Kokemuksia vene- ja arkielämästä


Olen kerännyt tähän sekalaisen kokoelman erilaisia tähän mennessä (Espanjassa maaliskuu 2005) kokemiamme juttuja. Osa on sellaisia asioita, joita itse olemme ihmetelleet ja osa taas sellaisia juttuja, jotka toisten vastaavalle matkalle lähtijöiden kannattaa ottaa huomioon.

1. Veneilyaiheiset

Itämeren piirissä olemme tottuneet siihen, että satamassa etsitään tyhjä paikka, johon kiinnitytään ja sitten joko mennään maksamaan satamamaksu tai odotetaan, että joku tulee sen keräämään (esim. Simrishamn Ruotsissa). Jo Englannissa, mutta erityisesti Portugalissa ja Espanjassa, mennäänkin ensin vastaanotto- (reception-)laituriin. Sitten otetaan  mukaan rahojen lisäksi (ainakin) kipparin passi, veneen paperit (= kansainvälinen huvivenetodistus tai pursiseuran venetodistus) ja veneen vakuutuspaperi (vakuutusyhtiöltä saa englanniksi käännetyn). Satamatoimistossa täytetään enemmän tai vähemmän papereita ja joko maksetaan yö/yöt nyt jo tai sitten maksetaan lähtiessä. Sen jälkeen satamatoimistosta annetaan paikan numero ja toisinaan jopa kartta, mihin kiinnitytään. Joskus sataman edustaja on paikalla ottamassa köysiä vastaan. Aika usein täytyy vastaavasti lähtiessä käydä ns. kirjoittautumassa satamasta ulos. Tämä tapahtuu mm. sen vuoksi, ettei tullessa ole vielä maksettu tai sitten hyvin usein WC:hen ja/tai sataman portteihin on annettu panttia vastaan avain/kulkukortti, joka palauttamalla saadaan panttiraha takaisin.

Erityisesti Portugalissa ja Espanjassa, mutta myös esim. Englannissa laiturit ovat yleensä lukittujen porttien takana, joihin sitten saadaan edellä mainittu avain tai kulkukortti. Usein satama-alueella partioi vielä läpi yön vartiointiliikkeen edustajat. Joissakin satamissa on laiturialueilla valvontakameratkin. Aluksi (nyt olemme siihen jo tottuneet) huomiotamme kiinnitti se, miten katukuvassa liikkuu Portugalissa ja Espanjassa (ja Englannissa) runsaasti poliiseja. Lisäksi täällä on monia erilaisia poliiseja (erikseen  liikennepoliisit ja toiset poliisit muussa rikostutkinnassa, erilaiset nimet, asut ja autot). Joka paikassa siis näyttää olevan hyvin tarkka valvonta, joka toisaalta oudoksuttaa, toisaalta luo turvallisuuden tunnettakin. Myös kodit ovat tiukasti suojattuja. Omakotitalot ovat korkeiden aitojen ympäröivinä ja kalterit ovat yleisiä ikkunoissa. Myös kerrostalojen alemmissa kerroksissa ikkunat ovat kalterien takana. Se taas luo turvattomampaa kuvaa. Vaikka kovasti pelotellaan turisteja olemaan tarkkana, niin itse emme ole kokeneet kuitenkaan oloamme millään tavalla turvattomaksi täällä etelässä; ihan samalla tavalla liikumme ja pidämme tavaroistamme huolta kuin Pohjoismaissakin.

Tanskan saariston jälkeen etelään päin tultaessa ei juurikaan ole saaria. Sen vuoksi (?) paikalliset veneilijät eivät paljoakaan liiku veneillänsä. Saattavat he viikonloppuna käydä päiväreissulla merellä, mutta illaksi he yleensä tulevat takaisin, kun heillä ei ole mitään järkevää paikkaa mihin mennä. Ehkei heitä kiinnosta mennä toisen kaupungin marinaan, kun oma venepaikkakin on, ja lähikaupunkeja he voivat tutkia autollakin. Jo jokunen vuosi sitten Saksassa isossa Heiligenhafenin satamassa törmäsimme samaan ilmiöön. Olimme siellä perjantaina ja ajattelimme näkevämme, miten satama tyhjenee viikonlopuksi. Mutta kattia kanssa, kyllä veneille tuli kovasti väkeä ja he kantoivat syömisiä ja juomisia, mutta eivät he veneellä mihinkään lähteneet, vaan heille vene näytti olevan kelluva kesämökki.

Kalamerkit ovat olleet purjehduksella yksi omalla tavalla rasittava juttunsa. Toki Itämerelläkin esim. Bornholmin saaren lähistöllä saa olla tosi tarkkana pyydysten kanssa, joista suurin osa on kuitenkin pohjaverkkoja. Kuitenkin Portugalin rannikolla ja Etelä-Espanjassa tuntui, että joka paikka on täynnä kalamerkkejä. Oletamme niiden olevan suurimmaksi osaksi pohjassa olevia pyydyksiä (mertoja tai pohjaverkkoja), mutta täytyy niitäkin sen verran yrittää varoa, ettei tule ajaneeksi ihan kohon ja kepin päältä. Osa pyydyksistä on selvästi merkittyjä lipuilla, mutta usein on merkkinä vain pelkkä veden rajassa kelluva (ja vielä sininen!) kanisteri;  koeta siinä sitten nähdä se vastavalossa ja aallokossa, lähes mahdoton homma. Erikseen on sitten jopa karttoihin ja pilottikirjoihin merkityissä paikoissa (Etelä-Portugalissa ja Etelä-Espanjassa) tonnikalaverkot, jotka ovat pintaverkkoja ja siis ehdottomasti kierrettävä. Niissä on kyllä ainakin päiväaikaan hyvin näkyvät merkkipoijut.

2. Arkielämän juttuja

Uudella paikalla ensimmäisenä selvitettäviä asioita on yleensä ollut paitsi se, missä on suihkut, niin kaupan ja netin sijainti. Joissakin paikoissa on hienoja supermarketteja, mutta usein ilman kysymistä on ollut vaikea löytää nurkan takana sijaitsevaa pientä ruokakauppaa. Kaupassa asioinnissa tulee jo heti Ahvenanmaalla ja edelleen Ruotsissa vastaan tilanne, ettei hedelmiä ja vihanneksia punnita itse, vaan ne punnitaan suoraan kassalla. Ruotsin jälkeen tilanne vaihtelee, toisinaan on hedelmätiskillä yksi myyjä, joka hoitaa punnitsemistehtävän, joskus punnitaan itse ja usein punnitseminen tapahtuu kassalla. Lihatiski oli mielenkiintoinen juttunsa ainakin Pohjois-Espanjassa ja Portugalissa, missä kaupan lihatiski olikin itsenäinen yrittäjä ja lihat maksettiinkin lihatiskille, vaikka muuten kuljettiin kassojen kautta. Monessa paikassa olemme myös törmänneet tilanteeseen, että on ihan omia erillisiä hedelmä- ja vihanneskauppoja sekä lihakauppoja, niin ja tietysti leipomoita.

Ranskasta alkaen on koko matkan jatkunut aivan mahdoton muovipussien saaste. Ei ole ihme, että muovipusseja kelluu meressä ja lojuu pitkin tien vieriä, sillä kaupoissa kaikki pakataan ilmaisiin (!) muovipusseihin. Itse koetamme ehtiä väliin sanomaan, että meillä on reppu mukana, emmekä tarvitse muovikassia, mutta usein kassa on niin nopea, että hän jo ehtinyt osan pakkaamaan ennen kuin me saamme suumme auki. Heidän pakkaussysteemillänsä muovikasseja tulee lukuisia, sillä esim. talouspaperipaketti pakataan muovikassiin, johon ei sitten muuta sovikaan. Parhaimmillaan (pahimmillaan) viikonlopun ruokaostoksia tekevällä perheellä voi olla ostokset vähintään kymmenessä muovikassissa.

Etukäteen pohdin hieman, millaisia ruokia täällä osaan laittaa, mutta lopputulos on ollut se, että olemme tehneet ihan samanlaista kotiruokaa kuin tavallisestikin veneellä. Ainoastaan uuniruuat ovat jääneet vähälle, kun emme ole viitsineet hehkuttaa kaasu-uunia kuumana tuntitolkulla. Purkkiruokia emme ole juurikaan käyttäneet, kuten emme käytä muutenkaan veneillessämme. Kaupoista löytyy lähes samanlaisia ruoka-aineksia kuin Suomestakin ja nopeasti täällä oppii, mitä tuotteita kullakin alueella on ja mitä ei. Se mitä en ole löytänyt täältä, mutta jota olen kaivannut, on mm. kardemumma ja sitruunapippuri (ei ole myöskään aromisuolaa). Eihän täältä tietenkään löydy salmiakkia ja ruisleipää, mutta niiden puutteeseen kyllä tottuu. Tosin on meillä vieläkin jäljellä Suomesta mukaan ottamiamme hapankorppuja ja näkkileipää (ja salmiakkiakin!) siltä varalta, että jos kovasti tekee niitä mieli. Näkkileipää löytyisi täältäkin, mutta ei joka paikasta.

Se, mitä ihmettelimme erityisesti Englannissa, oli että Visa-kortilla (tai Visa-Electronilla) maksaessamme joskus isojakin summia (mm. venetarvikkeita) ei lainkaan kysytty henkilöllisyyttä. Eli viisainta on pitää erityisen tarkka huoli omista korteistaan. Täällä Espanjassa (ainakin etelässä) puolestaan kysytään joka ikinen kerta henkilöllisyyttä, vaikka kortilla maksettava ostos olisi miten pieni. Mielenkiintoista on, että he kysyvät aina passia, mutta suomalainenkin ajokortti kelpaa hyvin.

Ainakin Englannissa, Portugalissa ja täällä Espanjassa huomiotamme on kiinnittänyt se, miten paljon täällä on yleisiä puhelimia ja  miten paljon niitä käytetään. Suomessahan puhelinkopit ovat kovasti vähentyneet, mutta täällä niitä on useissa kadun kulmissa ja on ihan omia pienyrittäjiä, joilla on pieni toimisto, jossa on muutamia puhelinkoppeja. Toisinaan olemme nähneet tilanteita, että näihin koppeihin on suorastaan jonoja.  Ainakin Espanjassa kopeista Suomeen soittaminen on edullista (n. 25 snt/min). Vastaavasti täällä  (myös Ranskassa ja Portugalissa) on tiheässä hyviä nettipaikkoja. Saattaa olla ihan pieni kylä ja sieltä löytyy nettipaikka, jossa on toistakymmentä konetta. Mietinpä, mistä turisti Suomessa löytää nettipaikan (kirjastosta?). Ruotsissa kirjastot ja turisti-infot ovat varmoja paikkoja. Välillä koneisiin voi laittaa oman levykkeen ja CD:n (jolloin minun on helppo päivittää kotisivujamme), mutta toisinaan se ei ole mahdollista. Hinnat vaihtelevat aika paljon. Kalliimpia muistamiani on ollut Ranskassa (1 € per 10 min minuuttia). Täällä Espanjassa yleinen hinta on 2 € per tunti.

Englannissa opimme, mutta vastaavaa on ollut muuallakin, että liikennevaloista jalankulkija voi (?) mennä punaista päin, jos autoa ei ole tulossa. Vaikutti siltä, että punaiset valot olivat vain ohjeellisia, niitä ei  noudatettu lainkaan sillä tavalla kuin Suomessa.

Jalkakulkijalle annetaan täällä hyvin tietä, jos hän on astumassa suojatielle. Onpa kuulema tullut voimaan sellainenkin laki, että jos jalankulkija on astumassa suojatielle, eikä auto pysähdy, niin jalankulkija voi ottaa rekisterinumeron muistiin ja ilmoittaa asiasta. Sitä en tiedä, mitä siitä sitten seuraa. Polkupyörää autot väistävät ihan samalla tavoin kuin toisia autoja. Paikalliset käyttävät autoa kaikkeen liikkumiseen, eikä juuri paikallisia asukkaita näe pyöräilemässä.


Paluu taustatietoja-sivulle
Paluu etusivulle