| Bayonassa mennä hurahti viisi yötä. Aluksi oli sateisia ja tuulisia päiviä, mutta puoli välissä viikkoa (viikolla 18) sää parani. Sateella lämpötila laski 15 asteen paikkeille, mutta aurinkoisina päivinä ylsi jälleen 20 asteeseen. Perjantaina 6.5. jätimme Bayonan ja lähdimme katselemaan kuuluisaa rias-aluetta. Alue on näissä oloissa poikkeuksellinen, sillä siellä on muutama isompi lahti, joissa on pienempiä lahden poukamia ja lisäksi on saaria. Muutenhan rannikko on suoraa rantaa, jossa satamat ovat joko jokien suissa tai sitten ne on tehty aallonmurtajilla. |
 Bayonan lahtea Monterrealen linnoitukselta nähtynä. |
Tutustuimme kahteen riakseen, ensin yövyimme Ria de Arousan alueella Santa Eugenia de Riveirassa ja sitten Ria de Muroksessa Portosinissa. Molempina päivinä tuulilla oli sama kuvio: aamulla puhalsi pari tuntia reippaasti idän puolelta ja sitten tyyntyi, kunnes vähän myöhemmin alkoi reipas pohjoisen puoleinen tuuli. Päivämatkamme olivat vain 30 ja 31 mailia, joten kun aamulla lähdimme ajoissa liikkeelle (n. klo 8) niin ehdimme jo lounasaikaan perille katselemaan paikkoja ja mikä tärkeintä ennen pohjoistuulen yltymistä.
| Lisäksi nautimme näinä päivinä ihanasta lämmöstä. Paikallisen satamakapteenin mielestä oli jo liian kuumaa, mutta meistä 25 asteen lämpötila tuntui mukavalta. Merellä on toki aina viileämpää ja silloin vaatettakin on ihan reilusti. Olimme jo alistuneet ajatukseen, että helteet jäivät, kun jätimme Välimeren, mutta nämä päivät tuottivat mukavan yllätyksen. Vielä illallakin klo 21 oli yli 20 astetta. Aamuisin ei kuitenkaan ollut kuin n. 12 astetta. Päiväkin on pidentynyt mukavasti; osin kesän lähestyessä, osin sen vuoksi, että olemme jo pohjoisemmassa. Päivä valkenee nyt hieman ennen 7 ja illalla pimenee vasta klo 22 paikkeilla. |
 Portosinin rannalla oli hellepäivänä elämää. |
Tulomatkalla olimme purjehtineet suoraan Bayonaan riaksien ohitse ja nyt oli mukava nähdä, mistä puhutaan, kun niitä kehutaan. Olihan siellä komeita saaria, joissa oli upean näköisiä hiekkarantoja. Oli mukava liikkua merellä, kun maininkia ei juurikaan ollut ja sieltä löytyy paikkoja, mihin ankkuroitua, ettei aina tarvitse mennä marinoihin, mutta ... Meille suomalaisille (ja varmaankin muillekin pohjoismaalaisille), jotka olemme tottuneet upeaan saaristoon niin merellä kuin järvilläkin, nämä tuntuivat aika vaatimattomilta. Ei voi muuta kuin todeta, miten upeaa luontoa Suomesta löytyy.
|
Sunnuntai 8.5. valkeni pilvisenä (lähinnä sumupilveä). Jälleen oli hetken aamutuulta, tällä kertaa etelästä, mutta sitten se kuoli pois ja lyhyen purjehduksen jälkeen loppupäivä ajeltiin koneella. Juuri ennen Camarinaksen satamaan tuloa (n. klo 14) tuuli alkoi jälleen puhaltaa pohjoisesta. Vaikka päivä oli pilvinen, niin lämpötila vaihteli kuitenkin 20 asteen molemmin puolin. Päivämatka oli tällä kertaa 39 mailia ja Camarinas oli jo tulomatkalla tuttu satama. Tämä matkataival oli sellainen, jota etukäteen olimme vähän jännittäneet, sillä olimmehan nyt Capo Finisterren -niemen alueella, joka on tunnetusti kovatuulinen alue. Tulomatkallahan olimme myrskyvaroituksen ja yltyvän tuulen vuoksi menneet suojaan juuri Camarinakseen. Nyt oli leppoisaa keliä. |
  Vakiohomma iltaisin on seuraavan päivän reittipisteiden katsominen ja niiden syöttäminen GPS:ään (yleensä Arin homma). |
Olemme ihmetelleet paluumatkalla kahta asiaa: miten vähän on näkynyt delfiinejä ja miten vähän on veneitä liikkeellä. Camarinakseen mennessämme tulivat delfiinit pitkästä aikaan leikkimään veneemme luokse. Ne hyppivät ja sukeltelivat veneen alitse, uivat juuri veneen keulan alla ja matkasivat jonkin aikaa meidän kanssamme. Muuten olemme paluumatkalla nähneet vain silloin tällöin muutaman verkkaisesti pinnassa koukkaavan delfiinin. Camarinaksessa tapasimme myös peräti viisi muuta vierasvenettä ja heistä ainakin kaksi norjalaista ja yksi englantilainen olivat matkalla kohti pohjoista. Lisäksi Camarinakseen tullessamme oli jo kaksi matkavenettä tullut vastaan, he siis matkalla etelään päin. Emme olleetkaan ihan ainoita liikkujia.
| Säätietoja tutkiessamme totesimme ennusteiden epävakaisuuden. Bayonan jälkeen oletimme optimistisesti, että pääsisimme Biskajalle viikon (viikko 19) puolivälissä, mutta nyt matalapaineiden liikkeet näyttivät siltä, että lähtö siirtyy ainakin seuraavaan viikonvaihteeseen. Niinpä päätimme jäädä Camarinakseen vielä toiseksikin yöksi. Tulomatkalla olimme nautiskelleet marinan ravintolassa todella maukkaat t-luupihvit. Naapurin norjalaisveneilijä kehui syöneensä nyt maittavan aterian samaisessa rantaravintolassa. Niinpä päätimme maanantaina 9.5. testata uudelleen ravintolan antimia. Menimme lounasaikaan kysymään, onko heillä jotakin syötävää ja paikan emäntä ei suinkaan antanut ruokalistaa, vaan kertoi löytyvän lihaa, ranskalaisia ja salaattia. Päätimme kokeilla, mitä näin sokkotilauksena saamme ja saimme todella mureaa, maukasta lihaa; se ei ollut pihvi, vaan lähinnä padassa haudutettuja lihapaloja ja annos oli suuri. Olemme sitä mieltä, että tämä Camarinaksen marinan keittiö on tarjonnut koko matkamme parhaat ulkona syödyt liha-ateriat ja kerroimmekin sen ilahtuneelle emännälle! |
 Mitenkähän vanha on tämä camarinaslainen veneiden kiinnityslenkki. |
 Camarinas on vilkas kalasatama. Maanantaina kävi lähes kymmenen kalastusalusta tyhjentämässä kalasaaliinsa odottaviin autoihin. |
Edellisten päivien helteet vaihtuivat tässä
vaiheessa vesikuuroihin ja vain noin 15-18
asteen lämpötiloihin, mikä tuntui suorastaan kylmältä. Suomesta olemme saaneet
jatkuvasti viestejä, miten pohjolassa on viileät säät, joten olemme edelleen
viivytelleet täällä etelämpänä. Saa sitten nähdä, missä vaiheessa meille tulee
kiire kotiin. Koko ajan Välimereltä tähän asti olemme koettaneet edetä
pohjoisemmaksi sitä mukaan, kun siellä lämpenee, mutta nyt tuntuu siltä, että
taitaa olla pakko edetä pohjoiseen, vaikkei siellä vielä kesä olekaan.
Tiistaina 10.5. lähdimme liikkeelle jälleen aamuvarhain (n. klo 7). Edessämme
oli 50 mailin taival tänne La Corunaan. Päivä oli harmaa, välillä tuli sadekuuro
ja kuten edellisenä yönäkin ukkonen jyrähti. Tuuli oli heikkoa kiertyen
koillistuulesta idän kautta kaakkoistuuleksi, samoin kuin meidänkin
kulkusuuntamme muuttui eli meillä oli koko päivä heikkoa vastatuulta. Niin
heikkoa, että koneellahan sitä taas ajeltiin. Täällä kelvollisia satamia on niin
harvassa, ettei voi ajatellakaan purjehtivansa sitä nopeutta, mitä vene sattuu
kulkemaan ja katsoa illalla, mihin rantautua. Täällä on mietittävä seuraava
satama valmiiksi ja jos haluaa olla perillä päivän valolla, niin edettävä
purjeilla / koneella sen mukaan, miltä nopeus ja perille saapumisaika näyttää.
Tämä oli varmaan yksi tylsimmistä purjehduspäivistä. Tokihan olimme tyytyväisiä,
että selvisimme tällaisella kevyellä tuulella Finisterren niemen ohitse;
vaihtoehtonahan olisi voinut olla vaikka millaista mylläkkää. Aika kuluu nopeammin, kun tällaisilla
"siirtymätaipaleilla" päiväsaikaan sovimme tähystysvuorot 3 mailin pätkiin (noin
puoli tuntia koneella ajettaessa). Kauniilla säällä ja ruuanlaiton ajaksi otamme
pidempiä rupeamia. Tähystettävää ei tällä pätkällä paljoa ollut;
mitä nyt jokin kalastusalus ja muutamia pyydyskohoja. Näkyvyys oli sen verran
huono, ettei juuri maisemiakaan voinut ihailla. Pyydysmerkeistä taas sen
verran, että niitä on ollut huomattavasti vähemmän kuin Portugalin tai
Etelä-Espanjan puolella. Mielenkiintoisia kohoratkaisuja olemme nähneet
erilaisten pönttöjen lisäksi: joku on ostanut jalkapallon tai kaksi, laittanut
sen verkkopussiin ja siinähän ne kelluvat veden pinnalla. Varmasti omistaja
tunnistaa omat pyydyksensä, mutta veneilijä huomaa ne joskus vähän viime
tingassa.
| Tylsän matkataipaleen lopuksi koimme uuden elämyksen. Ensin katsoin, että edessämme koukkailee pinnassa todella isoja delfiinejä, mutta eipä ne tainneetkaan olla delfiinejä. Muutama sukelsi veneen alta ja yksi kävi aivan veneen vieressä. Pituutta niillä oli noin 4 metriä, eikä niiden muoto vastannut delfiiniä. Valitettavasti meillä ei ole kovasti kaipaamaamme kunnon kirjallisuutta meren eläimistä, mutta epäilemme niiden olleen pallopäävalaita. |
 La Corunan edustan valas |
Keskiviikkona 11.5. saapui marinaan
toinenkin suomalaisvene Cabane III. Kyseisen veneen olimme tavanneet jo
syksypuolella Portugalin Albufeirassa, missä he olivat talvehtineet. Nyt hekin
ovat matkalla Suomeen, josta ovat veneellä lähteneet vuonna 1987. He ovat itse asiassa palaamassa kolmannelta maapallon
kierroltaan. On ollut nautinnollista istuskella iltaa ja kuunnella heidän
tarinoitaan matkojensa varsilta. Muuten täällä on muutamia vierasveneitä; jonakin päivänä on ollut
vain pari, toisena vähän enemmän.
Jännä on ollut palauttaa mieleen niitä ajatuksia ja tunnelmia, joita koimme, kun
viime elokuun lopussa olimme täällä. Silloin tunsimme saavuttaneemme todella
jotakin:
Biskaja oli takana, eukalyptuspuut tuoksuivat ja olimme elämämme ensimmäistä
kertaa Espanjassa. Satamamuodollisuuksia ihmettelimme, vaikka loppujen lopuksi
täällä ei tarvinnut täyttää kuin yksi kaavake (pohjoisempana ei täytetty mitään
kaavakkeita, etelämpänä täytettiin välillä useampiakin kaavakkeita sekä
kopioitiin veneen ja miehistön papereita). Nyt satamaan tulot hoituvat
rutiinilla ja ymmärrämme, mitä pitää tehdä, vaikka satamaväki ei englantia
puhuisikaan. Paluumatkalla on ollut joitakin tuttuja satamia ja silloin
tuntuvat rantautumiset helpoilta ja kaupungilla osataan
liikkua heti sekä tiedetään, missä on ruokakauppa ja missä netti. Tullessamme
ihmettelimme palmuja. Nyt olemme niihin
niin tottuneet, että ne ovat puita muiden joukossa. Tällä viikolla olemme
ihmetelleet kalastajien omalaatuista simpukoiden kalastustapaa. Pienissä veneissä heillä on
todella pitkä vapa, jonka päässä on päältä avoin kori. He painavat tällä vavalla
korin pohjaan, nytkyttelevät sitä hetken pohjassa edestakaisin ja nostavat sitten ylös.
Korissa on pohjamudan ja levän seassa simpukoita, jotka he sieltä erottelevat ja
painavat jälleen korin pohjaan.
Biskajakaan ei ole enää samanlainen peikko kuin tullessamme. Olihan se silloin
ensimmäinen kohtaamisemme valtameren kanssa. Tullessamme luulimme
päässeemme Biskajan ylitse ihan mukavassa kelissä, mutta nyt olemme huomanneet,
että kyllä valtameri voi olla paljon tasaisempikin. Jälkeenpäin tajusimme, että
Ranskasta lähtiessämme oli melkoisen isoa maininkia kovien kelien jäljiltä.
Nyt olemme nähneet valtamerta eri keleillä ja toistaiseksi olemme
pärjänneet hyvin ja olemme
kuulleet muiden helpommista, joskin vaikeammistakin ylityksistä.
Olemme tutkineet sääennusteita ja pohtineet, milloin olisi hyvä hetki lähteä
Biskajalle. Ennusteet vaan tuntuvat muuttuvan päivittäin, matalapaineiden
reittien laskelmat näyttävät olevan vähän epävarmoja. Tänne tultuamme näytti
siltä, että nyt viikonvaihteen tienoilla (13.-15.5.) olisi löytynyt sopiva väli
lähteä, mutta sitten taas ennuste vähän muuttui ja näytti siltä, että lopussa
(Ranskan lähellä) joutuisimmekin reippaaseen vastatuuleen. Loppuviikosta tuntui
seuraava hyvä ajankohta olevan ensi viikon loppupuoli (18.5.-) ja mikä parasta
silloin näytti jälleen sääkin lämpenevän, mitä nyt taas ei enää juurikaan näytä
tapahtuvan.
Myrskyä ei ole luvassa, joten sen puoleen voisimme lähteä milloin vaan, mutta
nyt on ollut kylmää (14-17 astetta), sateista ja päivittäin vielä paljon
ukkostakin raesateineen. Jos on navakkaa vastatuulta, niin se on vielä
kylmempää ja vettä roiskuu istuinkaukaloon eli vielä märempää. Yksinkertaisesti
etsimme sellaista ajankohtaa, että ylitys olisi kiva. Arvoitushan se lopulta on
kuitenkin, millainen koko ylityksestä tulee; se kestää 3-5 vuorokautta ja
siinäkin välissä ehtivät sääennusteet jo muuttua. Tällä hetkellä vaikuttaa
siltä, että lähdemme tiistaina 17.5. ja mikäli jaksamme ja keli on hyvä, niin
otamme tavoitteeksemme Englannin kanaalin Guernsey-saaren. Muussa tapauksessa
menemme Brestin lähelle Ranskaan. Guernseylle matkaa tulee vajaa 500 mailia ja se
vie 4-6 vuorokautta.