30.6.2005  Helsinki

Maanantaina 20.6. ei Kalmarissa ollut enää tietoakaan aiempien päivien pohjoistuulista, itse asiassa ei tuullut juuri lainkaan. Aamulla kävimme vielä kaupungilla, mutta vähän ennen puolta päivää selvisimme liikkeelle. Parin tunnin koneajon jälkeen tuuli virisi sen verran, että pääsimme purjein. Emme edenneet kovin kovaa, välillä 3 solmua, joskus jopa 5 solmua. Nyt oli kulku leppoisaa pientä keinuttelua. Päivä oli edellisten päivien tapaan lämmin. Harvinaiselta tuntui, että jopa merellä kulussa ollessa piti auringon porotukselta etsiä suojaa veneen sisältä. Jo lähtiessämme Kalmarista olimme suunnitelleet kelien salliessa purjehtia suoraan Suomeen. Ensimmäinen yö oli lämmin ja muuta vene-/laivaliikennettä oli todella vähän. Pimeän aikakin tuntui lyhyeltä. Tiistaiaamuna tuuli heikkeni niin, että ajoimme muutaman tunnin koneella. Päivällä lämmin sää jatkui ja tuuli virisi jälleen heikkona lounaistuulena; me purjehdimme "virskirjalla" (keulapurje ja isopurje eri puolilla, jolloin purjeet muodostavat ikään kuin avoimen kirjan). Ensimmäisen vuorokauden aikana etenimme "vain" 114 mailia (Biskajalla vuorokausimatkaksi tuli 155 mailia).

Olimme purjehtineet tähän asti avomerellä, mutta Nynäshamnin kohdalta päätimme mennä saaristoväylälle. Avomeri on aika tylsää, kun siellä ei ole juuri mitään katsottavaa; saaristossa voi katsella maisemia, muita veneitä, lintuja jne. Nytkin näin illalla eräällä luodolla lukuisia hylkeitä. Kotkia näkyi runsaasti sekä Ruotsin että myöhemmin Suomen puolella. Yön tullessa joutui sitten pitkästä aikaa suunnistamaan oikein kunnolla. Ruotsissa väylillä ei ole väylätauluja (kuten Suomessa on), joiden mukaan ajettaisiin, vaan väylät on merkitty viitoilla ja loistoilla. Viitat eivät kuitenkaan olleet valaistuja. Suunnistus tapahtui loistojen sektorivalojen ja GPS:n pisteiden avulla. Kun kulkee linjaa pitkin, niin loiston valo on valkoinen. Jos on linjasta oikealla, niin valo muuttuu vihreäksi ja vasemmalla puolella punaiseksi. Yksi väylän sivussa oleva loisto tosin ohjasi kulkua niin, että se näytti vihreää, kun oltiin kulkulinjalla. Merikartasta näkee kyllä, mitä väriä pitää seurata. Aamuyöksi tuuli tyyntyi ja ajelimme koneella, mutta aamulla saimme nostaa purjeet uudelleen. Vähän myöhemmin alkoi sade, jota jatkuikin pitkin keskiviikkopäivää. Sateessa oli kylmä, lämpötila vain 12-14 astetta. Muuten onkin kulunut pitkä aika, kun viimeksi on kulussa ollessamme satanut; en edes muista missä viimeksi lukuun ottamatta jotakin pientä tihkua, joka ei edes ole kastellut. Nyt kunnon sade huuhtoi purjeista enimmät suolat pois. Keskiviikkona iltapäivästä saavuimme Maarianhaminan Länsisatamaan 51 tunnin ja 243 mailin purjehduksen jälkeen. Ari sai kaupungilta Hyla-jäätelöä ja illalla sauna maistui.

Torstaiaamuna 23.6. edellisenä iltana saapunut sumu peitti edelleen sataman näkymät. Kauppa-asioiden jälkeen sumu oli kuitenkin haihtunut ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta, joten lähdimme matkaan tavoitteena Ahvenanmaan saariston itälaidalla oleva Lappo. Matkasta tuli kuitenkin aika huikea. Päästyämme muutaman mailin Maarianhaminasta kohti avomerta, sumu oli jälleen sankka, näkyvyyttä noin 200 metriä. Nyt saimme todellista tutkaharjoittelua; olihan tämä ensimmäinen sumu tutkan hankinnan jälkeen ja saaristossa tutkan tulkinta on ihan eri asia kuin avomerellä, jossa näkyvät kohteet ovat vain laivoja. Meistä toinen luki tutkaa ja vertasi sitä karttaan. Toinen ajoi GPS:n ja toisen antamien ohjeiden perusteella. Viitat löytyivät ja muutamat harvat vastaan tulevat veneetkin sivuutettiin, mutta Vikingin laiva yllätti kapeikosta ulos tullessaan. Kuulimme kyllä jo etukäteen sen torven törähdyksiä ja Ari näki tutkasta, että jokin alus lähestyy kovaa vauhtia, mutta emme osanneet tulkita sen olevan ison laivan. Olimme nimittäin itse väylän pohjoispuolella ja kuvittelimme laivojen menevän selvästi meidän eteläpuoleltamme, mutta Vikingin laiva tulikin meitä kohti ja kiersi vielä meidänkin pohjoispuolelta. Kun näkyvyyttä oli vain tuo 200 metriä, niin sehän tarkoitti sitä, että laivakin näkyi vasta ollessaan oman mittansa päässä meistä. Emme jääneet alle, mutta ihmettelimme, miksi laiva oli niin kummallisessa paikassa (ettei vain olisi eksynyt sumussa!). Liekö väistänyt edessämme mennyttä saksalaisvenettä. Myöhemmin tulevat muut laivat osasimme jo paremmin lukea tutkasta ja väistää oikein kunnolla. Voi tietysti kysyä, olisiko pitänyt kääntyä takaisin tai pysähtyä, kun jouduimme sumuun. Ilman tutkaa olisimme sen varmaankin tehneetkin, mutta nyt halusimme tarkoituksella harjoitella tutkan kanssa ajoa tosi tilanteessa.


Länsisatama torstaiaamuna - hyvä syy pysyä satamassa.

Olisiko sittenkin pitänyt pysyä satamassa. Tosin tämä laiva sivuutettiin jo hyvältä etäisyydeltä.

Muutaman tunnin jälkeen sumu hälveni sisäsaaristossa ja oli komea auringonpaiste. Pari tuntia ennen Lappoa sumu iski uudelleen ja tosi sakeana. Samalla sää viileni niin, että kädet olivat satamaan päästessämme aivan kohmeessa (eipä tullut etsittyä käsineitä). Matkamme eteni samalla yhteistyöllä kuin aiemminkin ja totesimme tutkan todella hyväksi kapistukseksi. Lappoon saavuimme noin klo 21 ja matkaa oli takana 50 mailia. Päivän päätteeksi pääsimme vielä saunaan.

Juhannusaattona heräsimme lämpimään aamuun ja kauniiseen auringon paisteeseen. Pysyimme päivän satamassa ja mm. kävimme tutustumassa satamassa sijaitsevaan saaristolaismuseoon. Museon oppaana oli opiskelijatyttö, joka oli vasta viikkoa aiemmin tullut Lappoon, mutta hyvin hän oli asiansa opetellut. Oli mielenkiintoista katsella vanhoja kalastusvälineitä, -veneitä ja valokuvia sekä kuunnella hänen kertomiaan tarinoita. Edellisenä yönä satamassa oli ollut vain  2 venettä meidän lisäksemme, mutta aattopäivän aikana alkoi veneitä saapua lisää niin, että illalla oli toistakymmentä venettä. Mukana oli useita veneitä, joissa oli nuorta väkeä (n. 20 v), mutta he olivat todella fiksuja nuoria; ei kuulunut mitään mökää missään vaiheessa.


Kaunista saaristoluontoa Lappossa

Siitä onkin aikaa, kun olemme viimeksi viettäneet juhannusta Suomessa. Ruotsissa olemme tottuneet siihen, että juhannussalko pystytetään aattona jo alkuiltapäivästä, Tanskassa poltetaan kokkoja nimenomaan 24.6. illalla ja Saksassa taas ei vietetä juhannusta lainkaan. Joskus aiemmin olemme viettäneet juhannusta Ahvenanmaalla ja silloin olemme olleet katsomassa juhannussalon pystytystä, Ahvenanmaalla ei kokkoja polteta. Nyt hämmästyimme sitä, että juhannussalko pystytettiin vasta illalla myöhään alkaen klo 22.30. Salon koristelu vei ensin aikansa ja sitten se hieman ennen puoltayötä nostettiin pystyyn. Juhannussalolla saimme ensi kosketuksen tämän kesän hyttysiin ja niitä oli paljon.


Juhannussalon koristelua

Juhannuspäivän aamuna totesimme sään muuttuneen täysin. Edellisen päivän auringonpaiste ja lämpö oli vaihtunut pilviseen, tuuliseen, sateiseen säähän ja 11-14 asteen lämpötilaan. Suuntasimme edelleen itään päin työkaverini Tuijan mökille. Päivämatkaksi tuli 33 mailia ja veneen kiinnitimme Pakinaisen saaren vanhaan yhteysvenelaituriin erittäin suojaiseen lahteen. Sieltä sitten jollailimme Tuijan perheen mökille. Olimme matkaan lähtiessämme vierailleet heillä ja nyt palasimme katsomaan ja testaamaan, millaisen saunan he olivat saaneet pystyyn. Illaksi sade loppui ja taivas selkeni, joten mukava oli nauttia grillin antimista ja löylytellä saunassa, josta oli komeat näköalat merelle. Sukkelasti kului aika Tuijan ja hänen perheensä kanssa; kiitos heille vieraanvaraisuudesta.

Sunnuntaina 26.6. purjehdimme reippaassa tuulessa pelkällä keulapurjeella Gullkronaan. Saksasta olimme tulleet Suomeen nopealla tahdilla, mutta nyt Saaristomerellä halusimme ihailla maisemia ja edetä pikkuhiljaa Saimaata kohti. Matkaa tälle päivälle tulikin vain 27 mailia. Nautimme Gullkronan maukkaasta savukalasta, ja ilmeisesti koetamme todella ottaa vuoden aikana väliin jääneet saunomiset takaisin, sillä jälleen saunoimme ja kävimme uimassakin. Gullkrona on yksi suosikkipaikoistamme saaristossa, sillä siellä on rauhallista ja paikat ovat todella siistissä kunnossa.


Gullkronan näkymiä

Maanantaina lähdimme mukavan leppoisassa tuulessa kohti Hankoa. Iltapäivästä tuuli voimistui niin, että Hangon läntisellä selällä menimme jo aikamoista kylkimyyryä tiukalla luovilla. Olimme vuoden aikana kyllä keikkuneet aallokossa paljon, mutta en ole varma, olemmeko purjehtineet kertaakaan niin kyljellään (purjepintaa oli välillä puuskissa vähän turhan paljon). Hangossa olimme noin klo 15 ja taivalta oli takana 35 mailia. Yllättävän paljon oli laitureissa veneitä, venekansa on todella aloittanut lomansa juhannukselta. Kovan tuulen varoituksen vuoksi menimme Itämeren portti -marinaan, joka on saaren puolella ja suojaisempi kuin mantereen marina. Satamamaksu 25 euroa on kyllä korkeampi kuin mantereella (joka vuosi sitten oli 18 euroa) ja  marina sijoittuukin koko matkan kalleimpien joukkoon.

Tiistai oli kylmä päivä, vain noin 12-14 astetta ja illalla satoi vettä, kuten edellisenäkin iltana. Viime päivät olemme päässeet mukavasti purjeilla vaihtelevissa keleissä. Nyt tuuli oli puuskaista, mutta meille myötäistä niin, että etenimme pelkällä keulapurjeella Elisaareen Inkoon eteläpuolelle, päivämatka 33 mailia. Elisaari sijaitsee Bärösundin pohjoispäässä ja on Helsingin kaupungin ulkoilualue. Satama on kaislikon keskellä mutkittelevan kapean ja merkitsemättömän väylän päässä. Helppo sinne on kuitenkin mennä, kun tietää, että syvyyttä väylässä on ainakin 2,5 metriä ja lopulta satama avautuu todella suojaisessa sopukassa. Alueella on luonnonsuojelualue ja siellä kiertää viehättävä luontopolku mm. Suomen kolmanneksi suurimman tammimetsän keskellä.


Taustalla Elisaaren tammimetsää

Keskiviikkona 29.6. Ari lähti liikkeelle Elisaaresta klo 6.45, minä nukuin vielä pari tuntia. Aamupäivän aikana alkoi sataa ja sadetta saimmekin päivän mittaan useamman kerran. Tuuli vaihteli ollen välillä niin heikkoa, että etenimme vajaata 3 solmua, välillä taas piti kelata keulapurjetta jo sisäänpäin. Onneksi tuulen suunta oli meille ihan hyvä, pohjoisesta. Viime päivien viileät säät huipentuivat tänä keskiviikkona, jolloin lämpömittarissa oli kulussa ollessamme koko matkamme alhaisin päivälämpötila: klo 12 vain 9,4 astetta! Koko vuoden aikana oli veneellä ainoastaan Almerimarin talvessa ollut parina päivänä yhtä kylmää. Helsinkiin päästyämme sää oli jonkin verran seljennyt ja illaksi lämpenikin. Saavuimme 42 mailin päivämatkan jälkeen tänne Katajanokan vierassatamaan. Lähtiessämme olivat ystävämme ja tuttumme saattaneet meidät matkaan tässä samaisessa satamassa, ja nyt viivymme täällä pari päivää jälleen heitä tapaillen. Aila ja Markku ehtivätkin ensimmäisinä jo keskiviikkoiltana. He ovat olleet muutaman kerran aiempina vuosina purjehtimassa meidän matkassamme ja nyt he ihmettelivät, miten heidän "makuuhuoneensa" oli vallattu (molemmat takakajuutat ovat täynnä tavaroitamme).

Mielenkiintoinen yhteensattuma tapahtui eilen laituriin tullessamme. Eräs mies naapuriveneestä tuli ottamaan meitä vastaan ja kertoi aikoinaan 1980-luvulla purjehtineensa paljonkin Jon33:lla. Myöhemmin tarkemmin juteltuamme kävi ilmi, että hän oli purjehtinut juuri tällä meidän Jonillamme veneen ensimmäisen omistajan aikana. He olivat osallistuneet lukuisiin purjehduskilpailuihin, mm. useamman kerran Gotland Rundiin. Kysymykseemme, miten he olivat pärjänneet saimme vastauksena tarinan eräästä toisesta kilpailusta, jossa oli ollut 2000 kisaan lähtijää, mutta joista kovien olosuhteiden vuoksi pääsi ainoastaan 400 perille ja he olivat olleet koko kisan 8. ja luokkansa toinen. Jonimme on ollut aikoinaan nopea vene.

Vaikka matkamme alkaa lähestyä loppua, niin kirjoittelen toki tarinan kotilaituriin asti ja sen jälkeen vielä jonkinlaisen yhteenvedon. Lisäksi olemme ottaneet paljon kuvia ja kuvagalleriat odottavat työstämistä Pohjois-Espanjasta eteenpäin; nekin ovat tulossa, kunhan vain ehdin ne muokata. Joten jonkin aikaa ilmestyy vielä sivuillemme uutta materiaalia.


Paluu lokikirjaan
Paluu etusivulle