiviestejä, kun he olivat ajaneet veneemme ohitse, mutta toki silti vähän jännitti, mikä veneen tilanne on. Veneessä oli kuivaa sisällä, laitteet tuntuvat toimivan ja kannellakin oli kaikki tallessa. Kiitos Helenalle ja Olaville veneemme silmälläpidosta ja niistä tekstiviesteistä; ne rauhoittivat kovasti mieltämme Suomessa ollessamme!

Perjantaina emme asettuneet sen kummemmin paikoillemme, kassejakin purimme vain sen verran, että löysimme tarvittavia vaatteita ja lähdimme jälleen autoretkelle. Päätimme kiertää pohjoispuolellamme olevan vuoriston. Alkumatkasta osuimme Berjassa keskelle lasten karnevaalikulkuetta. Puvut olivat mahtavia ja kulkueessa näyttävyyttä. Vuorten rinteillä totesimme jonkin keltaisen kukan puhjenneen kukkimaan ja näimme huumaavalta tuoksuvia puita, joissa ei ollut lehtiä, mutta jotka olivat täynnä valkoisia tai vaaleanpunaisia kukkia (mantelipuu?). Mietimme, ovatko nämä jo heräävän kevään merkkejä vai vieläkö täällä jatkuu talvi. Matkamme eteni Tabernaan, joka esitteiden mukaan on Euroopan laajin autiomaa ja kyllä siellä luonto olikin karua. Siellä on kuvattu lukuisia villin lännen filmejä, joista on jätetty merkiksi joitakin kulisseja ja tehty matkailukohteeksi villin lännen kylä, joka tosin nyt oli suljettuna. Siellä olisi kuulema ollut hyvä eläintarhakin kirahveineen ym. Lopuksi ajoimme Almerian itäpuolelle rannikolle, jossa on edelleen toiminnassa olevia suola-altaita.

Komeaa kukkaloistoa

Yksi osa Berjan karnevaalikulkueesta

Tabernassa MiniHollywoodin edustalla, taustalla karua autiomaata

Lauantaina retkemme suuntautui Guadixin kautta Granadaan. Guadixin alueella on lukuisia luola-asuntoja. Asunnot on ovat vuoren rinteessä, josta törröttävät savupiiput ulos. Julkisivu on rakennettu näyttämään tavalliselta talolta. Granadassa kohteemme oli mahtava Alhambran linna-alue, joka on rakennettu 1200-luvulla. Alue on laaja ja siellä on useita rakennuksia, joiden kohokohta on komea Nasridien palatsi. Uskomatonta millaiset koristelut on kaiverrettu niin seiniin kuin kattoonkin. Piipahdimme myös Sierra Nevadan vuoristossa, missä olimme aiemmin käyneet jo Jussin ja Railan kanssa. Siellä väki lasketteli, mutta hämmästyimme, miten vähän lunta muuten oli, lähinnä näimme lumetettuja rinteitä (reilun 2000 metrin korkeudessa). Takaisin palasimme pientä vuoristotietä, jonka varrella nautimme maittavan kolmen ruokalajin lounaan edulliseen, yhteensä 14 euron hintaan. Ennen rannalle saapumistamme synkät pilvet lähestyivät ja juuri huipun läheisyydessä (n. 1200 metrin korkeudessa) jouduimmekin räntäsateeseen, joka onneksi helpotti alemmaksi päästyämme. Vettä satoi kuitenkin vielä rantatielläkin jonkin aikaa. Perillä Almerimarissa oli mitä kaunein ilta.

Mahtava on julkisivu talolla, miten laajalti liekään vuoren sisällä.

Alhambran Nasridien palatsin Patio de los Leones, jonka keskellä on 12 kivileijonan kannattelema suihkuallas. Pylväitten yläpuolisesta osasta voi nähdä joka paikassa esiintyvää pikkutarkkaa koristelua.

Sunnuntaina tutkailimme vain lähiseutuja sen verran etäämmältä, mihin emme ole pyörillä yltäneet. Lauantaina olimme saaneet puhelun, jossa varmistui, että voimme palauttaa auton Almerimarissa, emmekä joudu menemään edes lähikaupunkiin. Niinpä sunnuntai-iltana luovutimme auton pois ja pääsimme asettumaan veneelle. Tähän asti olimme olleet menossa koko ajan Suomesta lähdettyämme. Lauantaina olimme pikapikaa nähneet suomalaisen Carmencita-veneen Tuomoa; hänkin oli vastikään palannut Suomesta. Tällä välin tänne on saapunut yksi suomalaispariskunta lisää matkailuautollansa.

Eilisaamuna maanantaina 7.2. heräsimme melkoiseen ukonilmaan. Salamoiden räiskintä oli valtaisaa ja sateen alettua se muuttui nopeasti raesateeksi. Ukonilmaa kesti reilut 3 tuntia ja sen jälkeen veneen kansi ja maa oli noin 3 cm:n raekerroksen peitossa. Emmepä Suomesta lähtiessä arvanneet, että täälläkin olisi lumilapiolle ollut käyttöä. Myöhemmin päivällä oli kuitenkin sininen taivas ja lämpötilakin lie ollut 15 asteen paikkeilla. Kuitenkin vielä illallakin paikka paikoin näkyi raekasoja. Viime yönä oli jälleen lyhytaikainen ukonilma, mutta tällä kertaa satoi vain vettä. Päivä on ollut kaunis ja auringossa lämpimältä tuntuva.

Aurinkorannalla taisi koiran tassujakin palella.

Eräs ystävämme kyseli sähköpostilla, koimmeko tulevamme kotiin. Täytyy sanoa, että meistä tuntui, että Suomessa olimme lomalla ja nyt palasimme taas kotiin. Tänä vuonna tuo meidän "joululomamme" mökillä oli vaan tavallista pidempi. Vene tuntuu kodilta; onhan meillä täällä kaikki tarpeelliset tavaramme, eikä meillä tällä hetkellä muuta kotia ole. Suomessa olostamme nautimme kovasti; talvesta olemme aina tykänneet ja epätavallisen paljon ehdimme nähdä vanhempiamme ja sisarustemme perheitä. Jossakin vaiheessa alkoi kuitenkin jo pikku hiljaa poltella mielessä paluu kotiin (=veneelle). Ensi viikolla (?) nostamme veneen ylös pohjan pesua ja myrkkymaalausta varten sekä potkurin sinkkien vaihtamiseksi. Ajatuksemme on se, että sopivien säiden tullessa maaliskuussa irrotamme köydet ja lähdemme pikku hiljaa palailemaan länteen päin. Sinänsä pitkin talvea (tai siis ainakin silloin joulukuussa, kun vielä olimme täällä) on ollut ihan hyviä kelejä, yllättävän vähän on ollut kovia tuulia. Nyt on huomiseksi luvattu kovia puuskia ja annettu myrskyvaroitus, mutta mikäs meidän on ollessa suojaisessa satamassa; lämmitin työntää lämpöä ja suihkustakin tulee lämmintä vettä, vaikka suihkutilassa ei itsessään ole mitään lämmitystä.

Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle