Nyt olemme Fuengirolassa ja kotimatka on alkanut. Edellisen kerran kirjoittaessani torstaina 10.3. tutka oli juuri tullut ja sen jälkeen meihin tulikin vipinää. Siihen asti olimme vaan olleet ja elelleet paikoillamme; emme oikein osanneet tehdä lähtövalmistelujakaan, mutta tutkan saatuamme konkretisoitui mahdollisuus lähteä jälleen liikkeelle. Sitä ennen piti tietysti tutka asentaa ja saada vene lähtökuntoon.
| Perjantai 11.3. oli pyykkipäivä, silloin saatiin myös välillä toimimattomat kotisivut kuntoon, Ari hoiteli targakaaren tekijän kanssa tutkaa varten sopivat kiinnityssysteemit ja aloitti tutkan piuhojen vedot. Lauantaina Ari totesi, ettei hän käy nukkumaan ennen kuin tutka toimii, johon minä totesin, että taitaapa tulla pitkä yö. Minulla itselläni oli menossa viimeinen Helenalta lainattu n. 600-sivuinen dekkari, joka piti saada luettua ennen lähtöä, joten eipä pitkä ilta/yö olisi minua haitannut. Yllättävää kyllä tutkan asennus sujui helposti ja jo alkuillasta pääsimme ihmettelemään tutkakuvaa, se toimi! Tässä vaiheessa päätimme lähtöpäiväksi keskiviikon 16.3., jolloin tuulen suunnankin ennustettiin olevan itäisen eli myötäisen, mutta jatkossa kääntyvän länsituuleksi. |
 Siinä sitä tutkakuvaa ihmeteltiin merelle päästyämme. |
Huomasimme, että meillä onkin vaikka kuinka paljon vielä pienempiä tai isompia
hommia tehtävänä ennen lähtöä: maston viritys, moottorin siipipyörän ja
merimesisuodattimen tarkistus, lainakirjojen palautus, Tuomon veneen kuvaaminen
(sen myyntiä varten) ja myynti-ilmoituksen laadinta, omien kirjojen lähettäminen
Suomeen (14,5 kg:n paketti), tavaroille piti etsiä taas satamassa asumisen
jälkeen omat paikat merellä oloon jne. Maanantaina saapui yhdelle telakalla
olevalle suomalaisveneelle omistaja paikalle (s/y Kalevala). Tiistaiaamuna 15.3.
heräsimme vesisateeseen, joka jatkui aamupäivän, ja se osittain sotki
lähtövalmistelujamme sen verran, että totesimme lähtömme siirtyvän torstaiksi.
Kumma juttu: vaikka aikaa olisi viime viikkoina ollut ihan hyvin, niin kovin
monta asiaa jäi vaan viime tippaan.
Keskiviikkona olimme omasta mielestämme saaneet veneemme lähtövalmiiksi ennen
hämärän tuloa, jolloin Ari lähti vielä tekemään Tuomon veneelle pari pientä
hommaa. Tuossa vaiheessa minä huomasin, etteihän meillä ole keulapurjeen
jaluksia (=köydet) edes paikallaan, elämänlankakin (=turvaköysi kannella) oli
otettu satamassa pois, kartta oli laitettu johonkin ja GPS:äänkin piti syöttää
pisteet, pyörät piti köyttää kannelle kiinni. Näitä siinä sitten tehtiin vielä
pimeässä. Näköjään muutamassa kuukaudessa unohtuvat tällaiset veneellä
liikkeelle lähdön perusjutut, jotka tavallisesti ovat ihan rutiinihommia.
Sääennusteet näyttivät itätuulta eli meille myötätuulta; aika reipasta, mutta ei
kuitenkaan kohtuutonta. Kun illalla kävin satamakonttorissa maksamassa, niin
siellä todettiin: "Vai lähdössä, on luvattu kovaa tuulta, mihin päin olette
menossa." Kuultuaan, että suuntamme länteen, satamakonttorissa olivat sitä
mieltä, että kunhan lähdemme ajoissa aamulla, niin ei pitäisi olla mitään hätää.
Tuo pisti vähän mietityttämään, millaista keliä on tulossa. Olihan Navtexissa
tosin myrskyvaroitus ollut näkyvillä jo keskiviikkoaamusta lähtien, mutta kun
mitään myrskyä ei kuitenkaan kuulunut ja muut ennusteet eivät luvanneet niin
kovaa tuulta, niin emme ottaneet sitä ihan tosissaan! Nyt lähtö vähän
mietitytti, sillä olihan edessä taas pitkästä aikaa (yli 3 kuukautta olimme
olleet paikoillamme) ensimmäinen purjehdus. Kummallisesti oli jännitystä
ilmassa, ainakin minulla.
Torstaiaamu valkeni lähes tyynenä, mutta juuri ennen köysien irrotusta,
vähän vaille klo 8, itätuuli virisi. Satamakonttoriin palautimme avaimet ja
sähköpistokkeen adapterin ja saimme panttirahan takaisin. Sinä aikana tuuli oli
yltynyt lisää ja päästyämme aallonmurtajasta ulos, se olikin jo hyvin reipasta.
Meno oli vauhdikasta pelkällä keulapurjeella, jota sitäkin pienentelimme. Kävipä
mielessä sekin, palaisimmeko takaisin, mutta toisaalta vene kulki oikein
mukavasti, joten hylkäsimme sen ajatuksen. Kahden tunnin kuluttua saimme Navtexiin uuden sääennusteen ja myrskyähän se lupasi. Tuuli oli tässä välissä jo
kuitenkin heikentynyt lähdöstä. Nyt otimme varoituksen tosissamme: katsoimme
varasatamia suunnitellulta matkaltamme ja heti kun nopeus laski liikaa,
laitoimme koneen avuksi, jotta matka joutuisi ja ehkä ehtisimme tulevan myrskyn
alta pois. Maininki ja aallokko oli aikamoista ja ruokailu jäi välipalatasolle,
mutta myrskyyn emme joutuneet.
Suunnitelmiemme mukaisesti saavuimme Puerto del Esteen noin klo 17, päivämatka
48 mailia takanamme.
| Satamaan sisäänajo oli melkoisen persoonallinen kokemus. Idästä tuleva maininki murtui aallonmurtajan luona kapean sisäänajon läheisyydessä. Jos emme olisi tulomatkaltamme jo tunteneet satamaa, niin ehkemme olisi arvanneet lainkaan ajaa sisälle, oli se sen verran hurjan näköinen. Hyvin kuitenkin selvisimme ja sataman henkilökunta osoitti paikan ilman, että tarvitsi kiinnittyä keikkumaan reception-laiturin kylkeen. Ensimmäinen purjehduspäivä keikkuvassa kelissä myrskyn pelko mielessä oli aikamoinen kotimatkan aloitus. Puerto del Esten satama-altaassa kävi vielä melkoinen vellominen idän suunnasta tulevan mainingin osittain kiertyessä altaaseen. Köydet piti jättää hyvin löysälle, jolloin vene jäi kauas laiturista; näin vene ei koko ajan nykinyt eikä ollut pelkoa veneen keulan kolkkaamisesta laituriin. Veneeseen meno ja sieltä poislähtö vaatikin sitten välillä veneen vetämistä hartiavoimin lähemmäs laituria. |
 Maininkien vyörymistä Esten uimarantaan. |
| Perjantaiaamu oli ihanan lämmin ja aurinkoinen. Heti aamutuimaan suihkusta tullessani koimme miellyttävän yllätyksen. Katsoin, että kovin tutun näköinen henkilö kävelee vastaan ja siinähän olivatkin Tuomo, Eila ja Esko. He olivat aamutuimaan lähteneet Almerimarista autolla; Eila ja Esko matkalla Malagan lentokentälle ja kotiin Suomeen sekä Tuomo menossa pariksi viikoksi Fuengirolaan. He olivat päättäneet pysähtyä aamukahville ja samalla vielä hyvästelemään meidät. Heidän jatkettuaan matkaa, pohdimme liikkeelle lähtöä, mutta vielä klo 10 Navtexin sääennuste kertoi kovasta tuulesta. Kun lisäksi Puerto del Esten seutua sanotaan subtrooppiseksi alueeksi ja se näyttikin ihanan vihreältä ja oli täynnä keväistä kukkaloistoa, niin päätös jäädä päiväksi katselemaan sitä oli helppo. Kävelimme 2,5 tunnin lenkin ja ihmettelimme keväistä luontoa. Päivä oli toistaiseksi lämpimin; Ari tarkeni hyvin shortseissa, minä hikoilin pitkälahkeisissa, kun en uskonut lähtiessäni tarkenevani vähemmällä. |
 Talven jälkeen oli mukava saada kevyempää vaatetusta päälle. Uimaranta oli vielä tyhjä. |
 Kukkaloistoa, mimoosat (akaasiat) kukkivat keltaisenaan joka puolella. |
| Lauantaiaamuna 19.3. lähdimme jatkamaan matkaa vieläkin keikkuvassa mainingissa, mutta tuuleltaan hyvässä kelissä. Pääsimme osan matkaa purjein mukavaa 6 solmun nopeutta täydellä isolla ja keulapurjeella. Sitten tuuli heikkeni niin, etteivät purjeet enää vetäneet, vaan paukkuivat aaltojen keinutellessa venettä, joten loput 15 mailia tänne Fuengirolaan ajoimme koneella. |
 Tässä edetään purjeet "virskirjalla". |
Lähestyessämme rantaa minulle tuli hassu
tunne: Katsoessani täyteen rakennettua rantaa, tuntui kuin tulisimme "ihmisten ilmoille erämaasta". Almerimarissa oli ollut niin rauhallista ja nyt tulimme vilkkaaseen kaupunkiin,
täynnä turisteja ja elämää. Vähän jännitimme, onko satamassa tilaa, kun kaikki
sanovat, että Fuengirola on aina täynnä. Toisaalta ajattelimme sitä, miten
ystävällisesti satamakonttorin henkilökunta oli syksyllä täällä ollessamme
sanonut, että odotuslaituriin voi tulla odottamaan paikkaa.
Satamakonttoripa ei ollutkaan auki, kun oli vapaa päivä (Pyhän Joosefin päivä),
mutta täällä on sen verran sataman henkilökuntaa paikalla, että saimme
paikan ainakin yhdeksi yöksi ja suihkutilojen avaimen.
Heti laituriin tultuamme sattui mukava tapaus. Kaksi suomalaista miestä
käveli ohitse ja pysähtyivät juttelemaan. Toinen heistä asuu Espanjassa ja
toinen oli lomalla. Tämä Suomessa asuva totesi, että hänen kotilaiturissaan on
ollut täsmälleen samanvärinen Jon 33 kuin meidänkin Suvisussumme. Kyseltyämme
paljastui, että tämä kotisatama on Sipoon Karhusaari ja hieman lisää
kyseltyämme selvisi, että hänen tarkoittamansa vene on juuri meidän veneemme,
joka oli Karhusaaressa ennen kuin ostimme tämän (v. 1998). Niin on maailma
pieni. Pyysimme kertomaan terveisiä edelliselle omistajalle, jos hän sattuu
tapaamaan.
Emme me kauaa veneellä tohisset, kun olimme jo menossa. Olimme sopineet Tuomon
kanssa, että jos vain ehdimme lauantai-illaksi perille, niin lähdemme katsomaan
flamenco-esitystä Torremolinokseen. Esitys alkoi vasta klo 22, emmekä me yleensä
ole tottuneita yömenijöitä, mutta pysyimme sentään hereillä riittävän pitkään.
Olihan tuossa esityksessä uskomatonta rytmiä ja taitavaa tanssia komeissa
puvuissa, mutta ei se ollut meidän mielestämme yhtä vaikuttavaa kuin Lissabonin
fado-illat. Paluumatka taittui taksilla vauhdikkaasti; 50 km:n
nopeusrajoitusalueella vauhtia 100 km/h.
| Sunnuntaina saimme jälleen maksettua yhden yön lisää ja maanantaina kaksi päivää. Täällä ei ole varsinaisia vierasvenesatamia, vaan omistajan poissa ollessa paikka annetaan vierasveneelle, mutta se luvataan vain lyhyeksi ajaksi kerrallaan. Aamupäivät ovat olleet kauniita ja lämpimiä, mutta iltapäivästä on tullut pilviverho. Tänään maanantaina löysimme uusia perunoita kauppahallista (2 € per kg)! Uimarannoillekin ovat turistit ilmestyneet. Heti sunnuntaina kaduilla kävellessämme huomasimme suomalaisia olevan runsaasti liikkeellä. Satama-alueella on jopa suomalainen ravintolakin. Muutenkin kaupungilta löytyy vaikka mitä suomalaisia liikkeitä, kuten tulomatkallamme jo totesimme. |
 Nyt (ma 21.3.) täällä on todella kesä, ainakin 23 astetta. |
Löysimme ilmaisjakeluna englannin-, ruotsin- ja suomenkielisiä paikallislehtiä.
Niissä kaikissa voivoteltiin ja kertoiltiin, miten tämä talvi on ollut
poikkeuksellisen kylmä; jossakin sanottiin, että 40 vuoteen kylmin. Kasveista on
paljon paleltuneita, mm. appelsiinit ja mangot, minkä seurauksena hedelmien ja
vihannesten hinnat ovat kohonneet runsaasti (ovat kuulemma poikkeuksellisen
korkeita Suomessakin). Minulla ei ollut etukäteen oikein selkeää käsitystä,
millaisia lämpötiloja täällä tavallisesti on, joten en ole oikein edes tajunnut,
miten kylmä helmikuu ja maaliskuun alku oli. (Joulu- ja tammikuu olivat taas
kuulema tavallista lämpöisempiä ja vähätuulisia.) Joku oli etukäteen puhunut,
että jonakin aamuna maa voi olla kuurassa. Itse
ajattelin, että kun olemme tarenneet veneillä Suomen syksyssä ja touko-kesäkuun
viileissä säissä, niin kyllä me tarkenemme. Siihen nähden otimme vastaan sään
sellaisena kuin se tuli. Vasta kun muut puhuivat kylmästä talvesta, aloimme
itsekin ajattelemaan asiaa tarkemmin. Kuitenkin oli vain 3 vai 4 päivää, jolloin
päivälämpötila ei noussut yli 10 asteen, eikä kansi ollut kuurassa lukuun
ottamatta sitä yhtä ukonilman aiheuttamaa raesadetta (muutamana aamuna nurmikko
oli auringon noustessa kuurassa).
Almerimarista lähtöä tehdessämme meiltä kyseltiin, mitä mieltä olimme paikasta.
Meille tärkeä talvipaikan valinnan kriteeri oli suojaisuus niin, että voimme
huoletta jättää veneemme, kun lähdimme Suomeen. Siinä suhteessa Almerimar oli
ehdottoman hyvä. Lisäksi se oli halpa, siellä oli hyvä ruokakauppa, pesutupa ja
ihan hyvät venetarvikeliikkeet. Oma ilonsa oli siitäkin, että tapasimme muita
suomalaisia. Pitkään matkan päällä ollessa on mukava välillä haastella suomea
muidenkin kuin Arin kanssa. Se, mikä siellä oli miinusta, olivat valtavat,
tylsät kasvihuonealueet ympärillä, mutta toisaalta siellä oli upeat
lintulammikot. Lisäksi muille kuin ruokaostoksille olisi pitänyt lähteä aina
bussilla lähikaupunkiin tai ostoskeskukseen eli paikallisia liikkeitä oli vähän.
Meillehän matka polkupyörillä ei ollut mikään ongelma. Oma totuttelunsa oli
siinä, että WC:hen piti ottaa aina paperi mukaan, mutta kaikkeen tottuu.
Suihkutiloista toinen oli oikein siisti, mutta käytimme vähän nuhruisempaa,
koska sieltä tuli mukavan lämmintä vettä. Sesonkiaikana suihkuihin on kyllä
varmasti ruuhkaa; oli niitä niin vähän, vai liekö niin monissa veneissä
itsessään suihkut.
Täällä aurinkorannikolla
ei ole kovin montaa hyvää talven viettopaikkaa. Tämä Fuengirola olisi yksi,
mutta täältä on vaikea saada paikkaa (täysi) ja tämäkin on kuulema itätuulilla
jonkin verran keikkuva paikka. Tämän etuna olisi (jos niin haluaa) vilkas
kaupunki- ja turistiympäristö. Yksi kehuttu paikka olisi Aguadulce vähän
Almerimarista itään, mutta sekin oli jo täysi, kun aloimme paikkaa kysellä ja
ennakkovarauksia täällä ei tunneta. Siellä olisi saanut tehdä telakalla itsekin
hommia, mikä on aika poikkeuksellista Etelä-Espanjan marinoissa. Kuulopuheiden
mukaan jossakin telakalla saa itse tehdä hommia, mutta vain kippari yksin ja
lisäksi pitää palkata paikallista henkilökuntaa! Tulomatkan perusteella hyvä
vaihtoehto talven viettoon olisi saattanut olla Lagos, mutta siitäkin on vaikea
sanoa, olisiko se tuntunut yhtä hyvältä muutaman kuukauden oleskelun jälkeen;
kalliimpi se olisi ollut. Siis loppujen lopuksi olimme tyytyväisiä Almerimariin.
Nyt aiomme viettää täällä pääsiäisen ja sen jälkeen sopivalla kelillä jatkaa
matkaa Gibraltarin salmeen ja edelleen Etelä-Portugaliin.
Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle