Talven 2007-08 kuvia

Kuvia napsauttamalla näet ne suurempina, kuvat avautuvat uuteen ikkunaan.

 
Suvisussu nousi halliin syyskuun lopussa. Lokakuussa purimme sisäverhousta irrottaaksemme kansihelat. Ari juoksi maratonin ja pidimme aktiivisen parin päivän syysloman (teimme mökillä puita ja vaihdoimme padan).
 

Syysloman upeaa säätä.

 

 
Syysloman jälkeen pääsimme lopulta kannen purkuun.
 
 
Joulukuussa olivat rimat irti ja alkoi kannen puhdistus entisestä sikfleksista. Samalla mitattiin kannen kosteutta ja todettiin ankkuriboksin väliseinän vaneri pehmeäksi ja uusittiin se. Istuinkaukalon väliaine balsa oli pehmeää, joten Ari ja Pehr leikkasivat lasikuidut irti, poistivat entisen balsan ja täyttivät välin airex-levyllä. Kannen kaikki reiät (entiset ja nyt kosteuskokeita varten tehdyt) täytettiin epoksilla.
   
 
Juuri ennen helmikuun puoliväliä ja hiihtolomaa oli aika liimata ensimmäinen rima paikalleen ja siitä kansi alkoi muotoutua rima kerrallaan. Istuinkaukalon luukuissa jouduttiin laminointihommiin, kuten ankkuriboksin väliseinässäkin. Näissä hommissa meni helmikuun loppu ja koko maaliskuu.


Luukun laminointia.

Ensimmäinen vene vedessä 29.3.2008

     
 
Kannen saumausta, primerin levitystä, ylimääräisen sikan poistoa ja kannen hiontaa huhtikuussa.
             
             

 

Paluu syksyn 2007 tarinoihin
Paluu kevään 2008 tarinoihin
Yhteenvetoa tiikkikannen uusinnasta
Paluu Suvisussun etusivulle