|
Juuri kun olin saanut Scheveningenissä edellisen jutun valmiiksi, niin sielläkin tuli (edellisen kerran Ranskassa Dunderquessa) tullin ja maahantuloviranomaisen edustaja käymään veneellä. Passeja ja veneen papereita he syynäsivät ja tullin virkailija kävi jopa vilkaisemassa venettä sisältä. Maahantuloviranomainen oli kovin kiinnostunut passeissamme olevista Marokon leimoista (keväällähän kävimme Fuengirolasta käsin päivämatkalla Marokossa). Hän kyseli tarkasti, millainen matka se oli ja millaisella aluksella menimme Gibraltarin salmen ylitse. Vähän ihmettelimme, miksi noin tarkkaa selvittelyä (olemmeko jollakin epäilyttävien listalla!). Eivät he kuitenkaan ainoastaan meillä käyneet, vaan olivat käyneet Cabanellakin heti heidän Scheveningeniin tulopäivänään. |
  Hollannin viranomaiset tarkastamassa papereitamme. |
|
Keskiviikkona 8.6. oli luvattu edelleen tuulta pohjoisenpuolelta eli meille
vastatuulta, mutta edellisiä päiviä selvästi heikompana, joten silloin
lähdimme jälleen matkaan. Koska aikomuksemme oli mennä pitkä pätkä (jos tuulet
ovat kelvolliset ja jaksamme), niin nyt emme piitanneet vuorovesivirroista;
ehtii siinä tulla niin myötä- kuin vastavirtojakin. Niinpä lähdimme, kun aamulla
sopivasti ehdimme. Alku oli vastavirtaa ja koneella ajellen etenimme noin 4
solmua. Onneksi tuuli oli ennusteiden mukaisesti heikkoa, joten merenkäynti ei
tehnyt kulkua epämukavaksi vasta-aallokkoonkaan. Päivän aikana näimme
öljynporaustorneja. Muuten ei oikein mitään erikoista tapahtunutkaan tai
näkynytkään. Matka eteni pilotin ohjatessa, toisen meistä tähystäessä ja toisen
(tai välillä molempienkin) lukiessa. Illalla pääsimme hetken aikaa purjeinkin,
mutta sitten tuulen heikentyessä vene jäi lähinnä keikkumaan aalloille ja
purjeet läpsähtelivät, joten koneajolla meni koko yö ja vielä osa seuraavaa
päivääkin. Yöllä meni lukuisia laivoja ulompana merellä ja kalastusaluksia
meidän ja mantereen välillä. Yö oli kylmä, alimmillaan reilusti alle 10 astetta. |
 Kohtaamisia merellä - tavoitimme Cabane III:n Pohjanmerelläkin. |
 Vaahtoa. |
Lähtiessämme Scheveningenistä olimme vähän laskeskelleet, että pääsisimme Elben
suistoon perjantai-iltapäivän nousuvedelle eli myötävirralle. Torstain aikana
alkoi kuitenkin näyttää, että meillä voisi olla mahdollisuuksia ehtiä jo
perjantain vastaisen yön myötävirralle ja näin siinä loppujen lopuksi kävikin.
Tämä toinen yö oli lämpimämpi kuin edellinen, mutta pilvinen taivas teki sen
pimeämmäksi. Elben suistoalueelle saavuimme juuri pimeän laskiessa.
Laivaliikenne Elbelle oli tällä kertaa erittäin vilkasta molempiin suuntiin.
Vaati tarkkaa
tutkimista, mitkä ovat laivan valoja (joissakin niissä on todella heikot valot
kokoonsa nähden) ja mitkä väylän poijujen valoja. Hyvin matka taittui, vaikka
kriittisimmissä paikoissa en arvannut mennä nukkumaan; tuntui, että tarvitaan
kaksia silmäpareja. Myötävirta osui juuri kohdalleen ja etenimme välillä reilua
9 solmua. Aamuyöstä klo 3.30 olimme Kielin kanavan suulla Brunsbüttelissä, jossa
jouduimme odottamaan noin tunnin ennen sulkuun pääsyä. Saksan sota-aluksia oli
sulut täynnä ja pari laivaa pääsi vielä edellämme sulkuihin. Brunsbüttelissä
samoin kuin Kielin kanavan toisessa päässä Holtenaussa on kaikkiaan 4
sulkuallasta, joista kahta pienempää (ja vanhempaa) käyttävät huvialukset, mutta
myös pienemmät laivat.
Saimaan kanavan sulkuihin tottuneina näissä sulutuksissa ei edes huomaa
liikkuneensa johonkin suuntaan. Niissä on altaan reunalla kelluvat ponttonit,
joiden rinnalla vene nousee tai laskee riippuen siitä, onko merellä ylä- vaiko
alavesi. Päästyämme Kielin kanavaan päätimme jatkaa saman tien matkaa kanavan
varrella olevaan Rendsburgin kaupunkiin, jossa emme olleet tulomatkalla
pysähtyneet. Perillä olimme noin klo 11.30 ja taivalta oli takana 279 mailia,
Biskajan jälkeen pisin legimme. Totesimme, miten kevyessä kelissä yöpätkät
sujuvat ihan mukavasti. Yötkin ovat lyhentyneet huimasti pohjoisemmaksi
päästyämme. Illalla näkee ulkona lukea lähes klo 23 asti ja aamulla jälleen jo
ennen klo 5 (Keski-Euroopan aikaa). Mietimme, miltä mahtaakaan tuntua, kun
pari viikkoa myöhemmin
Pohjois-Itämerellä ei oikein pimeää olekaan, vain kaksi hämärää vastakkain.
Tässä välissä maat olivat vaihtuneet nopeasti. Viikkoa ennen Kielin kanavaa
olimme olleet Ranskassa. Välillä olimme vierailleet Belgiassa ja Hollannissa, ja
sitten olimmekin jo Saksassa. Kaupungilla liikkuessa päässä tuntui välillä
kielten sekamelska. Ranskassa olimme olleet jälleen täysin ummikkoja; on se
vaan avuton olo, kun toinen puhuu jotakin, emmekä ymmärrä lainkaan, mistä
on kysymys. Sen verran olimme oppineet matkan varrella espanjan sanoja, ettei
siellä enää ollut samaa täydellistä tajuamattomuuden tunnetta. Belgiassa ihmiset
tuntuivat osaavan todella hyvin englantia. Saksassa olikin taas uusi tunne, kun
jonkin verran ymmärsimme kieltä, mutta emme kyllä ykskaks itse osanneet
alkaa saksaa käyttämään; niin kauan olimme välillä toimineet englannilla.
Pohjanmeren jäätyä taakse voisi kuvitella olevan huojentavaa, kun ei tarvitse enää miettiä vuorovesiä.
Kuitenkin täytyy todeta, että alkumatkan jännityksen jälkeen totuimme jo
vuorovesitaulukoiden ja virtakarttojen lukemiseen niin, että eipä ne rasittaneet. Päinvastoin välillä niitä hyväksikäyttäen etenimme todella
vauhdikkaasti ja joskus ylävedellä oli hyvä todeta, että muuten matalassakin
paikassa on varmasti vettä riittävästi. Toki unohtaahan niiden olemassaoloa ei
saanut missään tilanteessa. Kielin kanavaan päästyämme mieltä huojensi se, että
olimme selvinneet Pohjanmeren joskus ankaristakin olosuhteista niin kevyillä
tuulilla. Pohjanmeri oli meille mennen tullen helppo meri (navakka/kova
luoteistuuli alkoi juuri, kun odottelimme kanavaan pääsyä). Samalla pieni haikeus
kävi mielessä: tavallaan matkamme oli siltä osin ohitse, että loppumatka on
tuttuja vesiä ja sellaisia paikkoja, joihin ehtii muulloinkin kesälomalla.
Mennessämme Kielin kanavasta länteen päin kaikki oli ollut uutta ja nimenomaan
mahdollisia vain tällaisella pidemmällä "lomalla".
|
Rendsburgissa viivyimme kaksi yötä. Marina on suojaisessa lahden sopukassa, jota ympäröi vihreät rantapusikot. Maisema on tietysti aivan eri näköinen kuin vuorovesialueella, kun emme ole missään kolhossa satama-altaassa, vaan puut voivat kasvaa aivan veden rajassa. Tuli tunne kuin olisi jossakin luonnonsataman rauhassa, kuitenkin kaupungin keskusta on vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Kaupunkikin on hyvin vihreä runsaine puistoineen ja lammikoineen - kokonaisuutena kaunis paikka. |
 Rendsburgin sataman vihreyttä |
Rendsburgissa ollessa huomasin, miten riippuvainen
minä (ei suinkaan Ari) olen tietokoneesta. Tietokoneen laturi hajosi ja heti oli
tunne, miten ihmeessä pärjään ilman konetta. Ihmettelin, miksi sitä niin
kaipasin; eihän sillä pääse edes nettiin (tai pääsisi, mutta kännykän kautta
GPRS-yhteys on kamalan kallis ulkomailla). Vuoden varrella näiden nettijuttujen
kirjoittaminen on tullut minulle yllättävän tärkeäksi asiaksi. Olen tullut
samalla tavalla niistä riippuvaiseksi kuin joku toinen päiväkirjan kirjoittamisesta;
tässä tulee samalla kirjattua itselle tapahtumia muistiin. Lisäksi ajattelin jo,
että miten saamme kameran kuvat tallennettua ja ihan kätevää on ollut reittien
suunnittelu tietokoneen karttaohjelmalla. Uutta muuntajaa kaupungilta ei
löytynyt, mutta Ari sai jonkinlaista väkivaltaa käyttäen avattua muuntajan ja
löysi piirilevyltä yhden liitoksen, joka vaati tinausta ja ongelma oli
ratkaistu. Nyt se on tosin kasattu ilmastointiteipillä, mutta onneksi se ainakin
toistaiseksi toimii.
Karttaa katsoessamme ihmettelimme, miksi rautatie tekee Rendsburgin alueella
silmukan. Kaupungilla kävellessämme tajusimme, että Rendsburgin asema on lähes
Kielin kanavan rannalla ja junan lähdettyä asemalta sen täytyy ylittää kanava
yli 40 metrin korkeudella. Ennen sitä junan täytyy ensin nousta ylöspäin
eikä se voi nousta kovin jyrkkää mäkeä. Tuo silmukka vastaa maanteiden
serpentiinejä.
|
Sunnuntaina 12.6. jatkoimme matkaa Kielin kanavasta ulos. Holtenaun sulussa olimme yhdessä pienen laivan ja 11 veneen kanssa. Aamulla oli sadellut vettä, mutta Itämerelle päästyämme taivas selkeni. Kielin lahdella oli runsaasti veneitä liikkeellä, mutta itään päin menijöitä ei meidän lisäksemme juurikaan ollut. Meillä matka taittui mukavasti myötätuuleen pelkällä keulapurjeella. Ei ollut maininkia keikuttelemassa. Illaksi ehdimme Heiligenhafeniin, joka on todella iso marina. Siellä lienee useita tuhansia veneitä, vierasveneitä oli tällä kertaa vähän. Sunnuntaipäivän matkaksi tuli 54 mailia. |
 Ulos Holtenaun sulusta Itämerelle |
Maanantain vietimme Heiligenhafenissa, mm.
pyykinpesussa. Aamupäivällä satoi välillä rankastikin vettä
ja ukkonenkin jyrähteli, mutta illaksi tuli jo kaunis auringonpaiste. Oli kylmä
päivä, vesisateen aikaan vain 12 astetta. Tiistaina piti olla etelänpuoleista
tuulta ja alku olikin kevyttä kesätuulta, mutta sitten tuuli heikkeni ja kääntyi
itään eli meille vastatuuleksi. Tuuli voimistui jatkuvasti ja aallokko oli
jälleen menomatkasta tuttua Itämeren lyhyttä ja terävää - tökkivää kulkua ja
vesi roiskui. Tuskastuttavan päivän päätteeksi olimme Darssen Ortissa,
päivämatka 60 mailia. Olemme useana vuonna aiemmin menneet paikan ohitse, mutta
nyt vasta ensimmäisen kerran pysähdyimme sinne. Rantaan tullessamme piti
kaivaa esille noin vuosi sitten hautaamamme poijuhaka. Tästä eteenpäin
pääasiallinen kiinnitystapa onkin taas poijut. Darssen Ortissa ei ole mitään
hienoja palvelurakennuksia, vaan se on lähinnä luonnonsatama. Ympäristö on
viehättävää luonnonsuojelualuetta komeine hiekkarantoineen.
Keskiviikkoaamu 15.6. olikin pitkästä aikaa ihanan kesäinen aamu; aurinko
paistoi ja heti aamutuimaan oli lämmintä. Merelle lähdettyämme tosin saimme
jälleen pukea pitkähihaista ja vähitellen paksumpaakin vaatetta. Tavoitteemme
oli mennä yhtä kyytiä Kalmariin noin 180 mailia. Olimme mielessämme kuvitelleet,
miten Itämerellä seilaamme leppoisassa myötä- / sivutuulessa kotia kohti; onhan
lounaanpuoleiset tuulet sekä tilastollisesti että kokemustemme perusteella
vallitsevat tuulet. Totuus ei noudattanut tilastoja: tällä kertaa tuulen
virittyä meillä oli hyvin harvinaista koillistuulta, ei onneksi kovin kovaa
(alle 10 m/s). Alistuneina päätimme purjehtia siihen suuntaan, mihin tuuli
kuljettaa; menemme sitten joko Ruotsin etelärannikolle Ystadiin tai idemmäksi
Bornholmin saarelle. Tuuli kuljetti päivän aikana noin 4 solmun nopeudella
lähelle Ystadia, mutta sitten illan suussa se heikkeni niin, että jatkoimme
matkaamme koneajona. Samalla päätimme ottaa jälleen suunnaksi Kalmarin. Laivoja
oli nytkin liikkeellä aika lailla, mutta eipä niistä haittaa ollut. Yö oli
puolikuutamossa kirkas ja selkeästi aiempaa lyhyempi.
Torstaina aamupäivästä voimistui jälleen koillistuuli eli meille vastatuuli
Hanön lahdella, jossa aallokko on yleensä aina lyhyttä ja siis tökkivää. Päivä
meni luoviessa, eikä vettäkään ihme kyllä roiskunut kamalasti; myöhemmin
seilattiin jo aika heikossa tuulessa, kunnes Kalmarin salmeen päästyämme tyyntyi
ja loppu ajettiin koneella. Olimme Darssen Ortista lähtiessämme kuvitelleet
pääsevämme torstai-iltaan mennessä Kalmariin, mutta kyllä siinä vielä ehti tulla
pimeä ennen kuin satama häämötti. Lähestyessämme Kalmaria ja salmen valoja
tähyillessämme pohdin, kuinkahan monta kertaa olemmekaan saapuneet etelästä päin
Kalmariin pimeän aikana eli oli tuttua touhua. Kalmariin on helppo tulla
pimeälläkin, kunhan tuntee paikan, sillä muuten erilaisten valojen runsaus voi
ensikertalaista vähän hämmentää. Perillä olimme perjantain puolella noin klo
00.40 ja matkaa oli tullut 202 mailia (GPS:n mukaan; lokimme lakkasi jälleen
toimimasta muutama päivä sitten).
Kalmar on siitä kiva paikka, että kaupunki ei ole kovin suuri ja kaikki on
lähellä venesatamaa. Perjantaina aioimme käydä kirjastossa netissä, mutta koneet olivatkin
pari päivää pois käytöstä. Kirjastovirkailijan opastuksella löysimme
kaupungilta toisen nettipaikan ja se oli vielä ilmainen (Kaggensgatan 40, ma-pe
klo 8-16). Sataman yhteydessä olevassa turisti-infossakin pääsee nettiin, mutta
se on vähän kallista (10 kr/15 min) ja sielläkään koneet eivät toimineet
lauantaina ja sunnuntaina. Täällä pääsimme myös ensimmäistä kertaa
Suomessa käynnin jälkeen saunaan (tai kävihän Ari Guernseyllä). Marinan pari vuotta sitten uusitussa
palvelurakennuksessa on naisten ja miesten suihkujen välillä yhteinen sauna eikä
siellä perjantai- ja lauantai-iltana ollut ketään muita, joten saimme nauttia
löylyistä ihan kaksistaan. Tämä sauna on moniin muihin ruotsalaisiin (ja
muihinkin eurooppalaisiin) saunoihin verrattuna sikäli poikkeava, että kiukaalla
on kiviä (eikä pelkät paljaat vastukset) ja löylyäkin saa heittää. Tulikin ihan
makoisat löylyt. Lisäksi kotoisia tunnelmia lisäsi se, että kaupasta löytyi
ruisleipää (Fazerin revittyjä).
Tänne Kalmariin tullessamme aikomuksemme oli viipyä kaksi yötä, mutta pohjoisen
puoleiset tuulet jatkuivat ja yltyivät, joten oleskelumme venähti. Nyt
maanantaiaamuna olemme valmiit lähtemään liikkeelle ja luvassa on etelän
puoleisia tuulia, joten aiommekin ottaa
jälleen pitkän harppauksen kohti Suomea. Tällä hetkellä tavoitteemme on olla
Saaristomerellä juhannuksen tienoilla (eli vajaan viikon kuluttua) ja
pääkaupunkiseudulla kuun vaihteessa, jolloin vuokralaisemme lähtee pois. Eilen
sunnuntaina Cabane III saapui viereemme reilun viikon erillään purjehduksen
jälkeen. Täällä Kalmarissa on pitkästä aikaa useita suomalaisveneitä; yleensäkin
Kalmar on se paikka, minkä eteläpuolella suomalaisveneitä ei juuri näy. Sää on
jälleen muuttunut kesäiseksi, pari päivää on ollut reilusti yli 20 astetta.
Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle